Minna Lainimon blogi

Kirjoittaja on Ylistaron kappeliseurakunnan vs. johtava kappalainen.

Hänelle ja hänelle? Vai hänelle ja hänelle? Kenelle kirkko kuuluu?

12.5.2016

Hyvä lukija, minun mieleni on mietteliäs, murheellinenkin. Sydämellä on raskas huoli, koska papin korviin on kiirinyt huolestuttavia, arvottavia kommentteja joidenkin seurakuntalaisten ja yhteisöjen osallistumisesta jumalanpalveluksiin. ”Mitä nua ny tänne tuloo?” Kunpa tällainen möhinä olisi vain perätöntä kuulopuhetta?

”Kenelle kirkko kuuluu?” on kysymys, jota kirkossa on hyvä välillä nostaa esiin yhdessä makusteltavaksi. Onko kirkkomme koko laajuudessaan yhteistä, ehkä yhdessä jaettavaa vai täysin yksilöllisesti käsitettävää?

Haluankin kirjoittaa tämän kirjoituksen ennen kaikkea rohkaisuksi, kutsuksi ja kannustukseksi teille lapset, nuoret, harrastusporukat, työyhteisöt, ammattiryhmät, aikuiset, ikäihmiset, herätysliikkeisiin liittyvät, moninaisten ryhmien jäsenet, yhteisöt, jokainen seurakuntalainen, jotka mietitte mahtaako kirkko olla minun paikkani tai meidän paikkamme. Seurakunta on kaikkia varten ja rakentuu jokaisesta seurakunnan jäsenestä. Usko on omaa. Usko on yhteistä. Uskontunnustus on yksinkertainen esimerkki siitä miten ”oma ja yhteinen aarre” sanoitetaan.

Kristillisen kirkon ja seurakunnan peruslähtökohtana on, että jokainen on yhtä arvokas. Pieni tai suurempi kastettu kristitty on osa yhteistä ruumista, jonka pää itse Jeesus Kristus on. Kirkko on yhteistä ja osallisuutta jokaiselle ainutlaatuiselle jäsenelleen. Jumalan hienoa viisautta organisoida meitä lapsiaan on ollut se, että Hän itse antaa jokaiselle perheensä jäsenelle samat ja täydet oikeudet. Tällä jo kasteessa saamallasi mandaatilla kirkko kuuluu siis sinulle. Kirkko kuuluu siis myös hänelle ja hänelle ja hänelle seurakuntalaiselle. Kirkossa on Pyhän Hengen työtä, joka tekee hänestä ja hänestä ja hänestä ”me”. Ylösnousseen Jeesuksen antamasta tehtävästäkin kuului laajuus ja rajattomuus. Jeesus sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Mark.16:15

Olen joskus törmännyt kritisoivaan kysymykseen erilaisten yhteisöjen tai järjestöjen osallistumisesta jumalanpalvelukseen ns. kirkkopyhän merkeissä. Eikö ole hienoa, että joku joukko, hän ja hän, haluavat tulla yhdessä Jumalan sanan ääreen ja kutsua tuttavansa, hänet ja hänetkin, mukaan. Kutsu saattaa rohkaista kirkkoreissulle hänetkin, joka tavallisesti ei jumalanpalvelukseen ajattelisi lähtevänsä. Eihän tällainen kutsu ole mitenkään toisilta seurakuntalaisilta, häneltä ja häneltä, pois? Eihän kirkkopyhä-kutsun takana ole kyse mistään muusta kun, että hän ja hän, jotka liittyvät toisiinsa jonkun harrasteen tai ryhmän kautta tulevat sovitusti yhdessä kirkkoon jumalanpalvelukseen. Sitten tärkeä pointti: Se että jumalanpalvelukseen liittyy jonkin tahon kirkkopyhä, ei milloinkaan tarkoita, etteikö jumalanpalvelukseen voi osallistua aivan jokainen!  Vaikka kirkossa ovat tiettynä ajankohtana hän ja hän, myös toiset hän ja hän saavat tulla. Mukaan mahtuu muuten vielä hän ja hänkin!

Jumalanpalvelus on aina yhteistä. Tässä on rikkautta. Kutsuminen on tärkeää ja sitä pitää olla. Minusta on vain hyvä asia, että ihmiset erilaisin keinoin kutsuvat omissa yhteisöissään ja rohkaisevat Jumalan sanan ääreen. Tätä yhteistä kutsutehtävää laajasti viljelkäämme ympärillämme.

Tavataanhan siis kirkossa jumalanpalveluksessa? Ole ja toimi rohkeasti ja kutsu kaveri tai kaverit mukaan. Hän ja hän mahtuvat kyllä samaan kirkkoon, omaan ja yhteiseen. Niin meidän kaikkien yhteinen Isä asian on ajatellut. Suurimmalta Häneltä, siis itse Jumalalta, riittää rakkautta ja armoa aivan jokaiselle.  


Havahtumista oikeaan juhlaan

15.12.2014

"Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon." (Jes. 9:1)

Valon juhla, joulu, lähestyy. Oletko ehtinyt huomaamaan? Ehkä työrintamalla kiirettä, monen monta asiaa hoidettavana vuoden loppuun mennessä. Kotona on kiire, haastetta riittää silläkin saralla. Oletko ehtinyt mielessäsi pysähtymään mietteeseen, millaista juhlaa valmistelet?

Adventin aikaa elettäessä on tähän joulun alle "raivattu" seurakuntaelämässä tila isoille kysymyksille. On joulupaaston aika. Adventti on valmistautumista joulun juhlaan.

Voimakkaita ilmaisuja on ollut liikkeellä viime viikkoina joka puolella, kirkossammekin. Minut hätkähdytti hereille noihin äsken esittämiini kysymyksiin kaksi joulun valmistautujan tokaisua. Raflaavuutta niissä riittää ajan hengen tavoin.

Ensimmäistä minä säikähdin. Älä sinä säikähdä nyt kovin, kun kohta luet nuo sanat. Minä säikähdin, kun eräässä keskustelussa lausuttiin: "Vihaan joulua!"  Keskustelun edetessä ilmeni, että voimakkaan lauseen sana "joulu" piti sisällään kokemukset kiireestä, stressistä, riitelystä, ulkoisesta kullasta ja loistosta, pärjäämisestä, näyttämisenhalusta, ylenpalttiset lahjavuoret, yhteen sanaan tiivistäen: turhuuden.

Ei tuo äsken kuvattu olekaan joulu. Älä, älä, älä vihaa joulua.

Tähän liittyy toinen hätkähdyttävä sitaatti: "Pelastakaa joulu!" 50-luvulta olevassa Erkki Kurki-Suonion saarnakokoelmassa joulunalussaarnassa huutaa pappi näin useita kertoja. "Pelastakaa joulu!" Tuossa saarnassa ei kuulijaa säästellä. Eteen asetetaan asiat suoraan ja kaunistelematta. Saarnassa kysellään onko aattoillan tärkein hetki kodeissamme jouluevankeliumin lukeminen, löytyykö tie joulukirkkoon, herkistääkö kirkonkellojen kumina kirkkomatkaajan nöyrälle mielelle, taipuuko jäykkä niska ja sydän rukoukseen edes kirkon penkissä, veisataanko joulunvirttä täydestä sydämestä, havahdutaanko sanomaan "Aamen, totisesti näin on!" Kristuksen syntymäjuhlassa?  "Pelastakaa joulu eli Jeesuksen syntymätapahtuma." Näin siis saarnattiin 50-luvulla.   

Molempiin raflaaviin ja hätkähdyttäviin kommentteihin sisältyy sama toive. Jaksathan nähdä ytimen? Jeesuksen, valon, ristin, armon, pelastuksen, toivon, rakkauden. Kaikki nämä ovat läsnä jo jouluyönä. Ilo, rauha ja lepo löytyvät tästä joulusanomasta.

Kulje siis Marian ja Joosefin matkassa. Palaa talliin. Seisahda seimelle. Mene kedolle paimenten matkaan. Kuule enkelien suuri viesti: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." (Luuk.2:10-11) Muistathan? Pidäthän huolen, että varmasti kuulet tänäkin vuonna?

Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon! Tapahtunut ilouutinen on saapumassa tänäkin vuonna kuultavaksi ja todeksi elettäväksi. Sitä kohti sydäntämme ja elämäämme tänäkin joulunalusaikana saamme valmistaa aivan yksinkertaisesti ja hiljaisesti. Löydäthän tiesi sanan ääreen, ehkäpä ehtoollispöytäänkin? Kädet saa ristiä huokaukseen, kovimman kiireen ja paineen keskelläkin rukoiltu keskeneräinen rukous kuullaan. Jouluvalmistelu ja itse joulujuhla saa jäätä Jumalan käsiin.

50-luvulla saarnamies päätti vahvan joulusaarnansa näin: "Viekää Beetlehemin lapsi kotiinne, elämänne todellisuuden keskelle! Sillä häntä tarvitaan. Hän on syntynyt teille. Viekää hänet myös monille muille Vapahtajaksi! Hän pelastaa teille joulun."

Jeesus Kristus Vapahtajamme pelasta meille joulu. Aamen.

(Blogiteksti on muokattu 12.12.2014 Yrittäjien Hyvän mielen aamiaisella pidetystä hartauspuheesta. Blogissa on viitattu Erkki Kurki-Suonion kirjaan Joulun ajan postilla.)