Helena Turja

Seinäjoen seurakunnan kappalainen Helena Turja on lokakuusta 2016 vuoden loppuun saakka vapaaehtoistyöhössä Nepalissa, joka on Suomen yksi tärkeimmistä kehitysapukohteista. Hän on vieraillut siellä viimeksi kuusi vuotta sitten ja pelkää, että tilanne on nyt huonompi kuin edellisellä reissulla, sillä huhtikuussa 2015 Nepalia koetteli maanjäristysten sarja

Helena kirjoittaa ”Nepal – lähellä taivasta”-matkablogia viikoittain.

Nepal, Himalaja

Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

21.12.2016

Toivo elää Nepalissa

Nepal on meidän mielikuvissamme köyhä maa, mutta Nepal on myös täynnä toivoa ja tulevaisuuden uskoa. Parasta matkallani on ollut ihmisten kohtaaminen ja niissä kohtaamisissa toivon näkökulma.

Onnellinen ihminen

Suomessa listataan vuosittain paikkakuntia sen mukaan, missä asuvat onnellisimmat ihmiset. Mittareina käytetään syötyjen masennuslääkkeiden ja lasten huostaanottojen määrää. Vaikka suomalaisten elintaso on noussut huimasti viimeisten vuosikymmenten aikana, onnettomien määrä ei ole vähentynyt. Onnellisuus ei siis olekaan riippuvainen rahalla saatavasta tavarasta, taloista, autoista ym. Viime vuosina onkin tutkimuksissa todettu, että kestävintä hyvinvointia syntyy yhteisön piirissä. Vastuu muista ihmisistä synnyttää elämään merkityksen: tunteen siitä, että minua tarvitaan tällaisena kuin olen.

Suomessa yksilön korostus on korkealla, etuoikeutettuja ja itsensä toteuttajia korostetaan mediassa. Kuitenkin inhimillisyyden ja kaikinpuolisen hyvinvoinnin takeena on yhteisö. Elämän merkitys ja onnellisuus kulkevat käsi kädessä. Kun ihminen tietää, mikä on hänen paikkansa ja tehtävänsä.

Palautteella on valtava merkitys. Se ei kutista, se vahvistaa. Kannustus ja myönteinen palaute saavat uskomaan, että pystyn tekemään tämän ja uskallan yrittää jotakin uutta tulevaisuudessakin. Yhteiselämä läheisten kanssa vaikuttaa todella paljon ihmisen ratkaisuihin. Meidän yksilöä korostavassa yhteiskunnassamme ei nähdä, miten paljon välittäminen ja asioiden jakaminen ajan myötä merkitsevät.

Elämästä nepalissa voi myös oppia. Nepalissa on monia hyviä puolia. Ensimmäinen on yhteisöllisyys. Lapset ovat lähettyvillä, vanhukset elävät yhdessä läheistensä kanssa. Kaikki nauttivat olla toistensa yhteydestä. Äitiys, isyys ja vanhemmuus ovat suuressa arvossa.

Toinen hyvä asia on se, että täällä on aikaa. Täällä on aikaa paljon enemmän kuin kotona Suomessa!

Kolmas hyvä ja opiksi otettava asia on juhlimisen taito. Täällä juhlitaan ja osataan juhlia: kutsutaan vieraita, istutaan, syödään ja jutellaan. Ja taas on aikaa.

Ihminen ei ole saari

Nepalissa ihminen on kaiken keskipiste. Ei työ, ei tavara, ei ihmisen hankkimat ansiot – vain ihminen itsessään, mutta ei yksin vaan osana yhteisöään.

Nämä asiat takaavat sen, että Nepalissa sukulaisten lämpö ja ystävien tuki pitävät ihmisen mielen positiivisen puolella, vaikka ulkoiset puitteet ovat kriisissä. Toiseksi varmaa on, että Nepalilla on tulevaisuus. Ihmiset rakastavat läheisiään, omaa kulttuuriaan ja omaa maataan.

Matkani on nyt päättynyt.
Kiitos matkakumppanuudesta.
Moni asia mielessäni muuttuu, ajan myötä.

Idealismi karisee. Mutta siihen luotan, että omalla paikallaan ja omalla toiminnallaan jokainen pystyy vaikuttamaan maailman tulevaisuuteen. Me tavalliset ihmiset emme pysty muuttamaan koko maailmaa, mutta yhden ihmisen elämän ja tulevaisuuden pystymme muuttamaan. Se riittää.

Ylärivit kuvat: Kylän lapset I Sisar ja veli 

Alarivin kuvat: Sukulaiset asuvat yhdessä I Kiitos Nepal!


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

13.12.2016

Ihmisiä ja elefantteja

Nepal jakautuu kolmeen erilaiseen alueeseen: Pohjoisessa on Himalajan vuoristo, ja sen kainaloissa sijaitsee pieniä asuttuja kyliä. Kathmandun laakso on keskellä: suurin osa 30 miljoonasta nepalista asuu tällä alueella. Etelässä on subtrooppinen sademetsäalue, jossa viljellään nepalilaisten ruoka.

Eteläosassa sijaitsee myös Chitwanin kansallispuisto. Se on maailman perintökohde. Tiikerit ja elefantit asustavat alueella. Kansallispuistossa on 150 tiikeriä ja saman verran villielefantteja. Erityisesti tämä kansallispuisto on tunnettu sarvikuonoistaan. Ne olivat joitakin vuosikymmeniä sitten kuolemassa sukupuuttoon koko maailmasta, mutta nyt kanta on elpynyt niin, että Chitwanin kansallispuistossa on 500 sarvikuonoa.

Tämä alue oli ennen kuninkaan metsästysmaita. Myös Mannerheim on metsästänyt täällä. Joka paikkaan se Mannerheimkin on kerinnyt.

Tutustumme kylään, joka on Chitwanin kansallispuiston reunalla. Tie kylään kulkee kansallispuiston läpi. Iso villisika- ja bambiperhe majailevat sovussa tienposkessa. Ne katsovat jeeppimme perään.

Kylässä

Tiikerit tappavat vuosittain useita ihmisiä, ja myös elefanttien tallomaksi joutuu ihmisiä. Viime yönä tiikeri söi yhdeltä kyläläiseltä vuohen ja toiselta kanan. Ihmiset pelkäävät.

Kylässä on naistenkokous. Naiset ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, asut näyttävät juhla-asuilta. Kuitenkin ne ovat halpaa sifonkia, korut muovihelmiä. Joillakin on myös kultaa, sitä täällä arvostetaan, ja omaisuus on yleensä kullassa kiinni. Naisten hiukset ovat kiiltävän mustat, paksut ja pitkät. Komea nuttura on kuin kruunu. Naiset käyttävät valkaisevia kasvorasvoja. Puutereissa ja kasvovoiteissa on merkintä: ”valkaiseva”. Niillä on hyvä menekki.

Kansallispuiston metsissä on niin paljon kosteutta, että puoleen päivään asti kylää piirittää paksu sumu, aurinko aukeaa vasta puolelta päivin. Siihen asti ihmiset lämmittelevät nuotiolla, joka on kyhätty roskista, muovi- ym. jätteistä. Ei ole ihme, että Ihmiset sairastavat paljon keuhkoputkentulehdusta ja astmaa.

Pihassa possulle on tehty pajuista karsina. Vuohi on köytetty jalasta, vesipuhveli kaulasta. Kanat ovat vapaana. Piikkilanka-aidalla kuivataan pyykkiä. Katolla kuivaa maissintähkiä. Vain talon etuseinä on maalattu, se on kirkkaan turkoosi. Banaani- ja papaijapuut ovat täynnä kypsyviä hedelmiä. Liikennemerkki kieltää torven soittamisen, etteivät elefantit säikähdä. Naapurimaan Intian vaikutus näkyy ja tuntuu. Kylänraitilla ajetaan polkupyörillä, rikshat puikkelehtivat autojen välissä. Satapäiset apinalaumat istuvat tien vieressä. Apina on pyhä eläin, eikä sitä voi hätistää pois, vaikka suuri lauma saattaa syödä pellon ja hedelmäpuut tyhjäksi.

Eläinten asuma-alue on rauhoitettu, se pyritään pitämään entisellään. Ihmisten elämänaluetta taas pyritään kehittämään. Miten nämä sopivat yhteen? Ihmiset ja villieläimet samalla alueella.

Yksi kylän asukas on nainen nimeltään Pasanti. Hän kertoo lapsuudenperheensä olleen ”metsäläinen”. Esimerkiksi perhe nukkui alasti paljaassa maassa. Naimisiin hän meni 15-vuotiaana saman ikäisen pojan kanssa. He molemmat pääsivät sen verran kouluun, että oppivat lukemaan. Se oli ponnahduslauta uuteen. Niin Pasanti kuin miehensäkin ovat hyvin yritteliäitä. Naimisiin mentyään he lähtivät pois metsästä. Mies on nyt vierastyöläisenä Saudi-Arabiassa, kuten suuri osa alueen miehistä. Heillä on kaksi lasta, ja molemmat ovat koulussa. Vaimo on käynyt ompelukurssin, hänellä on pieni kauppa ja lisäksi hän viljelee vihanneksia. Nyt he ovat ostaneet maata ja aikovat rakentaa talon miehen Saudeissa tienaamalla rahalla.

Maanjäristys

Yöllä oli maanjäristys (5,8 M). Keskus oli pohjoisessa Okhaldungan pohjoispuolella. Täällä etelässäkin se tuntui hyvin, aivan kuin olisi laiva keinunut.

Vuoden 2015 suuren maanjäristyksen jälkeen miljoona ihmistä on ajautunut köyhyyteen. Maanjäristyksessä kuoli 10 000 ihmistä. Joillakin alueilla suurin osa taloista on maan tasalla. Maailman köyhimpiin maihin kuuluvan Nepalin kehitys otti takapakkia. Pahimmin maanjäristys kosketti köyhiä, heidän kotinsa ovat heikoimmin rakennettuja. Maaseudulla taloissa ei ole lainkaan tukirakenteita, ja maanjäristyksen jälkeen taloista ei jäänyt jäljelle muuta kuin kasa tiiliä. Yli 60 000 kotia ja tuhat koulua tuhoutui maanjäristyksessä. Moni perhe asuu edelleen teltassa ja lapset käyvät koulua paljaan taivaan alla. Jälleenrakennusta koordinoivan virasto on arvioinut, että viiden vuoden päästä Nepal on ehkä saatu jälleen rakennettua.

Naisten välistä ystävyyttä I Entinen koti I Nykyinen koti I Pasanti luottaa tulevaisuuteen


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

5.12.2016

Rotansyöjien kylässä

Laskeudumme Himalajan rinteiltä alas Nepalin eteläosaan Teraille. Terai on vain 70 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on tasainen ja laakea kuin Pohjanmaa. Subtrooppinen,  kostea ja lämmin ilma lyö kasvoille. Pellot ovat keväisen vaaleanvihreät. Uusi vihannessato on valmis parissa kuukaudessa. Terai on Nepalin vilja-aitta.

Olemme matkalla Rotansyöjien kylään. Ihmiset tässä kylässä ovat maattomia, mutta he pyytävät rottia rikkaiden maanomistajien riisipelloilta. Muuten v esirotat kaivavat käytäviä riisipelloille niin, että vesi valuu pois pelloilta ja taimet kuivuvat. Mutta rotansyöjät pyytävät rotat, että elintärkeä riisisato pelastuisi. Rotat paistetaan sitten nuotiolla ruoaksi.

Tässä rotansyöjäyhteisössä asuu 41 perhettä, 225 ihmistä. Koulussa käy 40 poikaa, siis joka perheestä yksi. He käyvät koulua korkeintaan kolme luokkaa, sitten he poikkeuksetta keskeyttävät koulunsa. Tytöt eivät ole koulussa. Jo koulupuvun hinta on este tyttöjen koulutukselle.

Osallistumme kylässä Lähetysseuran kumppanina olevan kansalaisjärjestön suunnittelemaan naistenkokoukseen. Kokouksessa on mukana yli 200 naista. Järjestö tekee työtä lapsiavioliittojen sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.

Vieressäni on 20-vuotias tyttö, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Hän laittaa peukalonmerkkinsä osallistujaluetteloon. Tyttö naitettiin 13-vuotiaana, ja nyt hänellä on kaksi tyttölasta, mies on Intiassa. Näitä nuoria naisia on kokouksessa useita kymmeniä. Kolmasosa osallistujista on kuitannut nimensä peukalonmerkillä.

Kokouksen aikana katselen näitä tyttöjä ja mietin mikä on heidän tulevaisuutensa ja heidän lastensa, erityisesti tyttölasten kohtalo?

Myytävänä ihminen

Ero rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. Tuloerojen kärjistyminen koskee niin teollisuusmaita kuin kehittyviä maita. Samaan aikaan maailmalta tulee tietoja, että lasten prostituutio lisääntyy. Köyhyyden ja lapsiprostituution välillä on yhteys. Monet kadulla elävät lapset joutuvat myymään itseään saadakseen ruokaa. Tätä kutsutaan ammattitermillä ”eloonjäämisseksi”.

Aasiassa lapsiprostituutio on osa järjestäytynyttä rikollisuutta. Luonnonkatastrofien ja köyhyyden seurauksena joukoittain ihmisiä on muuttanut kaupunkeihin. Lapsista monet päätyvät katulapsiksi, ja he joutuvat turvautumaan prostituutioon selviytyäkseen. Köyhissä maaseutukylissä välittäjät kiertävät hakemassa lapsia sellaisista köyhistä perheistä, joilla ei ole varaa ruokkia lapsiaan. Nepalista viedään 20 000 lasta ja naista vuosittain Intiaan prostituoiduiksi.

Toinen räikeä ihmisoikeusrikkomus on elinsiirtojen kaupallisuus. Maailmalla 10 prosenttia elinsiirroista on elinkauppaa, siis liiketoimintaa. Intiassa munuaisen luovuttaja saa 1000 €, kun ostaja taas maksaa siitä 25 000 €. Monesti luovuttaja jää kokonaan ilman maksua, sillä hän on usein paperiton siirtolainen.

Vähäisten valtakunta

Valtakunta, jota adventti julistaa ja joka on tullut lähellemme, on lasten kaltaisten. Myös luterilaisessa perinteessä lapsi nähdään erityisen arvokkaana. Lutherin mukaan ihmisyys toteutuu kauneimmassa muodossaan juuri lapsessa. Lapsi on peloton, viaton ja luonnollinen. Luther opetti, että lapsen kutsumus on syödä, leikkiä ja tutustua uuteen. Tämä on lapsen ”virka”, jolla on yhtä suuri oikeutus kuin äidin, isän, tuomarin tai papin viralla.

Mitenköhän tämä lapsen ”virka” toteutuu Rotansyöjien yhteisön lasten keskuudessa?

Siihen meillä on mahdollisuus vaikuttaa jonkin verran. Ainakin yhden lapsen tulevaisuuteen voimme vaikuttaa. Tytön koulupuku, kenkineen ja reppuineen maksaa 30 €.

    

Auringossa, silti varjossa I Onko tulevaisuutta I Naiset kotona I Lukutaidoton I Poika puetaan kouluun


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

26.11.2016

Varjosta valoon

Nepalissa ihmiset jaetaan syntymän perusteella neljään kastiin. Dalitit ovat syntyneet kastien ulkopuolelle. Heitä kohdellaan yhteiskunnan pohjasakkana. Näitä ihmisiä pidetään niin saastaisina, ettei heidän varjoansakaan saa hipaista. Daliteja on nepalissa 4,5 miljoonaa, 15 % kansasta. Daliteilta on pääsy kielletty temppeleihin ja teehuoneisiin. Heidät ajetaan ulos nukkumaan ja syömään, he elävät muista erillään. Heidän elämäänsä ohjaa 240 kieltoa. Dalitit ovat lukutaidottomia ja he eivät saa terveydenhoitopalveluja, eivät edes hätätilanteessa. Dalit-naiset joutuvat usein ihmiskaupan uhrina prostituoiduiksi. 

Päiväpalkka on reilun euron päivässä. Hengissä pysyäkseen heidän on tehtävä  töitä kuukauden jokaisena päivänä. He työskentelevät  esim. kivenhakkaajina tai lähes orjan asemassa maatyöläisinä. Heitä tarvitaan myös kipeästi tekemään kaikkea sellaista, mitä kasteihin kuuluvat eivät voi tehdä: siivoamaan viemäreitä, lapiomaan ulostetta avokäymälöistä, keräämään jätteitä, kantamaan kuolleita ihmisiä ja eläimiä. Pimeyden suojissa dalit-naisia raiskataan ja pahoinpidellään.

”Olen dalit. Vaihtoehtoja ei ole, olen syntynyt tähän sukuun”                              

Kastilaitos on virallisesti lakkautettu, mutta se elää voimakkaasti arkipäivässä. Kastiin synnytään, siksi sitä ei voi muuttaa. Sen perusteella määräytyy ihmisen koko elämä. Yhteiskunnallinen työnjako on viety äärimmäisyyksiin kastilaitoksessa, jossa kullakin kastilla on erilaiset velvollisuutensa. Hierarkia, joka perustuu rituaaliseen puhtauteen tai saastaisuuteen, eristää ylemmät ja alemmat tehokkaasti toisistaan. Ylempiin kasteihin kuuluvat eivät salli dalitien parantavan asemaansa.

Dalitien uskotaan ansainneen kurjuutensa edellisessä elämässä. Siksi heitä ei heidän oman kulttuurinsa käsityksen mukaan tule auttaa. Hindulainen, joka on syntynyt dalitiksi, pysyy dalitina lopun elämäänsä. Dalitien köyhyys ja tietämättömyys omista oikeuksistaan ovat perussyitä heidän huonoon asemaansa. Lukutaito on ensimmäinen askel ihmisoikeuksien saavuttamisessa. He tarvitsevat tietoa ihmisoikeuksistaan.

Kestävän kehityksen perusta                                                                 

Hengelliset ohjaajat ovat kautta vuosisatojen kehottaneet meitä kääntämään katseemme heihin, joilla ei ole mitään ja jotka eivät ole mitään.

Suurimmat ongelmat Nepalissa ovat tasa-arvon puute ja naisiin kohdistuva väkivalta. Lukutaito ja ammattiin kouluttaminen ovat kaiken kehityksen kimmoke ja uuden elämän merkki. Tätä työtä Suomen Lähetysseura tukee Nepalissa. Kirkko ei voi olla puhumatta köyhyydestä, epätasa-arvosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Mutta kirkko ei voi pelkästään puhua. Vaikuttavinta on työ koulutuksen tukemisessa erityisesti naisten ja dalitien parissa.

Kristinusko haastaa meitä ottamaan kantaa dalitien elämän tilanteeseen. Kristinusko kutsuu ottamaan vastuuta. Tästä lähtökohdasta katsottuna työ täällä ei tunnu toivottomalta. Kristinusko edustaa Nepalissa uutta maailmankuvaa, jossa ihmiset ovat tasa-arvoisia ja jokainen on ainutlaatuinen ja arvokas omana itsenään. Kristinuskolla on Nepalissa suuri tulevaisuus, ei käännyttämällä ja pakottamalla vaan asettumalla ihmisten vierelle tukien ja kannustaen heitä löytämään se tie, jossa tasa-arvo vallitsee.

Eivätkö tasa-arvo miesten ja naisten kesken sekä jokaisen yksilön ihmisarvo olleet juuri ne radikaalit asiat, joita Jeesus opetti ja joiden edistämisen hän jätti tehtäväksi seuraajilleen.

 

  

Ylärivit kuvat: Syntynyt ihmiseksi I Tienrakentaja I Hedelmien myyjät

Alarivin kuvat: Katulapsi I Pyykkäri I Onnelliset koululaiset


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

21.11.2016

Taas juhlitaan, juhlitaan ja juhlitaan

Marraskuussa on hindujen suurin juhla, viisi päivää kestävä valon juhla, tihar.

  1. Ensimmäisenä päivänä palvotaan varista. Varis on viestinviejä maan ja taivaan välillä. Hyvien viestien takaamiseksi varikselle annetaan tänään hyvää ruokaa.
  2. Toisena päivänä on koiran juhla. Koira pestään saippualla ja naama shampoolla. Häntäkarvat leikataan siisteiksi. Koiralle annetaan herkullista ruokaa ja se saa kaulaansa oranssin kukkaseppeleen. Koira on taivaanportin vartija ja siksi koiraa on syytä hoitaa hyvin, että se sitten tunnistaa ihmisen taivaanportilla ja päästää sisälle taivaaseen.
  3. Kolmantena päivänä palvotaan lehmää.  Lehmät saavat kaulaansa myös oranssin kukkaseppeleen ja otsaansa punaisen tika-merkin. Lehmää kutsutaan myös äidiksi (mamma), koska lehmä on kaiken hyvinvoinnin symboli. Vielä kuoleman kohdatessa lehmä auttaa: lehmää otetaan hännästä kiinni ja se vie tuonen virran yli. Äitiä symboloivan lehmän suojeleminen tuottaa ihmiselle paremman jälleensyntymän, eläimen vahingoittaminen huonomman. Käsitys eläinten sielukkuudesta on vienyt siihen, että suuri osa hinduista on kasvissyöjiä, joille minkä tahansa eläimen lihan syönti on yhtä kauhistuttava ajatus kuin ihmislihan syönti meille.
  4. Neljäs päivä on Valon juhla, Lakshmi-jumalattaren päivä. Portille tehdään värikäs mandala, josta johtaa valopolku kadulta kotiin. Polkuun maalataan Lakshmin jalanjäljet, jotta hän osaa tulla sisään. Tullessaan hän tuo rikkauden ja hyvinvoinnin. Kaikkialla on valot, vilkkuvat värivalot ja kynttilät toivottamassa jumalan tervetulleeksi.
  5. Viimeinen ja suurin päivä on pojan juhlapäivä. Poika tuo perheeseen kaiken hyvän. Miehenpuolet kulkevat koko päivän kukkaseppeleet kaulassaan ja pyhä tika-merkki otsassaan. Kaikki perheen miehet saavat siunauksen äideiltä, vaimoilta, sisarilta. Poika on suvun jatkumisen takaaja: sen kautta voi saavuttaa kuolemattomuuden.

Hindulaisuus vaatii osallistumista uskonnollisiin juhliin, seremonioihin, rituaaleihin ja uhritoimituksiin.

Nepalit ovat hyvin taikauskoista ja toisaalta hyvin hurskasta väkeä. He suorittavat uhrit säntillisesti, ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Hindulaisuuden arkipäivään kuuluu aamu-uhri. Auringon nousun aikaan oviaukon eteen asetetaan päivän uhriannos: hedelmät, kukat ja riisit. Uhripaikoilla jumalille uhrattu ruoka toimii myös sosiaaliapuna: köyhät ja kurjat saapuvat uhripaikalle ja syövät päivän ateriansa.

Rotta on suositun jumalan ilmenemismuoto. Rotta on jumalan näkyvä hahmo, eikä sitä saa millään tavalla häiritä. Ganesa-jumala, jota rotta edustaa, on Kathmandun laakson tärkeimpiä jumalia, se lahjoittaa esimerkiksi hyvän puolison ja lapsen.

Hindulaisuuteen kuuluu käsitys sielunvaelluksesta. Sielu on sidottu syyn ja seurauksen eli karman lain ohjaamaan sielunvaellukseen. Uhraaminen tuottaa tekijälleen palkkion, se tuottaa hyvää karmaa. Hyvän ja pahan karman tase kuoleman hetkellä määrää sielun seuraavan olomuodon.

Ylärivin kuvat: Kukkaseppeleet I Kulkukoira I Portilta kotiin

Alarivin kuvat: Valomandala I Valopolku I Jalanjäljet


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

14.11.2016

Buddhalaisluostarissa

Himalajalla on yli 300 tiibetiläisluostaria. Me vierailimme Thupchen cholingin luostarissa, jossa asuu 400 nunnaa ja 200 munkkia. Vierasmajoitusta luostarissa ei ole. Me saimme kuitenkin jäädä luostariin pidemmäksi aikaa, ja saimme huoneen sekä mahdollisuuden ruokailla luostarin opettajien kanssa. Samalla meillä oli hyvä tilaisuus oppia ymmärtämään buddhalaista kulttuuria – toisaalta välitimme myös omia tärkeitä ajatuksiamme ja arvojamme heille. Keskusteluyhteys oli hyvin hedelmällinen ja kunnioittava.

Pääopettajana luostarissa on nyt Sikkimistä tullut nuori ja hyvin sivistynyt opettaja Deradun. Hän opettaa erityisesti ahneuden vaaroista. Hän sanoo, että ulkoinen hyvinvointi vähentää myös buddhalaisten keskuudessa uskonnon merkitystä.

Hän on itse Dalai Laman oppilas. Dalai Lama opettaa vuosittain hänen entisessä luostarissaan Sikkimissä. Erityisesti opettaja Deradun painottaa Dalai Laman opetusta, että kaikilla viidellä uskonnolla on päämääränä hyvä. Sodat syntyvät päinvastaisesta, itsekkäistä syistä.

Tämä Thupchen cholingin luostari on keskittynyt erityisesti meditaatioon ja kuoleman yhteydessä uhraamiseen. Täällä vietetään kahdeksanpäiväisiä hautajaisia ja suuria muistopäiviä. 

Luostaria johtaa nyt varajohtaja, joka tuli 17-vuotiaana Tiibetistä vuonna 1953, kun Kiina valloitti sen. Koko luostarin ja kylän väki lähti silloin vuorten yli. He matkasivat lumessa ja jäässä yli kuukauden eväänään vain talkkunajauhoa. Moni pakenija kuoli matkalla.

Luostarin varsinainen johtaja, Lama on kuollut kuusi vuotta sitten. Laman ruumis on sivuhuoneessa puulaatikossa odottamassa tietoa siitä, miten ruumiin kanssa menetellään. Sen päättää uusi Lama. Vaihtoehtoja on kolme:

  • Ruumis kuivataan puunoksalla laatikossa. Lopuksi niin ruumis kuin puulaatikko lahoavat ja putoavat maahan.
  • Ruumis poltetaan ja tuhka lasketaan Himalajan suuriin jokiin.
  • Ruumis leikataan paloiksi ja heitetään haaskoille. Aineen kierto jatkuu näin.

Uusi Lama on vanhan Laman inkarnaatio, uusi ruumiillistuma. Uusi Lama on jo löydetty, mutta hän on vasta kaksivuotias lapsi. Tällä hetkellä hän on Kathmandussa buddhalaisuuden keskuksessa, Boudassa. Siellä häntä valmistetaan ottamaan suuri tehtävä vastaan.  

Entinen Lama oli arvostettu, itse Dalai Laman opettaja. Hän oli erityisesti meditaation opettaja. Hänen opetuksiinsa kuului mm.:

  1. Älä aiheuta toisille ongelmia.
  2. Ihmisen teot ovat kuin peili. Jos peili puhdistetaan, kasvot eivät puhdistu. Ensin täytyy puhdistaa kasvot, vasta sitten peilistä näkyy puhtaat kasvot.
  3. Uskonto opettaa sen kuinka mieli puhdistuu, sen kuinka mieli voi olla vapaa kärsimyksestä.

Temppelissä

Nyt on kahdeksan päivää kestävän kuolleiden muistojuhlan viimeinen päivä. Temppelissä kilisevät sadat kellot, torvet ja rummut pauhaavat.  Istumme risti-istunnassa ja resitoimme yhdessä tiibetiläistä pyhää kirjaa. Kultainen Buddha tarkkaa kolmella silmällään rukoilijoita. Buddhan patsaan edessä on kuolleen luostarin johtajan, Laman kuva. Luostarissa vierailevat kuolleiden omaiset tuovat Buddhalle ja Lamalle monenlaisia uhreja: ruokaa, hedelmiä, keksejä, karkkia ja rahaa.

Temppelissä istutaan ensin aamuseitsemästä kahteentoista, jonka jälkeen ruokaillaan puoli tuntia ja jatketaan jälleen iltakahdeksaan. Tiibetiläistä maito- ja voiteetä tarjotaan joka välissä. Rituaaliin kuuluu valtavasti symboliikkaa. Liikkeiden ja kellonsoittojen merkitys täytyy tuntea, että ymmärtäisi mistä tässä kaikessa on kysymys. Osa luostarin asukkaista ei osaa lukea, mutta he tuntevat uskonnollisen kielen, symboliikan ja osaavat kaikki tiibetinkieliset tekstit ulkoa.

Luostarin asukkaat ovat suurimmaksi osaksi 30-50 -vuotiaita. Luostarissa on myös vanhainkoti, jonka vanhin asukas on 96-vuotias. Nunnat ja munkit opettavat buddhalaisuutta luostarikouluissa, mutta valtionkouluissa ei ole minkään uskonnon opetusta.

Nepalissa on kolme miljoonaa buddhalaista. Kaikilla temppeleillä on omat erityisyytensä ja tapansa. Buddhalaisuuteen on sulautunut paljon myös hindulaisia tapoja ja päinvastoin. Nepal on tärkeä buddhalaisuuden keskus, sillä Nepal on Buddhan syntymäpaikka. Siddharta Gautama syntyi 2500 vuotta sitten Lumbinissa Etelä-Nepalissa. Siksi buddhalaiset ympäri maailmaa tulevat Nepaliin pyhiinvaellusmatkalle. He uhraavat saadakseen terveyttä ja sen puolesta, että ihminen löytäisi pelastavan tien pois kärsimyksestä.

Mielenrauhaa buddhalaisittain I Naisluostarin vanhin ja nuorin I Vanhainkodin asukas I Voitee maistuu naisille


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

6.11.2016

Tiibetiläiskylissä

Päivällä aurinko lämmittää (25 astetta), illat ovat viileitä. Päivän vaelluksen jälkeen yöpyminen onnistuu tiibetiläiskylien pienissä perhemajoituksissa.

Sherpat ovat suuri tiibetiläisten heimo. He ovat tulleet Tiibetistä yli 500 vuotta sitten. He asuvat Himalajan korkeimmilla kukkuloilla, niin korkealla kuin ihminen vain voi asua. Heidän kielensä on edelleen tiibet, uskonnoltaan he ovat Tiibetin buddhalaisia. Heidät tunnetaan maailmalla Everestin valloittajien oppaina ja kantajina.

Näin korkealle vuoristoon ei pääse enää autolla eikä moottoripyörällä. Laukun sijasta kaikilla on kori selässään. Aasit ja jakit kantavat tavarat kauppoihin. Lentokoneet ja helikopterit tuovat turisteja Fabluun ja Luklaan. Heti kun monsuunisateet loppuvat, turistit tulevat ja tuovat tullessaan työtä ja sen myötä hyvinvointia Himalajan rinteille.

Tiibetiläiskylien rakennuksissa jos missä näkyy maan ikivanha kulttuuri. Rakennusmateriaali on kiveä, joka on louhittu vuoren rinteestä. Kivilaatu on pehmeää liuskekiveä. Vasaralla hakkaamalla kivestä tehdään sopivan kokoisia, se on naisten ja tyttöjen työtä. He ovat oma ammattikuntansa: kivenhakkaajat. Työ on raskasta ja pölyistä, päiväpalkka on yksi euro.

Useimmat asunnot vuorenrinteillä ovat niin vaatimattomia kuin ajatella saattaa. Kuin vaja, matala mustaksi savuttunut. Lattialla istutaan mattojen päällä. Huone on usein ikkunaton.

Tiibetiläiskylissä miehet ja naiset jakavat työt tasan. Majapaikassamme isäntä istui lattialla leipätaikinaa kauliten, emäntä avotulen ääressä ja paistoi leivät. Uljaasti he tarjoilivat meille herkullisen vihannes-riisi -aterian. Nukkuminen raskaiden fällyjen alla voimistaa taas jatkamaan matkaa seuraavalle taipaleelle.

Seuraavan päivän matkalla tapamme mielenkiintoisia ihmisiä ja kuulemme uskomattomia elämänkohtaloita. Ihmiset ovat ystävällisiä, ja suhtautuvat vieraaseen hyväksyvästi.

Illan suussa saavumme uuteen majapaikkaan. Kuumaa vettä ei ole, silti täytyy peseytyä. Ensin kastan pääni vesisaviin, sitten asetun ”vessanpytyn”, siis lattiassa olevien jalanjälkien päälle ja kaadan saavillisen vettä päälleni. Siinä on pesut. Untuvatakki päällä menen lämmittelemään tulen ääreen. 

Majassa vaimo pilkkoo toppatakki päällä vihanneksia keittoamme varten.  Mies valmistaa savuavan avotulen ääressä momoja, höyryssä kypsytettyjä pieniä piirakoita, joiden täyte on vesipuhvelin lihaa. Voimakas mausteiden tuoksu täyttää huoneen. Kymmenien työvaiheiden jälkeen ruokamme on valmista. Ruokailu tapahtuu rauhallisesti, paljon on puhetta, naurua ja ihmettelyä. Viimein etsiydymme taskulampun valossa makuupussiin. Pian maa värähtää, se on maanjäristys, mutta onneksi pieni (4,3 M). Ja uni vie mennessään kaikki ajatukset.

Elämän olosuhteet ovat täällä ankarat ja toimeentulo on usein vaatimatonta, mutta vaikeudet ikään kuin puristavat ihmisiä yhteen. Täällä näkee elämän yksinkertaisuutta, sitä aitoa yksinkertaisuutta, joka on nykyään niin harvinaista, että sitä voi kutsua ylellisyydeksi.

Ylellisyyttä on myös luonto. Nepalia kutsutaan trekkaajien taivaaksi. Missään muualla et voi kulkea viikkokausia edessäsi puhtaat valkoiset vuorenhuiput. Himalajan vuoret kohoavat kerroksittain ylöspäin, kunnes niiden hohtavat huiput sulautuvat taivaaseen ja samalla todistavat Luojan suuruutta ja ihmisen pienuutta.

Kivenhakkaaja I Tiibetiläinen talo I Aasien työ

Kanat tuoreena perille I Polttopuita kotiin


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

2.11.2016

Arvoton ja arvokas kantaja

Kirsti Kirjavainen edelleen oppaanani lähdin Okhaldungasta nousemaan Himalajan tiibetiläiskyliin. Matkan alku oli ikävä, harmittava ja pelottava. Kantajaksi oli meille palkattu 16-vuotias poika, lähinnä hyväntekeväisyyssyistä. Poika siirteli työkseen 50 kilon säkkejä kuljetusfirmassa, mutta viimeaikoina hän oli päässyt alkoholin makuun. Ystävät ja auttajat ajattelivat, että viikon matka meidän seurassamme vuorilla tekisi hänelle hyvää.

Kantajan varustus oli heikko, varvastossut paljaissa jaloissa ja naama nyrpeänä. Hankimme hänelle kengät ja sukat, takin ja myssyn sekä kantovälineet. Seuraavana aamuna lähdimme heti kukonlaululta nousemaan kohti vuoria. Ensimmäisen tunnin jälkeen poika kiristi vauhtia, ja hetken kuluttua hän hävisi näkyvistä. Me vaelsimme pitkään kuumassa ja pölyssä. Oli paussin paikka, poikaa ei näkynyt. Tarkastimme jokaisen teetuvan, mutta kukaan ei ollut nähnyt poikaa. Yritimme kiristää tahtia, että saisimme pojan kiinni. Nyt pitäisi viimeistään jo syödä. Poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. Kiukkukin jo alkoi tuntua ja se vei viimeisetkin voimanrippeet.

Puolenpäivän aikaan kaksi sepelilastissa olevaa traktoria pysähtyi kohdallemme, kyydissään iloisesti hymyilevä kantajamme.

Traktorikuskit kertoivat, että heti alkumatkasta poika oli mennyt metsään piiloon ja meidän mentyämme ohi hän oli lähtenyt takaisin kotiin. Hän oli jättänyt kaikki tavaramme tienposkeen. Kuljettajat olivat sen verran oman maansa kantajien ammattiylpeyden puolesta, että pakottivat pojan kyytiin, ottivat tavaramme ja nousivat rinnettä ylös.

Teetuvassa Kirsi läksytti pojan niin, ettei poika varmasti ollut koskaan elämässään saanut sellaista läksytystä. Teetuvassa istujat olivat hyvin hämmennyksissä, välillä naurettiin, välillä pyöriteltiin päätä. Lopuksi poika sai loparit. Hän sai palata kotikyläänsä häpeän kera.

Istahdimme hetkeksi toipumaan järkytyksestä. Ihmettelimme, mitä tehdä, kun kylässä ei kuulemma ollut kantajia. Sitten ilmestyi kuin taivaan lahjana mies, joka kantoi halvaantuneen miniänsä kahden kilometrin päästä tiellä odottavaan ambulanssiin. Vähän aikaa miestä puhutettuamme hän lähti kantajaksemme. Myöhemmin ostimme hänelle rikkinäisten kumisaappaiden tilalle lenkkarit, sukat, alusvaatteet, myssyn ja kantovälineet. Kantajamme, nimeltään Pasang, oli 54-vuotias ja tiibetiläinen serba, siis aito kunnioitettu kantaja.

Luotettava kantaja on välttämätön apu vuoristossa. Meikäläinen ei kykene kantamaan viikon vaellustarvikkeitaan itse, sillä vuoristossa ilma on liian ohutta. Punasolut eivät saa tarpeeksi happea, sydän hakkaa ja hengitys on nopeaa. Saattaa helposti tulla päänsärkyä ja pahoinvointia. Todellinen vuoristotauti on hengenvaarallinen tila.

Kantajat ovat Nepalissa hyvin arvostettu ammattikunta, yksikin epäonnistunut pilaa kaikkien mainetta. Kantajan hyvästä ja luotettavasta maineesta ollaan tarkkoja. Meille kävi lopulta hyvin. Onneksi pääsimme hulttiopojasta eroon heti alkutaipaleella. Makuupussit, lämpöiset vaatteet, eväät, kaikki löytyi. Pääsimme jatkamaan matkaa. Monia kertoja huulillani oli Julian Norwichlaisen luottamusta osoittava sanonta: ”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikenlaiset asiat kääntyvät lopulta hyväksi”.

Ystävien usko ei pelastanut poikaa I Lapsetkin ihmettelevät I Pasang, arvokas


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

25.10.2016 Okhaldunga

Vuoristosairaala

Nepal avasi rajansa ulkomaalaisille vuonna 1951. Maassa, jossa suuri osa pinta-alasta on edelleen tietöntä, uudistukset etenevät hitaasti. Nykyään Seinäjoella asuva Anna-Liisa Jokinen (93 v.) lähti Nepaliin lähetystyöhön 60-luvun lopussa. Toinen suuresti Nepalin kehitykseen vaikuttanut lähetystyöntekijä on Kirsti Kirjavainen. He molemmat ovat antaneet huomattavan suuren työpanoksen Okhaldhungan läänin hyvinvoinnin eteen. Okhaldhungan lääni sijaitsee Kathmandusta itään, Himalajan rinteellä, matkalla kohti maailman huippua, Mount Everestiä.

Sinne siis lähdin, oppaanani itse Kirsti Kirjavainen. Ilman näin osaavaa ja vuoristoalueen tuntevaa ja täydellisesti kieltä puhuvaa opasta kulkeminen näissä vuoristokylissä olisi täysin mahdotonta. Tämä matka ei totta tosiaan ollut mikään coca cola -vaellus.

Anna-Liisa tuli Okhaldhungaan vuoden 1970 alussa hoitamaan talousasioita. Hän oli Okhaldhungassa vuoteen -85. Kun Anna-Liisa tuli Okhaldhugaan, teitä ei ollut lähimainkaan. Lähimmältä tieltä oli kahden päivän kävelymatka. Kaikki rakennustarvikkeet ja sairaalassa tarvittava tavarat kannettiin selässä. Sähköä ei myöskään ollut.

Kirsti tuli Okhaldhungaan 1978 ja lähti seuraavalle työpaikalleen vuonna -90. Kirstin työhön kuuluivat erityisesti avoterveydenhuolto sekä äitiys- ja lastenklinikat koko läänin alueella; läänissä 120 000 ihmistä.

”Sadasta ihmisestä yksi lukee Raamattua, 99 lukee kristittyjä” pitää täällä paikkansa. Okhaldungassa suuri julistaja on ollut sairaala. Nollasta aloitettiin. Siellä ei ollut muuta kuin poppamiehiä. Ensi keväänä on sairaalan perustamisen 55-vuotisjuhla. Nyt sairaalarakennus on uusi, suuri ja hyvin rakennettu, henkilökuntaa on toista sataa. Sairaalassa on vuodessa 1300 synnytystä ja yli sata poliklinikkakäyntiä päivässä. Nykyään sairaala on mallisairaala. siellä on röntgen, tehdään leikkauksia, annetaan tietoa ravinnosta ja opetetaan hygienian tärkeyttä. Pitkien matkojen takaa, toisista lääneistä tullaan hoitoon Okhaldhungan sairaalaan. Alueella on 25 kirkkoa.

Okhaldhungassa Kirstin työmatkat olivat jatkuvaa kävelyä vuoristossa. Vaikeasti ylitettävät joet ja maanvyöryt olivat arkipäivää. Tällä alueella eletään luonnossa ja sen armoilla. Vaarat ovat aivan lähellä, mutta myös ihmeiden kokeminen on tavallista. Kirstin mukaan paikka on hyvin lähellä, jos ei tarvitse matkalla yöpyä. Kirstin työ on ollut monipuolista, hän on opettanut terveydenhoidon lisäksi paljon puutarhanviljelyä, metsänistutusta ja vessanrakentamista.

Matkamme aikana Kirsti tapaa kymmeniä naisia, jotka nyt ovat sairaalalla hoitajia, silloin 35 vuotta sitten he olivat kerjäläislapsia. Lapset tulivat kerjäämään, mutta Kirsti otti heidät ”lapsikseen ja oppilaikseen”. Kirsti valaisi heille puhtauden merkityksen, jakoi ruokansa heidän (dalitien) kanssa, opetti käsitöitä, opetti lukemaan ja kannusti opiskeluun. Pitkä tie on ollut kerjäläisestä sairaanhoitajaksi, mutta siinä näkyy nyt työn hedelmä. Kirsti tapaa koko ajan vanhoja tuttuja. He haluavat puhella, muistella menneitä ja kertoa elämäntarinaansa. Sana Kirstin paluusta levisi nopeasti laajalti.

Lähetystyössä pitkäjännitteinen työ on olennaista. Lähetystyötä ei tehdä projektina tai lyhyenä hankkeena. Muutos ja kestävä kehitys vaativat rinnalla kulkemista, kannustamista ja jatkuvaa esirukousta.

Paluu Okhaldhungaan näyttää Kirstille, kuinka merkittävän työn lähetys on tehnyt tällä alueella. Ja ne ihmiset, jotka hän on auttanut alkuun ja joita hän on kannustanut opiskeluun, ovat palanneet omaan kyläänsä kehitystehtäviin. Nyt siis työ jo jatkuu ja paikallisin voimin. Mahtaa Kirstillä olla voimakas tunnekokemus liikkua näissä maisemissa. Oman työnsä tuloksen näkeminen on kaikista suurin ja arvokkain palkka työstä.

 

Anna-Liisan Ystävä I Kirstin entinen työkaveri I Kirstin työkaveri I Mumman kanssa rokotuksilla I Synnytysklinikalla


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

13.10.2016 Kathmandu

Aamu-uhri

Kukot kiekuvat. Kathmandun kaupungin keskustassa ei varmaankaan kenelläkään ole kanatarhaa. Kukot on ostettu valmiiksi parvekkeelle odottamaan suurta uhrijuhlaa. Ne köyhät ihmiset, joilla ei ole varaa ostaa vuohta, hankkivat kukon. Uhrieläimen täytyy olla täysin puhdas, virheetön, urospuolinen eläin. Dashain-juhlassa teurastetaan miljoonia eläimiä.  Verellä peitetään pahat teot, verellä pestään ja pyyhitään kaikki paikat: autot, talot, työkalut. Veri suojaa onnettomuuksilta ja kaikelta pahalta vuodeksi eteenpäin.

Kodeissa uhrieläinten lihat valmistetaan juhla-ateriaksi nahkoineen, sisälmyksineen, suolineen kaikkineen.   Juhla-ateria nautitaan ystävien ja sukulaisten kanssa. Eläinten uhraaminen, verellä peseminen ja verellä merkitseminen on tuttua asiaa luettuna Vanhasta Testamentista.  Hinduille veriuhri on todellista elämää vuonna 2016.

Uhrauspäivänä otsaan painetaan tika-merkki. Se on punainen riisiä sisältävä merkki otsassa. Se suojelee ihmistä kaikelta pahalta.

Mutta nyt on aamu ja aurinko nousee, kukkokuoro kiekuu. Sitten soi kello, se ei ole herätyskello. Naapuritalon parvekkeella hindumies kilisyttää kelloa. Näin hän herättää jumalia. Kun jumalat ovat heränneet, hän sytyttää tulen pitkään tikkuun ja kiertää sen kanssa ympyrää ja karkottaa pois pahoja henkiä. Sitten hän sytyttää uhrisavun, se pitää pahat henget loitolla. Seuraavaksi joka aamuiseen rituaaliin kuuluu veden pirskottaminen ympäriinsä ja vielä riisien heittäminen korkeassa kaaressa ympäriinsä. Lopuksi mies istuu maahan jalat ristissä ja lukee pyhät tekstinsä.

Hindut uhraavat jumalilleen, että jumalat pysyisivät suosiollisena ihmisille. Jos kuitenkin jotakin ikävää tapahtuu päivän aikana, se merkitsee, että uhri ei ole kelvannut jumalille.

Taas kellot soivat, nyt toisessa naapurissa.

Uhritoimitus on itse itsensä vapauttamista pahan vallasta.  Viisisataa vuotta sitten tilanne oli samanlainen Saksanmaalla. Tähän vääristyneeseen käytäntöön Martti Luther puuttui. Kirkossa oli yleistynyt käytäntö, että Jumalaa voidaan ohjailla uhrilla (rahauhrilla): ”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”.  Tästä varmasti kuulemme tarkemmin ensi vuonna, Reformaation merkkivuonna.  Luther ”naulasi ” teesinsä Wittenbergin kirkon oveen vuonna 1517 nostaakseen keskusteluun vääristyneen uhrikäytännön. Tästä tapauksesta syntynyt konflikti kirkon johdon kanssa on luterilaisen kirkon syntyyn johtanut seuraus.

Ja taas kellot kilisevät.

Auton puolesta on tehty uhraus I Uhrikukkoja myytävänä


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

11.10.2016 Kathmandu

Illalla kone laskeutuu Kathmanduun. Lentokoneen simulaattori näyttää käytävää vuorenseinämien välissä, siihen täytyisi osua. Vuosi sitten turkkilaisen koneen siivet osuivat vuoren seinään. Nyt pysytään keskellä käytävää. Matka kotoa tänne kesti 28 tuntia.

Norjalaisesta vierasmajasta löytyi majoitus ensimmäiseksi viikoksi. Väsymys painoi, oli suloista ajatella laskeutumista levolle. Yö on äänten kakofonia. Koiralaumat haukkuivat koko yön. Sitten kukot aloittivat vuorolaulunsa, varikset yhtyivät viimeisinä äänimaisemaan. Heti kello kuudelta autoilijat aloittivat jatkuvan torventoitotuksen ja ilmaisivat näin olemassaolonsa. Aamu on kuitenkin vuoden hiljaisimpia, sillä eilen alkoi juhla-aika. Kathmandun neljästä miljoonasta ihmisestä kaikki ne, joille se vain on mahdollista, ovat lähteneet kotikyliinsä. Nyt on siis ”hiljaista”.

Aamu valkenee. On 22 astetta lämmintä, aamiainen on parvekkeella. Lauantai on Nepalissa kaikilla uskonnoilla (30 miljoonasta nepalista on hindulaisia 22 miljoonaa, buddhalaisia 3 miljoonaa, muslimeja 1,3 miljoonaa ja kristittyjä 2 miljoona) pyhäpäivä ja jumalanpalveluspäivä. Osallistun päivän kolmesta jumalanpalveluksesta keskimmäiseen. Se alkaa ylistyspsalmilla. Patalapun tai pesulapun näköinen kangaspala heilautetaan peittämään päälakea. Edessä olevan miehen lepran koukistamat sormet kohoavat kohti taivasta. Totta tosiaan nepalit osaavat kiittää ja ylistää. He ovat vapautuneet hindulaisesta sielunvaelluksesta, he ovat vapautuneet joka päivä toimitettavista uhripalveluksista.

Kolehtilaulu alkaa. Kolehtipussi on 70 cm syvä. Siihen sujahtaa köyhien ihmisten lahja vielä köyhemmille.”Elämä on yhteyttä varten”, he laulavat. Lähtiessäni huomaan, että oven päällä lukee: ”Tästä alkaa lähetys”. Toisen polven kristityt lähtevät viemään toivoa eteenpäin.

Päivällä vierasmajan emäntä tuli tervehtimään. Hän on tyylikäs nepalinainen. Pikimusta paksu, pitkä tukka on poninhännällä. Hänellä on hohtavan valkoiset hampaat kuten nepaleilla yleensäkin.  Kirkkaan punainen asu merkitsee, että hän on naimisissa. Omaisuus hänellä kulkee aina mukana, kaksi paksua kultaista käsirengasta ovat hänen pankkinsa. Salasanoja ei tarvitse tässä pankissa muistaa.

  

Kirkossa                         Nuoria rouvia                                                                              Kathmandun laakso


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

7.10.2016 Doha, Kuwait    

Matkalla Nepaliin

Aamuaurinko nousee valtamerestä, lentokone laskeutuu hiekkadyynien keskelle Dohaan, Kuwaitiin. Siellä odotamme kuusi tuntia Nepaliin lähtevää konetta. Lentokenttärakennus on loistokas, siellä on 80 myymälää. Myytävänä on jalokivin koristeltuja kultakäätyjä sekä muotiasusteisiin sopivia rannekelloja, puhelimia ja laukkuja. Hajuvesien tuoksu huumaa. Ravintoloita on kymmeniä. Yhteen ravintolaan on katettu kaviaariaamiainen. Tulitikkuaskin kokoisista peltirasioista voi valita oman makuelämyksensä. Viereisessä ravintolassa voi nauttia ranskalaisen aamiaisen: espresso, croissant ja shampanja. Itse otan vain tavallisen aamiaisen, hinta 30 €.

Kuwait on maailman rikkaimpia maita. Sen ovat rakentaneet vierastyöläiset. Tällä lentokentällä on töissä tuhansia nepaleja pesemässä vessoja, siivoamassa käytäviä. He nostelevat matkalaukkuja koneisiin ja pois, siirtelevät tavarakontteja. He kuljettavat pienillä sähköautoilla miljonäärejä ostoskasseineen.

Tuossa pienessä sähköautossa maailmat kohtaavat. Nepali on palvelija. Kyydissä on rikas perhe. Mies istuu ryhdikkäänä täyspitkässä valkoisessa kaavussa, päässä valkoinen hulmuava liina ja aurinkolasit silmillä. Vieressä on kolme naista, kaikki kolme ovat ehkä hänen vaimojaan. Naiset ovat pukeutuneet puolestaan täysmustaan. Mustat huivit on sidottu kuin körttihuivi, ensin on peitetty otsa sitten ohimoilta tiukasti leuan alle. Silmien edessä on vielä verkko. Ei näy muuta kuin kultarenkaat reunustamassa mustia hanskoja. Useita pieniä lapsia istuu naisten vieressä.

Maailmat kohtaavat – rikas maailma ja köyhä maailma

Nepali on vierastyöläinen, siis vieras ja työläinen. Koti, perhe ja läheiset ovat Nepalissa. Kuusi vuotta lentokentällä työskennellyt mies kertoo, että hän ei ole koskaan käynyt kaupungin ulkopuolella. Vuorokauteen kuuluu pitkä työpäivä ja nukkuminen. Yksi päivä viikossa on lepopäivä.

Vierastyöläiset ovat tärkeitä myös Nepalille, kuusi miljoonaa vierastyöläistä ovat Nepalin kansan tärkein tulon lähde.

Kone Kathmanduun kuulutetaan. Suurin osa 350 matkustajasta on nepaleita, he matkustavat kotiin Himalajan vuoristokyliin. Kotona on maalattia, savuttava avotuli keittopaikkana, eikä vessaa ole. Mutta äiti on, ja isä, vaimo ja lapset, sisaret ja veljet. On läheisyys, yhteiset syömiset, naurua ja laulua. On yhteys ja ystävyys. Yksinäisyys on nepalille täysin tuntematon asia. Kaikilla on perhe, vanhemmilla on lapset ja lapsilla vanhemmat.

Nyt on alkamassa Nepalin suurin juhla-aika, ensin on meidän joulua vastaava juhla Dasai ja sen päälle meidän kesälomaa vastaava loma-aika.

Dohan lentokentällä on niin paljon nähtävää ja opittavaa maailmasta ja ihmisistä, että yhden ulkomaanmatkan kannattaisi tehdä pelkästään Dohan lentokenttäterminaaliin.

Isovanhemmat odottavat, lapset odottavat I Koti Himalajalla odottaa I Sielunmaisema on metsäiset vuorenrinteet


Matkablogi "Nepal – lähellä taivasta"

6.10.2016 Seinäjoki

Nepal ajatuksissani

Vapaaehtoistyö Nepalissa odottaa. Olen pakkaamassa. En pakkaa niin kuin tavallisesti vaan toisin; ei mustia ja harmaan kirjavia vaatteita mukaan. Omistan vain mustia ja harmaita, ehkä myös joitakin tumman sinisiä vaatteita. Kuitenkin mukaan pitäisi ottaa vain kirkkaan punaisia, oransseja, keltaisia ja turkooseja vaatteita.  Nepalissa on syytä esiintyä maan tavalla. Herättäisin suurta huomiota tummissa vaatteissa. Valkoiset vaatteet herättäisivät myös huomiota. Valkoinen on suruvuoden vaatetus. Monessa muussakin asiassa Suomi ja Nepali ovat toistensa ääripäitä.

Tervetuloa blogini kautta matkalle Nepaliin. Nepal on vastakohtien maa, yhtä aikaa äärimmäisen köyhä ja häikäisevän kaunis. Elämisen olosuhteet ovat heikot, maanjäristyksestä ei ole vielä selvitty ja ilmastonmuutos pienentää satoa. Ihmisissä on kuitenkin aitoutta ja avoimuutta, elämäniloa.


Toisen maailman ääni

25.3.2014

Maailmalta on kantautunut huolestuttavia uutisia. Ukrainan kriisi, sodankäynnin uhka, Syyrian tilanne ja terrori-iskut järkyttävät meidän turvallisuudentunnettamme.

Ympäristömme on suurimman osan ajasta täynnä hälyä. Usein pyrimme myös peittämään pelon ja hämmennyksen tuntua ja sisäistä turvattomuuttamme tausta äänillä. Mutta informaatiotulva myös estää meitä näkemästä sen, mikä kuulemastamme ovat tärkeitä ja vastaanottamisen arvoisia, mitkä eivät. Keskenään ristiriitaiset viestit ja vaatimukset riistävät meitä eri suuntiin.

Maailmamme on väärällään sanoja. Meitä kehotetaan olemaan avoimia ja pitämään yllä puhetta silloinkin kun ei ole mitään asiaa. Meitä kehotetaan joka puolella: olkaa sosiaalisessa mediassa ja kommentoikaa. Sanat tunkevat tajuntaamme sähköisesti, langattomasti tai digitaalisesti. Olemme hädissämme kun kenttää eikä verkkoa löydy. Olemme riippuvaisia taustakohinasta, joka peittää hiljaisuuden.

Olennainen ei löydy päättymättömästä uutisvirrasta eikä sosiaalisen median kannanotoista. Ajassamme ikävöidään syvyyttä. Ihmiset kaipaavat lähteille ja toivovat hengellistä näkökulmaa elämäänsä.  Mutta mistä etsivä löytää hengellisen elämän tielle?

Melun ja monenlaisten vaatimusten paineista on luontevaa hakeutua hiljaisuuteen. Hiljaisuus luo avaran tilan, joka suo mahdollisuuden kuunteluun ja vastaanottamiseen. Hiljainen tila auttaa meitä tavoittamaan oman sisimpämme ja kuulemaan sen toiveet.  Ihmiselle on täysin luonnollista ja tervettä hakeutua aika ajoin tilaan, jossa hän uskaltaa pysähtyä ja katsoa omaan elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa. Tarvitsemme hiljaisuutta voidaksemme arvioida, mikä informaatiotulvassa on totta ja välttämätöntä omassa elämässämme.

Hiljaisuuden kaipuu ei vie meitä pois maailmasta, toiseen maailmaan. Mutta se vahvistaa toisen maailman ääntä, että jaksaisimme, uskoisimme, kestäisimme ja toivoisimme.

Hiljaisuus luo tilan, jossa ihmisen voi itse tarkastella ja pohtia elämäänsä ja nähdä Jumalan läsnä olevan vaikutuksen siinä. Kokemus Jumalasta syntyy parhaiten, kun ihminen saa kuulostella oman elämänsä sydänääniä.

Augustinus sanoo Jumalasta näin: "Minä etsin sinua ulkoa, mutta sinä olitkin sisälläni. Sinä olit koko ajan läsnä, mutta minä en ollut läsnä."


Matkablogi: Tulevaisuudessa on toivoa

13.2.2014

Etiopia on meidän mielikuvissamme köyhä nälänhädän maa, mutta Etiopia on myös täynnä toivoa ja tulevaisuuden uskoa. Etiopialaiset ovat omanarvontuntoisia, ylpeitä maastaan ja menneisyydestään. Etiopiaa pidetään ihmiskunnan synnyinkehtona.

Etiopia on Afrikan vanhin itsenäinen valtio. Vuoristoinen maa on kuin silta kahden maanosan Aasian ja Afrikan välillä. Historiansa aikana Etiopia on muodostunut monien etnisten ryhmien ja kulttuurien risteyspaikaksi. Etiopiassa elää sata eri kansallisuutta. Jokaisella heimolla on omanlainen kulttuuriinsa ja oma kielensä. Vuoteen 1945 käytössä ollut nimi Abessinia merkitsee sekakansaa.

Lapsuuden maisemissani on pidetty tärkeänä tai jopa välttämättömänä, että tunnistaa itsessään eteläpohjalaiset juuret. Lapualla peräti lapualaiset juuret. Etiopiassa on päinvastoin. Täällä erilaisuus on yhdistävä tekijä. Juuret eivät yhdistä, mutta tulevaisuuteen suuntautuminen yhdistää.

Parasta matkallani on ollut ihmisten kohtaaminen ja niissä toivon näkökulma. Tässä muutamia ihmiskohtaloita ja toivon säteitä.

Tytön elämää

Etiopiassa nainen on sidottu kodin piiriin ja jäämään usein ilman koulutusta. Vanhemmat ottavat tytön helposti pois koulusta noin 10-vuotiaina. Työ kutsuu, veden kantaminen, paimentaminen. Nuoret tytöt ovat myös arvokkainta kauppatavaraa.

Vierailin katulasten kodissa. Tapasin 12-vuotiaan tytön, hän kertoi, että hänen perheensä asui syrjäisellä maaseudulla. Vanhemmat myivät hänet kaupunkiin. Tytöstä maksettiin 50 €. Ostajat lupasivat laittaa tytön kouluun, mutta he eivät laittaneet vaan ottivat tytön orjaksi. Miesväki hyväksikäytti häntä, elämä oli kauheaa. Tyttö karkasi, mutta muuta paikkaa ei hänellä ollut kuin elättää itsensä kadulla. Sieltä hänet löydettiin.

Mikä kannattelee ihmisarvoa: koulutus, ammatti (käsityö) ja omassa kylässä pysyminen. Joka tytön unelma on lähteä kaupunkiin saamaan "korkea elintaso". Mutta hyvä kehotus on tämä: Älkää lähtekö, menkää kouluun, opiskelkaa ammatti ja pysykää omalla kotiseudulla.

Naisten ympärileikkaus

Etiopiassa lähes 90 % maaseudun tytöistä ympärileikataan perinteiden mukaan. Toimenpiteen tekee vain harvoin lääkäri. Yleensä sen tekee kansanparantaja. Likaiset partaterät aiheuttavat pahoja tulehduksia. Tapa on vanha ja sitä noudatetaan kaikkien uskontojen parissa. Mutta voidaanko vanha tapa kyseenalaistaa ja siksi lopettaa.

Etiopian Mekane Yesus – kirkko tekee valistustyötä niin kristittyjen kuin muslimien keskuudessa. Ei Raamattu eikä Koraani käske ympärileikkaamaan tyttöjä. Kylissä pidetään kursseja, joissa näytetään video toimenpiteestä, siellä keskustellaan ja tehdään draamaa. Kursseilla moni vanhempi havahtuu ympärileikkauksen tuomaan kärsimykseen ja haluaa luopua tavasta, mutta traditiota noudattavat isoäidit vievät usein salaa tytön ympärileikkaukseen.

Lapsen kohtaaminen

Etiopian 90 miljoonasta ihmisestä 7,5 % on vammaisia, se on 6-7 miljoonaa vammaista. Synnytys vammauttaa monia. Äidin ravinto on ollut heikko. Vuoristoisissa maaseutukylissä synnytetään kotona eikä apua saada ajoissa, jos tulee ongelmia. Ei ole ollenkaan harvinaista, että vammainen lapsi elää koko lapsuutensa ja nuoruutensa kodin seinien sisäpuolella. Vanhemmat tuntevat häpeää, koska varsinkin maaseudulla ajatellaan, että vammaisuus on rangaistus perheen pahoista teoista.

Olen kotikäynnillä vammaisen lapsen kotona. Asetun matalalle, lattialle, lapsen vierelle. Tyttö on hämillään, vierastaa. Minä myös, mitä sanoisin, ei hän kuitenkaan ymmärrä. Sitten kysyn, onko Pirkko käynyt katsomassa häntä. Pirkko-sana avaa kuin aarrearkun tytön mielessä. Tyttö nauraa hulvattomasti, katsoo silmiin ja hakee kontaktia. Lähetystyöntekijä Pirkko Nummela on tehnyt "pelastavaa" työtä. Pirkko on jo Suomessa, mutta muistikuva rakkaudesta ja hyväksymisestä on jäänyt tyttöön, se herää eloon, kun sanon: Pirkko. Onkohan tytöllä muita sanoja, joiden merkitys on näin voimakas. Laulamme Jumalan kämmenellä. Hän tuntee sen, Pirkko on laulanut sitä hänelle. Hän uskoo todella laulun sanoman: "Kaikille tilaa riittää …", 14 vuotta syntymästään asti vammainen.

Matkani on nyt päättynyt. Kiitos matkakumppanuudesta. Moni asia mielessäni muuttuu, ajan myötä. Idealismi karisee. Mutta siihen luotan, että omalla paikallaan ja omalla toiminnallaan jokainen pystyy vaikuttamaan maailman tulevaisuuteen. Me tavalliset ihmiset emme pysty muuttamaan koko maailmaa mutta yhden ihmisen elämän ja tulevaisuuden pystymme muuttamaan. Se riittää.


Matkablogi: Saban kuningatar on Etiopian äiti

6.2.2014

Saban kuningatar on tunnettu laajalti eri kulttuureissa. Hänestä kerrotaan kolmessa pyhässä kirjassa, Raamatussa, Koraanissa ja Etiopian ortodoksikristittyjen kirjassa Kuninkaiden kunnia-kirjassa. Raamatussa kerrotaan lähes sanatarkasti Saban kuningattaren ja Salomon kohtaamisesta kahdessa eri kohdassa (1. Kun. 10 ja 2. Aik. 9). Tämä lukukokemus oli todella mielenkiintoinen. Muun muassa kuningattaren tuomien lahjojen turvin Salomo rakensi loistokkaan Jerusalemin temppelin. Kuningas Salomon hallitusaika Israelissa oli 970–930 eKr, Salomo tapaa Saban kuningattaren noin 950 eKr.

Raamatussa Saban kuningatar kuulee Israelin kuninkaan Salomon viisaudesta ja matkustaa Israeliin. Kuningatar tuo Salomolle lahjaksi hajusteita, kultaa ja jalokiviä. Kuningatar mykistyy Salomon viisaudesta koeteltuaan häntä arvoituksin. Myös Salomon rikkaus tekee kuningattareen suuren vaikutuksen. Kuningas antaa kuningattarelle vastalahjat. Sitten kuningatar palaa omaan maahansa. 

Etiopialaisen Kuninkaiden kunnia-kirjan kertomuksessa, Saban kuningatar hallitsi Etiopian pohjoisosassa sijaitsevassa Aksumin kaupungissa, siellä palatsin rauniot ovat edelleen nähtävissä. Tämän kertomuksen mukaan kuningatar viipyi Jerusalemissa kuusi kuukautta.  Kuningatar kääntyi juutalaiseksi ja rakastui Salomoon. Kuningattaren palattua Etiopiaan hän synnytti pojan nimeltään Menelik I, josta tuli maan kuningas. Etiopialaisten historiankirjojen mukaan Etiopian kuninkaat ovat Saban kuningattaren ja kuningas Salomon jälkeläisiä. Tämä kuningassuku pysyi Etiopiassa vallassa kolme vuosituhatta. Sen viimeinen hallitsija on keisari Haile Selassie, joka syrjäytetään sotilaskaappauksessa 1974.

Keskiajalla kristillisessä perinteessä tunnetaan monta erilaista kertomusta Saban kuningattaresta. Eräässä tulkinnassa kuningatar ja Salomo ovat rakastavaisia. Raamatun Laulujen laulua pidetään kuningattaren ja Salomon rakkausrunoelmana. Keskiajalla Saban kuningatar siirtyi kirjoituksista kuviin. Kuningatarta kuvataan tauluissa, lasimaalauksissa ja suurten mestareiden freskoissa.

Antiikin aikana Saba oli ihannoinnin kohteena. Sitä kuvattiin paratiisiksi, jossa oli kaikkea, mikä teki ihmisen onnelliseksi. Nykyajassa Saban kuningattaren tarinasta on ammennettu loistoa ja romantiikkaa oopperaan, balettiin, kirjallisuuteen ja elokuvaan.  Etiopiassa on myytävänä hieno kahviserviisi, jossa Saban kuningattaren ja kuningas Salomon tapaaminen on kuvitettu astiastoon.

Saba oli vauras valtio. Vaurauden perusta oli kastelujärjestelmässä. Kuningaskunnalla oli teknistä taitoa, jota he käyttivät patojen ja kaivojen rakentamiseen viljelymaiden kastelua varten. Toinen vaurauden lähde oli suitsukkeiden, mirhan, mausteiden, jalokivien ja kullan, karavaanikauppa. Näiden aromaattisten öljyjen kysyntä oli jatkuvaa. Niitä tarvittiin palsamointiin, hautajaismenoihin, polttouhreihin, lääkkeisiin ja kauneudenhoitotuotteisiin. Tässä lienee syy Saban kuningattaren Jerusalemin-matkaan. Kyse oli ehkä liikematkasta.  Hyvät välit Israeliin olivat tärkeät, sillä Israel hallitsi karavaanireittiä. Sen kultamäärän paino, jonka Salomo vuosittain sai, oli kuusisataakuusikymmentäkuusi talenttia. Lisäksi tuli veroja kauppamiehiltä ja tavaranvälittäjiltä, ja myös kaikki Arabian kuninkaat ja paikalliset käskynhaltijat toivat Salomolle kultaa ja hopeaa (2. Aik. 9:13–14).

Etiopialla on mielenkiintoinen kulttuurihistoria. Etiopian kulttuurin ja rakennustaiteen uskotaan alkaneen Salomon ja Saban kuningattaren pojan perustamasta valtakunnasta. Etiopiasta löytyy hyvin rikas ja vanha kulttuuri, joissa on selviä viitteitä juutalaiseen ja varhaiskristilliseen perintöön. Etiopia otti kristinuskon vastaan 300-luvulla, toisena maana koko maailmassa.

(Tämän kirjoituksen taustalla on vuoden 2004,3 Tiede lehdessä ollut mielenkiintoinen artikkeli Saban kuningattaren olemassaolon todisteiden etsinnästä ja hänen palatsinsa kaivauksista)


Matkablogi: Iloa kupliva jumalanpalvelus

30.1.2014

Amharan-kieltä en ymmärrä, mutta jumalanpalvelus on kaikkialla kristityssä maailmassa perustaltaan samanlainen, joten pysyn kyllä mukana.  Alkuosassa on synnintunnustus ja sen päälle synninpäästö. Sitten alkaa kiitosrukous. Se poikkeaa suomalaisesta tyylistä huomattavasti. Ylistävät kädet kohoavat, kämmenet avautuvat tuntemaan Pyhän Hengen lahjat. Laulu kohoilee katonrajaan, ilo on ylitsepursuavaa. Sitten tartumme vierustoveriamme kädestä. Musta käsi tarttuu molemmilta puolilta käteeni. Toinen naapuri asettaa käteni sydämelleen, se lyö niin kiihkeästi kuin olisin pistänyt käteni hänen avoimeen sydämeensä. Toisella puolella naapurini kumartaa yhtäkkiä syvälle, lähelle maata. Välillä kaikki laulavat silmät kiinni. Kaikki osaavat laulun ulkoa. Kaikki, aivan kaikki ovat myös laulutaitoisia. Välillä kiihkeä, välillä harras kiitosrukous kohoaa taivaisiin. Lopuksi kaikki taputtavat. 

Sitten tasaannutaan ja alkaa raamatunluku. Kaikilla on oma Raamattu mukana, sitä luetaan moneen otteeseen. Kaikki seuraavat omista kirjoistaan. Nainen saarnaa. Saarnan aikana seurakuntalaiset monesti kommentoivat "Amen", kun ovat samaa mieltä.

Sitten on taas rukousta. Rukous yhteisten asioitten puolesta on pitkääkin pidempi, äänekkäämpi ja hartaampi. Asioita Jumalalle tuotavaksi on paljon, monen monta pyyntöä, mutta kiitospuolta on vielä enempi. Kun esirukousta lopetellaan, siinäkin on vielä monta vaihetta. Joku lopettaa madaltaen ääntään voimakkaasta hiljaiseen, joku tekee päinvastoin ja kohottaa äänen korkeuksiin ja vielä vähän voimistaa lopussa. Muutama nainen päästää syvältä kurkustaan tuon korkean afrikkalaisen huudon. Taustalla soitetaan. Taputetaan. Kaikki sopii. Aamen. Aamen on suomeksi: "olen samaa mieltä", "totta on".

Kirkon ulkoiset puitteet ovat vaatimattomat. Jumalanpalveluksen sisältö on voimakas, siinä on tunnetta, ilo, hartautta ja vuorovaikutusta, aamen kajahtaa joka välissä. Yhteisöllisyyden tunne on käsin kosketeltavaa. Palvelus kestää 2,5 tuntia. Yksi pappi ja yksi muusikko ovat palkattuja. Vapaaehtoisia on paljon. Seurakuntalaisia osallistuu 300, pieni väliaikainen kirkko on tupaten täynnä. Nuoria miehiä on huomattavan paljon. Lapset ovat samaan aikaan pyhäkoulussa.

Suurin luterilainen kirkko

Etiopian luterilainen  Mekane Yesus –kirkko on yksi nopeimmin kasvavista kirkoista maailmassa. Mekane Yesus- kirkko perustettiin vuonna 1959, jäsenmäärä on lyhyessä ajassa yli 100-kertaistunut. Kasvu jatkuu edelleen. Alusta asti tämä kirkko on ollut Suomen Lähetysseuran kumppani. Kirkkojen tyhjyyttä ei tarvitse Etiopiassa haikailla. Jos myöhästyy jumalanpalveluksesta, saa olla varma, että istuinpaikkaa ei löydy. Ehkä paikan saa ulkoa, sielläkin on yleensä paljon porukkaa.

Mekana Yesus merkitsee suomeksi "paikka, jossa Jeesus on". Nimestä johtuen minulla on tunne kuin olisin Betesdan lammikolla. Tässä kirkossa on helppo rukoilla Jeesuksen parantavaa kosketusta, uutta alkua elämälle.

Etiopian väkiluku on 90 miljoonaa. Kristittyjä heistä on noin 60 %, muslimeja noin 30%, perinteisiä uskontoja on vajaa 10%. Kristityistä suurin osa kuuluu vanhaan Etiopian ortodoksiseen kirkkoon. Protestanttisiin kirkkoihin kuuluu 18%, heistä 6%  eli 6 miljoonaa on Mekane Yesus-kirkossa.

Etiopian 90 miljoonasta asukkaasta on 75% nuoria. Yli 60 miljoonaa nuorta ihmistä! He hakevat paikkaansa tässä kuohuvassa maailmassa ja suuri osa heistä on hengellisen elämän etsijöitä.


Matkablogi: Onnellinen isoäiti

23.1.2014

Etiopian pohjoisosa on vuoristoa. Sen kainalossa on koti, jota hallitsee isoäiti. Isoäiti on 63-vuotias. Hän ei ole eläkeläinen vaan päinvastoin hänellä vasta tärkeitä tehtäviä onkin. Monikaan meistä työikäisistä ei kykenisi seuraamaan hänen jalanjälkiään.

Sylissä, lähintä sydäntä, on vajaan vuoden vanha vauva. Lapsi ei ole tietenkään hänen omansa. Eräs sukulainen tuli vastasyntyneen lapsensa kanssa vierailulle, asui isoäidin suojissa kaksi kuukautta ja sitten lähti. Lapsen hän jätti tänne. Nyt isoäiti hoitaa ja kasvattaa vauvan, muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Jos ei lasketa sitä, että moni etiopialainen vauva on adoptoitu vieraisiin maihin.

Bizate on 14-vuotias tyttö, hänellä on veli, 10-vuotias David. He ovat vanhimman pojan lapset. Heille isoäiti on oikea, biologinen isoäiti. Nämä lapset ovat olleet hänen hoidossaan kahdeksan vuotta. Siitä lähtien, kun lasten oma äiti ja isä kuolivat. Lapset ovat AIDS-orpoja, mutta he eivät ole saastaisia tai kartettavia. He ovat kuin lapset kaikkialla, heillä on suuria toiveita ja tulevaisuuden näkymiä. Bizate haluaa opiskella luonnontieteitä. Hänellä on innostava luonnontieteiden opettaja. Hänen osansa on onnellinen, sillä hänellä on kummit Suomessa. David puolestaan haluaa lääkäriksi. Hän tuntee perheen hyväntekijän, joka on lääkärinä Lähetysseuran AIDS-orpo projektissa. Kutsun poikaa jo Tohtori Davidiksi. Siitä hän pitää ja hymyilee leveästi, aivan kuin ojentaisin hänelle jo tohtorin hattua. Hänelle ei ole vielä löytynyt kummia. Toinen vaihtoehto sisaruksille olisi katulapsen osa.

Seuraava ikäjärjestyksessä on isoäidin oma poika. Yhtä aikaa raskas taakka ja siunattu rikkaus. Taakka siinä mielessä, että poika syntyi sokeana. Isä halusi hukuttaa pojan, koska sokea oli häpeäksi perheelle. Äiti vastusti, isä jätti perheen ja lähti kunniakkaammille teille. Äidin rakkaus kasvatti pojan ja edelleen äiti kouluttaa häntä. Pian tämä pesti päättyy, kun poika valmistuu Yliopistosta lakimieheksi.  Hän on Etiopian ensimmäisiä sokeana lakimiehen tutkinnon suorittaneista. Nyt hän on äidin ylpeys, tuki ja vanhuuden turva. Toinen vaihtoehto pojalle olisi ollut kuolema lapsena tai aikuisena sokean kerjäläisen osa.

Isoäidin tyttäristä nuorin asuu samassa kodissa, hän saa äidiltään hoivan ja turvan. Hän ei opiskele, koska hän kärsii mielenterveysongelmista. Hän on kuitenkin jalkeilla ja tekee pieniä kotiaskareita. Kotona äidin suojassa on turvallista olla, koska hyväksikäytetyn naisen osa on monen hänen kaltaisensa kohtalo.

Heidän kotinsa on ulkoisesti vaatimaton, kymmenen neliömetrin suuruinen savimaja. Hyvin siisti ja tyytyväisyyttä tulvillaan. Isoäiti on jollakin syvällä tavalla onnellinen. Hänen mielestään ei ole mitään suurempaa kuin kasvattaa pojasta mies ja tytöstä nainen. Jumala on hänet tähän työhön kutsunut.


Matkablogi: Paratiisin lähteillä

16.1.2014


Kuvassa kahdeksan hengen koti

Aamulla joimme annoksen kärsimyshedelmän mehua, istuimme puutarhassa, joka on kuin paratiisi. Siniset loistokottaraiset kylpevät. Turkoosi papukaija ja keltainen kutoja istuvat vieretysten oksalla. Marabu-haikarat kokoontuvat puun latvaan. Ibis-lintu (faaraon lintu) ääntelee voimalla. Istumme keinussa ja suunnittelemme päivän ohjelman. Kokeneen lähetin ohjauksessa päiväohjelmasta tulee monipuolinen. Aivan pyörryttää, kun ajattelen kuinka monenlaisia tilanteita ja ihmisten tapaamisia päivään mahtuu.

Lähdimme ensin rentoutumaan Wondo Kenetin kuumille lähteille (suomeksi: Paratiisin lähteille). Alue on rakennettu mahdollisille turisteille. Toisessa altaassa pulppuaa maan uumenista 35 asteinen vesi, toisessa altaassa on hieman jäähdytettynä 30 asteinen vesi. Vesi on erittäin mineraalipitoinen. Nuoria hyväosaisia etiopialaisia miehiä altailla on kymmeniä, naisia on vain me suomalaiset. Miehet seurasivat silmätarkkana altaanreunalla uintiamme.  Sitten he kuiva-harjoittelivat uintiliikkeitä ja käytännössä opettelivat lastenaltaassa. Harva etiopialainen osaa uida, eivätkä he ymmärrä ollenkaan uimisen ihanuutta.

Keisari Haile Selassien kesänviettopaikka oli tällä samalla vuoren rinteellä. Vuorelta on ihanat näkymät. Isot papaijapuut keltaisine hedelmineen täyttävät rinteen. Ortodoksipapit laulavat vuorotellen ja välillä kuorossa raamatun tekstejä läheisessä kirkossa.

Karkotettuna erämaassa

Sitten lähdimme "kotikäynnille". Voi … miten kuvaisin tätä vierailua? Perheen isä on noin 60-vuotias, ehkä mieleltään järkkynyt. Äiti on nuori, nyt ehkä 30-vuotias, naimisiin mennessään 15-vuotias.  Perheessä on kuusi lasta, joista kolme on albiinoa. He ovat täysin poikkeavia tämän tummahipiäisen kansan keskuudessa. Miten he tulevat selviytymään siitä, että joutuvat kiusatuiksi ja eristetyiksi.

Koti on aivan hajoamispisteessä oleva savimaja. Sisällä on lehmä, se on siellä varjossa, ettei tule jano, kun vesi on niin kaukana. Lehmän vieressä on matto, siinä koko porukka nukkuu yönsä. Peitto on käärittynä nurkassa.  Sisällä on savun hajua, astioita on lattialla, jotain on siis syöty.

Perheellä ei ole yhtään mitään tuloja. Koko elämä keskittyy hengissä pysymiseen. Minkälaista on sellainen elämä, kun ei voi ajatella mitään muuta kuin käsillä olevaa hetkeä ja siitä selviämistä.

Jokunen toivon pilkahdus on näkyvissä. Tämän kotikäynnin syy on kuukausiavustuksen vieminen. Avustuksen ehtona on, että lapset käyvät koulussa.  Lasten tulevaisuudessa pilkistää siis toivo. Ja vielä on näkyvissä yksi toivonsäde! Parin kuukauden sisällä suomalainen rakennusporukka tekee heille uuden majan. Toivottavasti uusi on valmis ennen kuin nykyinen savimaja romahtaa päälle.

Koko tätä Jumalan luomaa maailmaa on päiväpäivältä vaikeampi ymmärtää. Niin, Jumala on luonut maailman, ihmiset, koko elämän. Mutta suunnitteliko Hän sen tällaiseksi. Mikä on minun osuuteni, mikä on meidän Länsimaiden ihmisten osuus tässä kaikessa? Onko meidän kulutustottumuksemme ja ahneus vieneet Afrikan köyhiltä yksinkertaisimmatkin elämisen edellytykset.

Ilmastonmuutos koettelee Etiopiaa niin kuin muutakin maapalloa. Silti kaikkein eniten kärsivät köyhimmät. Etiopiassa ravinto riippuu oikeaan aikaan tulevista sateista. Maassa, jossa mikään ei ole säännöllistä ja ennustettavaa, on Luoja säätänyt monsuunisateet hyvin säännöllisiksi. Nyt kuitenkin ihmisen toiminnan kautta ilmasto on muuttunut ja ääriolosuhteet ovat voimistuneet. Kuivana kautena on aikaisempaa kuivempaa. Sateet eivät tule oikeaan aikaan, mutta kun ne tulevat, ne ovat aikaisempaa rajumpia ja aiheuttavat tulvia. Seurauksena on kato. Viljan hinta nousee, köyhillä ei ole varaa ostaa sitä. Seuraukset näen savimajan perheessä.


Matkablogi: Etiopialainen joulu

9.1.2014


Ensimmäisessä kuvassa laulaa joulukuoro ja toisessa kuvassa ovat sisarukset.

Etupainoinen joulunvietto Suomessa saa joulun tuntumaan jo ohi menneeltä. Alkuperäinen joulu sijoittui kuitenkin loppiaisen aikoihin ja sen jälkeiseen aikaan.

Etiopiassa juhlitaan joulua tammikuun seitsemäs päivä. Suurin osa Etiopian kristityistä paastoaa vielä heidän jouluaattonaan kuudes tammikuuta. Etiopian ortodoksisessa kirkossa paasto on tärkeässä asemassa. Vuodessa on peräti noin 250 paastopäivää. Paljon vuotuisia paastopäiviä kertyy viikoittaisista paastopäivistä, joita on kaksi: keskiviikko ja perjantai. Keskiviikko siksi, että silloin juutalainen neuvosto tuomitsi Jeesuksen ja perjantaina ristiinnaulitsemisen muistoksi.

Etiopiassa ei tunneta kaupallista joulua. Joulun tunnelmaa korostaa aito paimentolaisympäristö, jossa karjasuoja on lähellä ihmisten asumusta ja uusi kansalainen putkahtaa maailmaan enimmäkseen heinille tai oljille. Karjan läheisyys lämmittää vaatimatonta majaa ja sen ihmisasukkaita kylmässä yössä.

Jouluaamun koitteessa he pukeutuvat valkoisiin vaatteisiin. Aikainen joulumessu alkaa neljältä aamulla. Jouluevankeliumissa kerrotaan täällä, että yksi evankeliumin kolmesta viisaasta tietäjästä tuli Etiopiasta.

Jouluna ei varsinaisesti anneta lahjoja. Tämä juhla-aika on lähinnä pyhitetty kirkonmenoihin osallistumiseen ja yhdessäoloon. Paasto päättyy ja jouluaamuna teurastetaan härkä, köyhemmät teurastavat vuohen. Joillakin on varaa vain kanaan.

Köyhän joulu

Alle kouluikäiset lapset juoksentelevat Tabor-vuorella vain resuinen paita päällään. Ihmettelen, kun pylly on paljaana ja ääneen ajattelen, mistä heille saataisiin housut. Mutta kokenut lähetti valistaa minua. Lapset ovat tarkoituksella pylly paljaana. Niin kauan, että lapset osaavat itse toimittaa vessa-asiansa, on parempi olla ilman housuja. Vaippoja ei ole ja märissä kakkahousuissa on ikävä juosta ympäri tannerta koko päivän. Pyykinpesu on pidettävä minimissään, sillä juomavesien kantaminen kanisterilla kylän yhteiseltä vesipaikalta on tarpeeksi raskasta. Se on yleensä lasten tai naisten homma.

Mutta lapsia housuttomuus ei haittaa. Alta aikayksikön he järjestäytyvät kuoroksi ja laulavat sydämensä kyllyydestä. Vanhimmat tytöt kantavat pikkusiskoaan selässä. He laulavat ainakin kymmenen laulua, lopuksi he kaikki nauravat! Minua itkettää – tämä ristiriita, kun käsittämätön köyhyys ja pursuava ilo asuvat samassa lapsessa. Sitten pieni palkka laulajille, aivan kuin Tiernapojille. Jotkut pyytävät vielä kynää. He suunnittelevat ehkä kouluun menoa. Etiopiassa mennään neljän vanhana esikouluun. Housut täytyy kyllä ensin hankkia tai oikeastaan koko koulupuku, ilman sitä ei kouluun pääse. Jospa jostakin löytyisi kummi, joka kustantaisi näiden köyhien lasten koulun käynnin.


Matkablogi: Aika on ihmisen keksintö

1.1.2014


Jouluruokia valmistamaan


Turkki puhtaaksi

Nyt uudenvuoden päivänä täällä Etiopiassa on edelleen paastoaika. Kirkot ovat päivittäin täynnä. Jo aamuviideltä ihmisiä alkaa virrata kirkkoihin, sunnuntaisin jo aamukolmelta.

Nyt valmistaudutaan jouluun, joka on tammikuun seitsemäs päivä. Etiopiassa on käytössä oma ajanlasku, joka perustuu koptilaiseen kalenteriin. Etiopialaisessa kalenterissa vuosi on jaettu 13 kuukauteen, joista 12 ensimmäistä on 30 päivän mittaisia ja viimeinen kuukausi viiden tai kuuden päivän mittainen, riippuen siitä onko kyseessä karkausvuosi. Etiopialainen kalenteri on meidän kalenteriimme verrattuna seitsemän vuotta ja kahdeksan kuukautta jäljessä. Täällä eletään nyt vuotta 2003.

Uusi vuosi alkaa syyskuun yhdestoista päivä. Samana päivänä kuin tapahtui New Yorkin kaksoistornien sabotaasi. Aluksi luultiinkin, että räjäytys oli etiopialaisten aiheuttama, koska tuona päivänä kukaan etiopialainen ei ollut työssä.

Päivä alkaa Etiopiassa kello kuusi aamulla. Puolelta päivin kello on kuusi, silloin on kuudes hetki. Samoin kuin oli silloin, kun Jeesus kuoli ristillä. Silloin oli kuudes hetki, oli keskipäivä mutta aurinko pimeni.

Kun sovin jonkun kanssa tapaamisen, on parasta sopia aika sekä etiopialaisen sekä eurooppalaisen järjestyksen mukaan, esimerkiksi näin: "tavataan kello neljä Etiopian aikaa ja kello kymmenen Euroopan aikaa". Kun saavuin maahan, lentokentän kaikki kellot osoittivat kello neljää. Ihmettelin, että kuinka voi kaikki kellot lentokentällä olla väärässä.

Aika on rikkaus

Aika täällä käsitetään aivan toisin kuin länsimaissa, matta samaa päivää me elämme. Aurinko antaa energiansa ja kuu viestittää lepoajan. Mitattava aika on ihmisen keksintö, se auttaa meitä ihmisiä hahmottamaan maailmaa. Mutta mittausjärjestelmä voi olla erilainen.

Suhtautuminen aikaan muuttuu täällä nopeasti. Sanotaankin, että eurooppalaisilla on kello, etiopialaisilla on aika. Etiopialaiselle elämälle on tyypillistä vieraanvaraisuuden ja ihmisten välisten suhteiden vaaliminen. Vanhempien ihmisten kunnioitus yhteisön sisällä on tyypillistä. Etiopialaiset painottavat kulttuurissa enemmän yhteyttä kuin tuotteita. Meillä hyöty asettuu usein ensimmäiselle sijalle, huvi toiselle. Täällä sosiaalisuus on arvokkainta. Juhliin ja yhdessäoloon panostetaan kaikin voimin.

Lapset potkivat palloa. Miehet istuvat kadunkulmassa kahvilla. Vartaloltaan virheettömiä nuoria kulkee porukoissa. Niin pitkiä, niin kapeita, niin pystypäin he kulkevat, kuin ei koskaan mitään taakkaa heidän harteillaan tai mielessään olisi painanut ryhtiä alas. Aivan kuin he kantaisivat taivasta päänsä päällä. Samaan aikaan aurinko paistaa herkeämättä...