Sinun täytyy päivittää Flash Player
Kaarle Johan Vartiainen
virassa 1894-1901

"Vartiainen paheksui kovasti nuorten yöjuoksuja riihitansseineen ja juopotteluineen. Arveltiin, että hän lauantaisin iltamyöhällä pappilan pihalta tarkkailee maantiellä kulkevien käyttäytymistä. Kerran he saivat pappilankin piian mukaansa. Hän oli varannut pyhävaatteensa navettaan ja karannut. Valpas isäntä oli kuitenkin huomannut tämän ja aamulla tyttö sai kuulla asiaan kuuluvan nuhdesaarnan."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)






Oskar Saarivirta

virassa 1902-1908

"Saarivirta vaihtoi hevostakin vaikka mustalaisen kanssa. Lienee ollut noita vaihtohevosia, joka teki tenän pappilan työmiehelle, voimistaan tunnetulle Juho Ojaniemelle. Hän ajoi lantaa pellolle, mutta pyörät painuivat ja äksy hevonen kieltäytyi vetämästä. Ojaniemi kirosi, riisui kaakin valjaista, kiskoi kuorman kovalle maalle ja ajoi pellolle. Kirkkoherra näki tapauksen ja kuuli voimasanatkin. - Olihan siinä vähän aihettakin, mutisi hän."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Aleksanteri Saarinen
virassa 1909-1915

"Kirkkoherra Saarinen oli jämerä ja karski, mutta pinnan alla oli leppoisaa leikkimieltä jopa vekkulia huulenheittoakin. ... Puhekumppanilta vaadittiin hiukan huumorintajua. Se kävi vaikka pienestä henkisen tason testistä."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Juhana Yrjö Akilles Vuorinen
virassa 1918-1920

"Kirkkoherralla oli kaksi koiraa, lemmikkieläintä. Toinen niistä oli vieraille vihainen. Se ärsytti monia ja kuinka kävikään, joku ilkeämielinen tappoi koirat. Tämä koski sairaaseen pappiin kovasti. Saarnoissaankin hän puuttui koiriensa kohtaloon."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Kustaa Iivari Savander
virassa 1924-1926

"Hänkin oli nöyrämielinen ja vaikuttava saarnamies, mutta niin sairas, ettei aina jaksanut kirkkoonkaan."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Kustaa Lauri Nurmi
virassa 1927-1933

"Kun kirkkoherra Nurmi muutti Pertteliin, oli Luoman Eero kyytissä. Kävi niin ikävästi, että auton moottori sammui keskellä yötä. Mutta onneksi oli lähettyvillä iso talo. Eero ja pappi menivät kopistelemaan. Lopuksi emäntä raotti ovea ja mutisi unisena: "Ei täällä ole tilaa." Eero kuiskasi papille: "Sanokaa voimasana!" Tällöin Nurmi tokaisi: "Minä olen Perttelin kirkkoherra!" Se oli voimasana, joka auttoi."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Lauri Hyvärinen
virassa 1934-1938

"...Vaatimaton hän oli. Itse pilkkoi polttopuunsa. Kävi mielellään ja yllättämällä köyhien ja sairaitten luona ja vei heille lahjoja. Jos kirkkoherra tiesi jonkin seurakuntalaisen harjoittavan luvatonta ja laitonta, sinne hän meni ja pyrki auttamaan hairahtunutta palaamaan kuuliaisuuden ja kunniallisuuden tielle."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Nikolai Honkala
virassa 1939-1962

"Honkalan harrastusten ulottuvuutta kuvastaa, että hän oli tutkinut myös sammon arvoitusta, perusteellisesti, tiedemiestenkin oivalluksia oikaisten. Hänellä oli omat käsityksensä. Sanoivat, että kelpasi sitä kuulla, kun rovasti joskus avasi sanaisen arkkunsa, lasketteli Kalevalaa ja selvitteli runojen sanomaa."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Olli T. Rajamäki
virassa 1963-1993

"Kirkkoherra Rajamäkeä odottivat täällä - ainoan seurakuntapapin rutiinityön lisäksi - monet tehtävät. Kirkossa, pappilassa ja lukkarilassa olivat käynnissä suuret peruskorjaukset. Juuri avattu keskikoulu tarvitsi uskonnon opettajan. Pitkällä tähtäyksellä painoi seurakuntatyön uudistaminen..."
(Peräseinäjoen kirja, Toimi Kangasniemi 1972)




Markku Ylinen
virassa 1993-

Markku Ylinen on toiminut Peräseinäjoen seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1993-2004. Seinäjoen ja Peräseinäjoen seurakuntaliitoksen toteuduttua vuonna 2005 hän toimii Peräseinäjoen kappeliseurakunnan toimintaa johtavana kappalaisena.







Historia
Kirkkoherrat
  Peräseinäjoen kappeliseurakunta
Kirkkotie 2, 61100 Peräseinäjoki

Puh. (06) 4184 411
Fax (06) 4184 803