Liisa Rantala

Liisa Rantala on Seinäjoen alueseurakunnan johtava kappalainen.

 

Rajalla

12.1.2015

Piipahdin muutamassa Koivu ja tähti – runotapahtuman tilaisuudessa. Mukaan, myöhemminkin tuumasteltavaksi, tarttui varsinkin päivien teema Rajalla. Mainio, moneen suuntaan avautuva teema.

Vuoden vaihtuminen on vahva raja. Itse en ole vielä oppinut aivan notkeasti kirjoittamaan uutta vuosilukua. Mutta vielä suurempana se raja tuntuu mielessä. Kokonainen vuosi on päättynyt. Oli niin paljon mahdollisuuksia – osasinko tarttua niihin? Osasinko viisaasti jakaa aikani ja voimani? Mitkä sanat jäivät sanomatta? Tuleeko niille enää mahdollisuutta?

On asioita, joissa rajat ovat tarpeen, ja silloin rajojen uhmaaminen voi rikkoa. Toisinaan taas liiallinen turvallisuushakuisuus rajoittaa toimintakykyä. Miten osaisi löytää sen, missä rajoja voi koetella ja missä niitä tulee kunnioittaa?

Joskus omien rajojen ylittämisestä tulee tärkeä kokemus: osasin, uskalsin! Ehkäpä itsensä kehittäminen tarvitsee uusien näköalojen avautumista. Mutta tärkeää on myös omien rajojen ja vaikkapa oman ajan vartioiminen. Kiireen keskellä ei voi syntyä suuria ajatuksia tai syvällistä ajattelua. Ja kun emme ehdi mitenkään lukea kaikkia hyviä kirjoja, se on hyvä syy valita vain ne parhaat.

On muistettava myös se, että eri ihmisten rajat kulkevat eri kohdissa. Luulen, että hengellisen väkivallan kokemus kumpuaa juuri siitä, että on ylitetty toisen ihmisen rajat ja astuttu kovin askelin hänen maaperälleen.

Arjen rajat – vuodenaikojen rytmi, viikon ja vuorokauden rytmi – antavat usein elämälle selkeää ja tervehdyttävää ryhtiä. Tarvitsemmekohan loppujen lopuksi kaikkea saataville ihan yötä päivää?

Pyhän ja arjen raja on sellainen, joka uhkaa helposti kadota. Ellemme vaali sitä rajaa, voi helposti käydä niin, että pyhä ja arki kietoutuvat toisiinsa, menettävät ominaislaatunsa ja lakkaavat olemasta voimanlähteitä elämälle.

Uskon äärellä Jeesuksen rajat ovat usein mullistavia. Hän voi kääntää pahan hyväksi ja murheen kiitokseksi. Anteeksiantamuksen äärellä syntinen tulee Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi.

Me Herran nimeen luotamme,
myös uuteen vuoteen kantaa se.

Sen suojaan jäämme toivossa,
et hylkää meitä, Jumala. (Vk 38)