|
Sinun täytyy päivittää Flash Player

68 sivua Leena Hautala 11.4.2011 |
Olen käyttänyt työaikaani viime viikkojen kuluessa Seinäjoen seurakunnan toimintakertomuksen kokoamiseen. Pelkkää tekstiä tuli 68 sivua, mutta niitä tulee lisää, kunhan ehdin lisätä joukkoon kuvia ja ryhdistää ulkoasua taitolla.
Suuri seurakunta, 68 sivua. Kaikesta toiminnasta ei voi kertoa toimintakertomuksessa, vaan siinä vastataan vain kysymykseen, miten asetetut tavoitteet eri työaloilla toteutuivat viime vuonna. Joitakin lukuja seurakunnan viime vuoden elämästä: Jäseniä seurakunnalla oli 51 812 vuoden lopussa. Heistä oli "läsnä" eli Seinäjoella asui 50 807. Loput asuvat tilapäisesti muualla.
Monille ihmisille tärkein syy seurakuntaan ovat kirkolliset toimitukset eli kasteet, vihkimiset ja hautaukset. Niiden kautta seurakunnan työntekijät kohtasivat viime vuoden aikana yli 58 00 seurakuntalaista eli enemmän kuin jokaisen seurakunnan jäsenen.
Myös muualle muuttaneet käyttävät seurakunnan palveluja – oman seurakunnan jäsenten kasteita oli 675, kastetilaisuuksia 715. Luku osoittaa, että kastejuhlia järjestetään mm. isovanhempien kodeissa. Hautaan siunaamisia oli 406 ja väkeä tilaisuuksissa paikalla 23 149.
Huima nousu oli kodin siunaamisissa – viime vuonna 127 kotia siunattiin, edellisvuonna 53.
Jos lasketaan yhteen jumalanpalvelusten kävijät ja kirkollisten toimitusten osallistujat, saadaan määräksi liki 100 000. Toivottavasti näiden ihmisten mielestä kohtaaminen seurakunnan työntekijän kanssa tai osallistuminen tilaisuuteen oli "laadukas kohtaaminen", joita kirkon strategiassa toivotaan vuoden mittaan olevan yhteensä viisi.
Perhekerho- ja kahvilatyö on yksi srakunnan laajenevista työmuodoista. Viime vuodenkin aikana työ laajeni einäjoen seurakunnassa, ja mukana oli tuhansia vanhempia ja lapsia. Nyt oiminta jatkuu Seinäjoen alueseurakunnassa myös kesäkussa – Nurmon kappeliseurakunnassa kesätoimintaa on ollut aikaiseminakin vuosina. Kesätoiminnasta on tietoja mm. 13.4. ilmestyvässä Lakeuden Risti-lehdessä ja näillä nettisivuilla.
Leena Hautala viestintäjohtaja |
|
|
| | | |
|
 |
 |
|