Seinäjoen alueseurakunnan alueneuvosto

Alueneuvostossa on kymmenen kirkkovaltuuston valitsemaa, alueseurakunnan alueella asuvaa jäsentä. Alueneuvosto kokoontuu noin 6-8 kertaa vuodessa. Sen toimikausi on neljä vuotta.

Alueneuvoston tehtävänä on yhdessä johtavan kappalaisen kanssa suunnitella ja johtaa alueseurakunnan toimintaa. Se laatii talousarvion ja toimintasuunnitelman kirkkoneuvostoa varten. Alueneuvosto voi myös perustaa toimikuntia tai työryhmiä eri työaloille.

Alueneuvosto myös mm. ratkaisee, mihin kohteisiin kirkossa kerätään kolehteja. Papin ja kanttorin valinnasta se antaa lausunnon kirkkoneuvostolle. Lisäksi sillä voi olla muita kirkkoneuvoston antamia tehtäviä.

Alueneuvoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet vaalikaudella 2015-2018: Paula Sihto, puheenjohtaja (Anu Hietarinta), Milla Hautala (Elisa Rajala), Juhani Hihnala (Ilmari Ylä-Autio), Arja Kankaanpää (Liisa Panula), Jari Kivimäki (Jari Oravasaari), Jesse Luhtala (Jarmo Raitila), Pekka Manninen (Matti Marttila), Satu Mäkinen (Annukka Latvala), Asko Ristimäki (Karri Kallio), Lea Saarinen (Susanna Kohtanen), sekä Liisa Rantala, johtava kappalainen.

Alueneuvoston pöytäkirjat

Pöytäkirja 8.6.2017 Avaa tästä »

Pöytäkirja 5.4.2017 Avaa tästä »

Pöytäkirja 21.2.2017 Avaa tästä »

Pöytäkirja 19.1.2017 Avaa tästä »


Pöytäkirja 7.12.2016 Avaa tästä »

Pöytäkirja 17.11.2016 Avaa tästä »

Pöytäkirja 20.10.2016 Avaa tästä »

Pöytäkirja 15.8.2016 Avaa tästä »

Pöytäkirja 7.6.2016 Avaa tästä »

Pöytäkirja 20.4.2016 Avaa tästä »

Pöytäkirja 15.3.2016 Avaa tästä »

Pöytäkirja 17.2.2016 Avaa tästä »


Pöytäkirja 7.11.2015 Avaa tästä »

Pöytäkirja 30.9.2015 Avaa tästä »

Pöytäkirja 11.6.2015 Avaa tästä »

Pöytäkirja 12.5.2015 Avaa tästä »

Pöytäkirja 10.2.2015 Avaa tästä »


Pöytäkirja 10.12.2014 Avaa tästä »

Pöytäkirja 20.11.2014 Avaa tästä »

Pöytäkirja 16.10.2014 Avaa tästä »

Pöytäkirja 3.9.2014 Avaa tästä »

Pöytäkirja 28.5.2014 Avaa tästä »

Pöytäkirja 19.3.2014 Avaa tästä »