8-vuotias siivoaa olohuonetta kaverinsa kanssa,  pölyjä pyyhitään ja matto viedään tuuleentumaan. Varastosta raahataan muovinen joulukuusi. Täysi  touhu on päällä. Äiti tulee paikalle ja mielessään ajattelee, että mitä kauhiaa täällä tapahtuu, ei sitä kuusta nyt vielä saa raahata tänne, ensin pitää siivota kunnolla ja täällä on kaikki aivan hyrskyn myrskyn. Onneksi äiti mietti vain mielessään, ehkä aivan aavistuksenomainen huokaus ehti päästä huulille ja onneksi äitiä alkoi hymyilyttää ja hellyyttää tyttöjen touhut. Voi kivaa kun te olette siivoamassa!

Miten kiinni sitä aikuinen on omissa luutuneissa tavoissaan. Miksi joulukuusta ei voisi tosiaan laittaa jo ennen joulua ja mitä se nyt haittaa, vaikka ei olekaan niin tiptop siivottuna, saahan sen pienen muovikuusen siirrettyä, kun imuroi! Niin helppoa se on lapsille, mutta meille aikuisille ei.

Mitä jos tänä jouluna antaisin ilon päästä irti ja uskaltaisin nauttia joulusta.  Uskaltaisin pysähtyä ja kuunnella lapsen iloa jokaisesta joulukortista, laskea öitä jouluun, jännittää jouluaattona mitä saan lahjaksi ja höllentää vähän vaatimustasoa ja elämänhallintaa. Antaa joulun tulla ja tuoda sydämiimme joulumieli. Se syntyy niin pienestä, kynttilän liekistä, lapsen hymystä,  piparien tuoksusta. Ja joulu syttyy sydämiimme, kun Joulun lapsi saa olla juhlan keskipiste. Jeesus istahtaa viereesi ja kysyy mitä kuuluu, hänellä on aikaa, hän ei kysy vastalahjaa hän pyytää vain pysähtymään kanssaan joulun ihmeeseen.

Hyvää Vapahtajan syntymä juhlaa sinulle

Merja Lampila