Gospelkuoro Liekki

Gospelkuoro Liekki on n. 25-henkinen nuorekas kuoro, joka laulaa pääasiassa 3–4 -äänisesti. Kuoron ohjelmisto koostuu gospelmusiikista, Suomigospelin lisäksi lauletaan esim. amerikkalaista ja afrikkalaista hengellistä musiikkia. Säestyssoittimena on piano, toisinaan esiinnytään bändin kanssa, ja yhteistyö myös muiden kuorojen kanssa on tärkeää.

Harjoitukset ovat syyskuusta toukokuuhun keskiviikkoisin klo 17.30–19 Peräseinäjoen seurakuntatalolla. Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Kuorolaisten ikähaitari on noin parikymppisestä kuusikymppiseen, ikää tärkeämpi on kuitenkin iloinen laulamisen asenne ja kiinnostus rytmimusiikkiin. Nuotinlukutaidosta on hyötyä, mutta se ei ole pakollinen, pyritään laulamaan mahdollisimman paljon ilman nuotteja.

Kuoroharjoitusten aikana seurakuntatalon kerhohuoneella toimii lastenhoito, joten pienten lasten äidit ja isät ovat myös lämpimästi tervetulleita kuorotoimintaan mukaan.

Kuoro esiintyy useita kertoja vuodessa, yksin tai yhdessä muiden kuorojen/bändin kanssa, seurakunnan tilaisuuksissa ja muissa tapahtumissa. Kuoroa johtaa kanttori, musiikinopettaja Sanna Ågren.

Seinäjoen seurakunnan kuorot ovat maksuttomia.

Paikka: Peräseinäjoen seurakuntatalolla

Järjestäjä: Peräseinäjoen kappeliseurakunta

Ota yhteyttä

Sanna Ågren
B-kanttori
Peräseinäjoen kappeliseurakunta
Kirkkotie 2
61100 Peräseinäjoki