|
Sinun täytyy päivittää Flash Player

Vaikuttava kohtaaminen Minna Ylimäki 27.4.2010 |
Tapasin valtakunnallisen Raamattuvisan voittajakolmikon Seinäjoelta. He ovat kuudesluokkalaisia nuoria, jotka kertoivat intoa puhkuen kilpailun eri vaiheista ja Raamattuvisan finaalista, joka järjestettiin Helsingissä muutama viikko sitten. Voiton jälkeen olo oli kuulemma taivaallinen. Eipä ihme, sillä suoritus oli loistava ja palkintomatka Kreikkaan varma.
Ennen Raamattuvisaa nuoret eivät olleet Raamattua lukeneet, mutta kilpailun myötä viimeiset kuukaudet oli luettu todella ahkerasti, sekä koulussa että kotona. Jopa välitunnilla oli kuljettu Raamattu kädessä ja opeteltu ulkoa evankeliumitekstejä.
Nyt kun kilpailu on ohi, nuoret ovat päättäneet jatkaa Raamatun lukemista. Raamattu on heistä mielenkiintoinen kirja ja siellä on paljon hyviä neuvoja. Mikä parasta, usko on vahvistunut sitä lukiessa. He sanoivat, että nyt on helppo uskoa Jumalaan.
Olipa vaikuttava kohtaaminen. On ihana nähdä, miten nuoretkin voivat innostua Raamatusta ja miten aidosti ja rohkeasti he kertovat uskostaan. Taidanpa minäkin nostaa Raamatun kirjapinon päällimmäiseksi jos vaikka saisin siitä samanlaista innostusta ja uskon vahvistusta.
Minna Ylimäki tiedottaja minna.ylimaki@evl.fi |
Kiitos Minna, nostetaan Raamattu kirjapinon tärkeimmäksi kirjaksi. Koululaisten voitto on oikein Elämän mukainen kertomus Raamatun lukemisen ihmeestä. Iikka Löytty 4.5.2010
|
Juuri näin se on ymmärrettävä, buoria mukaan ja Raamattu perusoppikirja. se on selkeää ja mutkatonta - niinkuin uskonkin pitäisi olla. Ilo ja rauha ja avoimuus loistakoon meissä. Usein mutkistamme näitä asioita, teemme niistä vaikeita ja siten ne muuttuu monimutkaisiksi ja vaikeaksi ymmärtää ja ottaa omakseen. Se lapsen usko!
Kiitos Minna, hyvä kommentti tämä!
Jukka Jukka 7.6.2010
|
|
| | | |
|
 |
 |

|