Lapset ja perheet

Nimeltä kutsuttu on Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja (Vake), joka julkaistiin ensimmäisenä adventtina 2014. Asiakirja on arkipäivän käyttötyöväline, joka linjaa seurakunnassa lasten ja perheiden parissa tehtävää työtä. Asiakirja kertoo varhaiskasvatuksen painopisteistä, tämän hetkisestä työstä, kasvatuskumppanuudesta ja tulevaisuuden tähtäyspisteistä.

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksessa on tärkeää se, että lapset ja perheet saavat kokea Jumalan turvallisena Taivaan Isänä, joka pitää sylissään pieniä ja suuria.

Seurakunnan lastenohjaajat, lapsityönohjaajat sekä varhaiskasvatuksen papit ovat laatineet asiakirjan. Seurakunnan päiväkerholaiset ovat puolestaan kuvittaneet sen.

Avaa tästä asiakirja>>

Kaikkeen Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen toimintaan voi tulla mukaan koko seurakunnan alueelta. Eri toimintaryhmien kokoontumisaikoja ja paikkoja voi selailla vasemmalla olevista alalinkeistä.