Mirjam Harju

Tokio, Japani, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys Sley

Mirjam on koko seurakunnan lähetti. Mirjam on etelä-pohjalainen diakoni, Tokioon hän muutti syyskuussa 2014. Kaksivuotisen kielikoulun jälkeen on tarkoitus aloittaa työ seurakunnassa diakonia- ja lähetystyössä.

Mirjamin tukirenkaaseen voit liittyä www.sley.fi/mirjamharju

Jumalan koulussa

1.9.2017

Ensinnäkin pahoittelut siitä, että kirjeissä on tullut pitkä väli. Tällä kertaa terveiseni tulevat kotimaasta eikä Japanista. Viime keväänä tämä vuosi sai odottamattoman käänteen, kun oma terveys ei enää sallinut Japanissa jatkamista. Siksi saavuin jo huhtikuussa Suomeen.

Terveysongelmat olivat mielenterveydellisiä. Paluu Suomeen tuli välttämättömäksi ja mielenterveyden häiriö diagnosoitiin psykoottiseksi. Ajatusmaailmani olikin aika lailla sekaisin viime keväänä ja siitä toipuminen on vienyt oman aikansa. Peli vihellettiin kuitenkin poikki ajoissa niin ettei tilanne mennyt niin pahaksi kuin se olisi voinut mennä. Se on suuri kiitoksen aihe.

Lue Mirjamin kirje 3/2017 kokonaisuudessaan tästä >>


Uuteen vuoteen

22.9.2015

Lähetysterveiset Japanista 4/2015

Kirjeen otsikko ei viittaa konkreettiseen vuoden vaihtumiseen, vaan siihen, että minulla eloa Japanissa on jo vierähtänyt tasan vuoden verran ja nyt saan ikään kuin aloittaa täällä uutta vuotta. Nyt on kaikki vuodenajat kerran eletty läpi ja arki jatkuu tutunoloisesti. Kesän kuumuus on nyt jo kääntynyt syksyä kohti, ja tällä hetkellä lämpötilat ovat oikein ihanteellisissa lukemissa. Kuumankosteat sääolosuhteet eivät ole koskaan olleet minulle oikein mieleen, ja siksi jo etukäteen vähän huolestuneellakin mielellä odottelin kesää ja mietin jaksamistani kuumuudessa. Koulutyö kuitenkin jatkui kahta 1-2 viikon mittaista taukoa lukuun ottamatta läpi kesän. Alkukesästä oli sadekausi ja silloinkin kyllä jo kovasti lämmintä, mutta aika säännönmukaisesti lämpötila pysytteli hieman 30 asteen alapuolella. Kun heinäkuun alkupuolella päivälämpötila alkoi nousta yli 30 asteen, niin reiluun kuukauteen ei juurikaan sitä viileämpiä päiviä sitten ollutkaan. Elokuun alkupuolella oli melkein kokonainen viikko, kun lämpötila nousi joka päivä 35 asteen yli ja uutisten mukaan se olikin koko mittaushistorian aikana ensimmäinen kerta, että oli yhtäjaksoisesti niin monta 35 astetta ylittävää päivää. Kaikki tämä huomioon ottaen olin positiivisesti yllättynyt, että jaksoin kesän yli kuitenkin ihan hyvin ja riitti kaikesta huolimatta voimia pakertaa läksyjen kanssa. Olen kiitollinen siitä, että saan kuitenkin työskennellä maassa, jossa kuumuutta kestää vain hyvin rajallisen aikajakson vuodesta.

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa koulusta oli taukoa puolitoista viikkoa, ja sinä aikana sain tehdä myös mukavan reissun Osakan suunnalle. Eräs luokkakaverini oli menossa jo toista kertaa Osakan lähellä sijaitsevaan löytöeläinkotiin vapaaehtoistöihin ja minäkin innostuin lähtemään mukaan muutamaksi päiväksi. Olen hyvin eläinrakas ja juttelen täällä Tokiossakin joskus naapuruston kissoille :-) Oli siis mukava päästä ihan oikeasti hetkeksi eläinten pariin. Löytöeläinkoti sijaitsee maaseudulla, joten bonuksena oli myös aivan ihana viettää muutama päivä maalla kauniissa maisemissa. Sen jälkeen pääsin vielä piipahtamaan Koben seudulla. Lähetystyöhön lähdettyä, alkuvaiheessa on mahdollisuus saada mentori, jonka kanssa voi aina kuukausittain skype-puheluiden välityksellä jutella kaikenlaisista arjen iloista ja suruista mitä mielen päällä on. Minä sain heti viime syksynä mentorikseni Liivolan Tuulan, joka on miehensä Henryn kanssa Kansanlähetyksen lähettinä Koben lähellä. Oli siis ihana päästä tapaamaan heitäkin kesäisen reissuni yhteydessä, sekä näkemään Koben seutua.

 

Koulussa kaikki kolme peruskurssia sain päätökseen kesäkuussa ja tuon pienen kesätauon jälkeen jatkoin ensimmäiselle keskitason kurssille. Taas luokan kesken kuului vielä tavallista enemmän huokailua, kun opettelimme keskitason opiskelumetodeja sekä totuttelimme opeteltaviin kanjimerkkimääriin ja erilaisiin kokeisiin. Nyt on kuitenkin jo ensimmäinen keskitason kurssikin saatu hyvin päätökseen ja muutaman viikon kuluttua jatkan toiselle keskitason kurssille. Siitä pyörähtää käyntiin jälkimmäinen kielikouluvuosi. Nyt tässä syyskuun mittaan on jo tullut mieleen, että kyllähän tätä jo ihan hyvällä omallatunnolla puhumiseksikin voi sanoa, kun japaniksi koittaa keskusteluja käydä. Vaikka kanjimerkkejä on opeteltu tähän mennessä noin viisi ja puoli sataa, niin lukeminen on erittäin vaikeaa. Kuitenkin opittujen kanjien lisäksi tulkinta- ja arvuuttelutaidot ovat kehittyneet sen verran, että on vähän helpompi koittaa löytää edes jotakin ymmärrettävää arjessa vastaan tulevista teksteistä. Kuullun ymmärtämisen suhteen täytyy edelleen usein käyttää hyvin opeteltuja ”esitän että ymmärsin mitä juuri äsken sanottiin” -ilmeitä ja nyökyttelyä, mutta silti huomaan nyt eron jo vaikkapa alkukesäänkin verrattuna, että keskusteluja on myös ymmärtämisen suhteen helpompi käydä.

 

Olen ollut kiitollinen siitä, että parin viime lukukauden ajan ja ilmeisesti vielä ensi lukukaudellekin siirryttäessä, koululuokka ei ole muuttunut kovin paljon. Suurimmaksi osaksi samojen ihmisten kanssa olen siis saanut opiskella puolisen vuotta, vaikka vähän aina toki lukukaudelta toiselle vaihtuvuuttakin on. Tuntuu mukavalta että porukka ympärillä ei ihan koko ajan vaihdu, sitä paitsi meillä on oikein mukava luokka ja mielestäni hyvä ryhmähenki. Viime lukukaudella meitä oli kaikkiaan 11. Luokkakaverini ovat Etelä-Koreasta, Hong Kongista, Taiwanilta, Ranskasta, Indonesiasta sekä Englannista.

 

Vielä lopuksi orientaatioseurakuntaan liittyvät kuulumiset. Noin yksi vuosi Ichigayan seurakunnassa tuli päätökseen elokuun viimeisenä sunnuntaina. Todella ihanien ihmisten kanssa sain siinä seurakunnassa vuoden mittaan tutustua. Ihmeellisellä tavalla sitä kuitenkin ihmisten kanssa pääsi tutuksi, vaikka kommunikointi japaniksi alkoi sujua vasta loppupuolella vuotta. Ichigaya oli todella mukava ja sopiva seurakunta ensimmäiselle vuodelle. Alla kaksi ensimmäistä kuvaa vasemmalta on otettu Ichigayan kirkolla heinäkuussa, jolloin seurakunnan nuoret (aikuiset) olivat jumalanpalveluksesta vastuussa ja minäkin sain olla mukana laulamassa ja lukemassa. Toiselle kielikouluvuodelle siirryttäessä orientaatioseurakuntakin siis vaihtuu ja syyskuun ensimmäisestä sunnuntaista lähtien olen käynyt Musashinon seurakunnassa, jossa jatkan kielikoulun päättymiseen saakka ensi vuoden syys-lokakuulle. Musashinossa olen saanut lämpimän vastaanoton. Seurakuntaan on ollut helppo tulla ja ihmiset ovat tulleet juttelemaan ja ottaneet hyvin vastaan. Vaikka tuntui toki haikealtakin lähteä Ichigayasta, tuntuu nyt kuitenkin oikein mukavalta jatkaa Musashinon seurakunnassa.

 

Viime sunnuntaina kirkon jälkeen olin mukana raamattupiirissä, jossa käsiteltiin päivän evankeliumitekstiä Markuksen evankeliumin 8. luvusta. ”Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.” (Mark.8:34-35) Tämän pohjalta käydyistä keskusteluista jäi mieleeni erityisesti se, että vaikka tässä maassa kristittyjen ei tarvitse pelätä henkensä edestä, kuten monissa muissa maailman maissa, silti täälläkin kristityt monesti joutuvat eri tavoin ahtaalle niin perhepiirissä kuin työpaikoillakin. Kuitenkin niin täällä kuin siellä Suomessakin saamme luottaa Jeesuksen lupaukseen, että hän on kanssamme kaiken keskellä ja Pyhä Henki on puolustajamme ja lohduttajamme kaikissa tilanteissa.

 

Rukousaiheita

  • Kiitos siitä, että Jumala on varjellut ja antanut terveyttä ja olen saanut sopeutua hyvin
  • Voimia, terveyttä ja opiskeluintoa uuteen lukukauteen kielikoulussa
  • Johdatusta siihen, että Jumala valmistaisi minua nyt jo tulevaan työhöni ja antaisi kaikille asiasta päättäville viisautta työhön liittyviin suunnitelmiin, jotka vuoden mittaan alkavat syntyä
  • Pyhän Hengen voimaa ja vahvistusta kaikille Japanin kristityille

Siunausta syksyysi toivotellen,

Mirjam

 

 


Japanilaisia Suomessa

7.8.2015

Lähetysterveiset Japanista 3/2015

Kesän aikana sain tavata Suomessa useita japanilaisia ystäviä ja uusiakin tuttavuuksia tuli. Kesäkuussa tapasin Tokion Suomi-kirkon ruokapiirin ja käsityöpiirin vetäjän, Hirokon. Jälleennäkemisen hetki oli iloinen. Ruoka- ja käsityöpiirien mainostuksen vuoksi viestittelemme säännöllisesti sähköpostitse, mutta emme olleet nähneet toisiamme kahteen vuoteen. Teen piirien mainokset internetiin Hirokon lähettämien kuvien ja tekstien pohjalta. Näiden harrastus-piirien kautta Suomi-kirkolle tulee jatkuvasti sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan ennen käyneet kristillisessä kirkossa. Piirien hartauksissa ja lauluissa he kuulevat sanoman Jeesuksesta. Olen hyvin iloinen yhteistyöstä Hirokon kanssa.

Valtakunnallisessa evankeliumijuhlassa Sastamalassa oli mukana useita japanilaisia vieraita. Niinpä sain toimia hiukan tulkkinakin siellä. Musiikkilähetystyöntekijä Miki Ozawa konsertoi pappisseminaarissa opiskelevan miehensä Shuhein kanssa Suomessa. Miki ja Shuhei siunattiin valtakunnallisessa evankeliumijuhlassa lähetystyöhön omaan maahansa. Miki palaa Sleyn palkkio-toimiseksi lähetiksi oltuaan muutaman vuoden välillä kristillisen maatalouslukion palveluksessa. Miki on laulaja ja laulunopettaja ja myös taitava nuorisotyöntekijä. Hän alkaa uudelleen pitää tavoittavia hengellisiä konsertteja Japanissa. Siinä hän tulee tekemään yhteistyötä musiikkilähettimme, Hanna Penttisen kanssa. Ilokseni Miki kertoi, että hän käyttää Bibletoolbox.net -sivuston japaninkielisiä Raamatun opetustekstejä ahkerasti. Joka tiistai hän käy läpi sieltä yhden osion nuorten kanssa.

Säikähdys

Viime kirjeessä kirjoitin, miten mukavaa on, että Tokion Suomi-kirkon johtokunnan puheenjohtaja kirjoittelee artikkeleita ja lisäilee valokuvia kyseisen seurakunnan kotisivuille. Siitä ei mennyt montaakaan viikkoa, kun sain viestin, että hän oli saanut vakavan sydänkohtauksen ja sen jälkeen vielä aivoinfarktin. Rukouspyynnöt sinkoilivat viesteissä. Leikkausten ja neljäkymmenen päivän sairaalassaolon jälkeen Hoshino pääsi kotiin. Kesäkuun lopusta alkaen hän on pystynyt osallistumaan jälleen Suomi-kirkon messuun. Heti ensimmäisenä sunnuntaina näkyi jo hänen viemiään uusia kirjoituksia ja kuvia srk:n kotisivuilla. Hän kertoi saaneensa Psalmien lukemisesta lohdutusta ja rohkaisua sairaalassa.

Työhuone!

Tähän saakka työpisteeni Suomessa on ollut kotiin tekemässäni työhuoneessa. Pidemmän päälle pelkät viherkasvit olivat kuitenkin liian hiljaista seuraa ja aloin kaivata työyhteisöä. Heinäkuusta lähtien sainkin opiskelija-työntekijän äitiysloman ajaksi käyttööni työhuoneen Sleyn ns. nuorisotoimistolta Tampereelta. Sinne ei ole meiltä kuin 400 metriä, mutta tuntuu paljon mukavammalta kun voi konkreettisesti lähteä töihin ja tulla töistä. Virkistävää on myös välillä käydä ihan muualla. Kesällä kävin kertomassa lähetystyöstä parilla rippileirillä. Kesälomani pidin myöhään ja siitä on vielä jäljellä 12.-13.8. ja viikko 34. Lomalla olemme Mikan kanssa retkeilleet, liikkuneet ja viettäneet aikaa ystävien kanssa.

 

Kysymysten ja vastausten virrasta

Vastailen edelleen japanilaisten kysymyksiin kristillisestä uskosta ja Raamatusta. Joku kysyi: ”Löytyykö Raamatusta Jeesuksen aikoinaan sanomia sanoja vai onko se kirjoitettu vähän niin kuin novellin tapaan?” Annoin kysyjälle linkin netissä luettavaan Johanneksen evankeliumiin, jossa on punaisilla kirjaimilla kirjoitettu Jeesuksen sanat ja tavallisen värisillä muu teksti, ja kerroin, että tuolta erottuu nopeasti suorat lainaukset siitä mitä Jeesus on sanonut.
Mutta kysymys olikin syvemmästä asiasta. Hän vastasi, että kun hän silmäili Uutta testamenttia, hänelle tuli sellainen ensivaikutelma, että se olisi Jeesuksen opetuslasten omin päin sepittämää tarinaa, ja että onkohan jossakin säilynyt Jeesuksen aitoja sanoja. Vai onko Raamatussa tosiaan luettavissa Jeesuksen sanoja, joita kukaan ei olisi muokannut?

Kerroin, että Jeesus opetti, että "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." (Luuk. 21:33). Ja että Jeesuksen seuraajat eivät olleet oman muistinsa varassa kirjoittaessaan asioita ylös. Jeesus sanoi: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut." (Joh. 14:26). Vanhat luterilaiset opettajat ovat sanoneet, että Raamatulla on sellainen ominaisuus, että se vakuuttaa itse lukijansa siitä, että se on Jumalan sanaa. Raamatun arvovalta ei nojaa mihinkään muuhun kuin Jumalan suuruuteen ja voimaan. Yhä tänä päivänä moni Raamattunsa avaava kokee, että Jumala puhuu sen kautta juuri nyt juuri minulle. Pyysin kysyjää lukemaan Raamattua Jumalan johdatusta rukoillen. Hän vastasi, että "Taidan lukea Raamatun kerran oikein kunnolla läpi."

Mitä jos ei täytä mittaa?

Kysymys kristityille: Jos ei täytä yhtäkään Jeesuksen käskyistä, ei lue Vanhaa testamenttia, eikä käy joka sunnuntai kirkossa, eikä lue muuta Raamatusta kuin evankeliumeja... Iloitseeko Jumala sellaisestakin ihmisestä ja siunaako häntä?

Tästä kysymyksestä huokui synnintunto Pyhän Jumalan edessä. Silloin on paljon ymmärretty, kun sanoo, ettei täytä yhtäkään Jeesuksen käskyistä. Rohkaisin kysyjää tunnustamaan syntinsä Jumalalle ja kerroin mitä Raamatussa luvataan niille, jotka kääntyvät Jumalan puoleen ja tunnustavat rikkomuksensa ja laiminlyöntinsä. Taivaassa iloitaan jokaisesta, joka oman pohjattoman synti-turmeluksensa tajuttuaan hädässään kääntyy huutamaan Jeesusta avuksi. "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." (Room. 10:11). Jeesus kertoi fariseuksen ja publikaanin rukouksesta (Luuk. 18:10-14). Publikaani ei tohtinut edes nostaa katsetta ylös, vaan pyysi, että Jumala olisi hänelle syntiselle armollinen. Jeesus sanoi, että tuo mies meni kotiinsa vanhurskaana, toisin kuin se, joka oli rukouksessa muistellut hyviä tekojaan.

Keskustelukumppanini vastasi ymmärtävänsä, mutta jatkoi: ”Miten sitten se, kun Jeesus sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon"? (Matt. 7:21). Niin. Kuka meistä voi sanoa tekevänsä taivaallisen Isän tahdon? Kun se pitäisi vieläpä tehdä täydellisesti: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48). Kun Jeesus sanoi (Matt. 19:24), että ”Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan", opetuslapsetkin ihmettelivät: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” (Matt. 19:25-26).

Syntiinlankeemuksen jälkeen taivasten valtakuntaan pääseminen Jumalan tahdon tekemällä on ollut ihmiselle mahdoton tehtävä. Mutta Jumalalle meidän pelastamisemme on mahdollista. Siksi Jeesus tuli, teki täydellisesti Jumalan tahdon ja kuoli, meidän sijaisenamme. Taivaallisella Isällä on hyvä tahto meitä kohtaan. Jeesus sanoi: ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.” (Joh. 6:40). ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8).

Jumalan tahto on, että me syntiin syvälle juurtuneet ja itsessämme hengellisesti kuolleet pelastumme uskoen Jeesukseen. Ja jopa se pelastava uskokin on Jumalan lahja.

"Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt", opetti Jeesus (Joh. 6:29). Tuo lahjaksi saatu usko on elävää ja vaikuttaa meissä halua tehdä Jumalan tahdon mukaan. Vaikkakin todella vajaaksi jäämme Jumalan käskyjen toteuttamisessa tämän elämän aikana. Vain ja ainoastaan armosta, Jeesuksen tähden pelastumme alussa, keskellä ja lopussa. Kristitty on ihminen, joka turvautuu Jeesukseen.

Näin ison lahjan saaminen vie pienelle paikalle. Se tuo halun elää loukkaamatta lahjan antajaa ja kuunnella mitä Hän sanoo. Yksi tapa osoittaa kiitollisuutta Vapahtajalle on toimia Hänen käskynsä mukaisesti: ”menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Meidän, armahdettujen syntisten kiitos kanavoituu taas tulevana syyskautena monenlaisiin tapoihin tehdä ja tukea lähetystyötä. Rukoillaan toistemme puolesta!

Rukousaiheita

Kiitos:

  • kesäloman tuomasta virkistyksestä, liikunnasta,
  • japanilaisista kristityistä, joiden kanssa on ilo tehdä yhteistyötä,
  • lähettäjänä lähetystyössä toimivista, tukijoista, esirukoilijoista,
  • työhuoneen järjestymisestä ja työkavereista.

Pyydetään:

  • että moni Japanissa kuulisi ja ottaisi evankeliumin vastaan,
  • viisautta ja johdatusta kysymyksiin vastailuun,
  • japanilaisille kristityille rohkeutta ja viisautta kutsua läheisiään seurakuntaan ja tutustumaan Raamattuun,
  • sitkeyttä, voimia, intoa, johdatusta, iloa, viisautta ja luovuutta niin Japanin läheteille kuin lähetystyön tukijoille.

Rauhaa ja iloa Hyvän Paimenen seurassa!

Mirjam
 


Pääsiäinen kirsikankukkien keskellä

Tokio 1.4.2015

Lähetysterveiset Japanista 2/2015

Täällä Japanissa talvi on kääntynyt kevääksi ja saamme tällä viikolla ihailla kirsikankukkia, jotka ovat kauneimmillaan. Viime kirjeen jälkeen on vuodenajan vaihtumisen lisäksi myös yksi kokonainen kielikoulun lukukausi vaihtunut muutaman viikon kevättaukoon ja sitten puolentoista viikon päästä taas uuteen lukukauteen. Toisella lukukaudella oli taas vähän enemmän läksyjä ja vähän vaikeampia rakenteita opeteltavaksi, mutta lopulta saatiin toinenkin lukukausi hyvin päätökseen. Luokka vaihtui aika lailla toiselle lukukaudelle, mutta kummasti taas 10 viikon kuluessa tultiin toistemme kanssa tutuiksi. Olen kiitollinen siitä, että molemmilla ensimmäisillä lukukausilla luokassa on ollut hyvä henki ja huumorintajua on löytynyt niin opettajilta kuin opiskelijoiltakin. Vaikka monessa kohtaa ilmeet vakavoituvat hämmentävien kielioppirakenteiden, läksykasojen tai koeaikataulujen kanssa, niin silti tunnilla moninaisten keskusteluharjoituksien ja esimerkkilauseiden parissa on saanut myös nauraa paljon yhdessä luokkakavereiden ja opettajien kanssa.

Vajaat pari viikkoa sitten olleen lukukauden päättävän tasokokeen jälkeen sai seuraavaksi keskittyä hoitamaan yhteisiä asioita ja viettämään aikaa yhdessä lähettitovereiden kanssa. Pidimme siis lähettienkokousta ja saimme nauttia yhdessäolosta Naganon läänin Hakubassa. Kauniissa vuoristomaisemissa saimme virkistyä ja palata sitten taas Tokioon jatkamaan arkea uusin voimin. Tuntuu tärkeältä, että voimme aika ajoin pysähtyä keskustelemaan yhteisistä asioista sekä myös hiljentyä ja rukoilla yhdessä.

Kun palasimme Tokioon, kirsikankukat olivat sillä välin ehtineet kukkaan. Tällä viikolla kirsikkapuut ovat täällä Tokiossa täydessä kukassa ja ihmiset virtaavat puistoihin piknikvarusteineen niitä ihailemaan ja ottamaan kuvia. Mietin etukäteen, että suomalaisena, joka on tottunut ihailemaan luonnon kauneutta kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, saatan hiukan häiriintyä niistä ihmismassoista, jotka kirsikkapuiden alla virtaavat kukkien puhjettua. Pyrinkin viikonloppuna löytämään tästä Suomikirkon lähimaastosta vähemmän kansoitettuja kukkienihailukohteita. Silti myös kenties kaikkein ruuhkaisimmassakin Uenon puistossa käydessä huomasin tulevani hyvälle tuulelle ympärilläni parveilevista japanilaisista, jotka jaksavat innostua kirsikankukista yhtä paljon joka vuosi. Työn ja kiireen uuvuttamia väsyneitä kasvoja näkee tässä kaupungissa riittämiin. Kirsikkapuiden katveessa löytyy sen sijaan paljon naurua ja iloisia ilmeitä.

Kenties melankolinen suomalainen luontoni nostaa viikon verran kestävää kirsikkapuiden kukkaloistoa ihaillessa mieleen Psalmin sanat: ”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.” (Ps.103:15–17) Meidän aikamme täällä maan päällä on kukkien lailla lyhyt, mutta saamme joka päivä kiittää ja iloita Jumalan armosta turvautuessamme Jeesukseen, kuoleman voittajaan.

Kuluva hiljainen viikko kuljettaa meitä Jeesuksen mukana vehnänjyvän tietä: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” (Joh.12:24) Jeesus luopui meidän vuoksemme kaikesta. Hänen ruumiinsa ruhjottiin ja hänen sieluaan painoivat raskaana meidän syntimme. Kuoleman ja kärsimyksen keskeltä avautui kuitenkin taivaan tie. Pääsiäinen muistuttaa meille tänäkin vuonna, että ylösnousseen Jeesuksen askelissa taivaan tie on auki aivan jokaiselle! Iloista pääsiäistä Sinulle!

Mirjam

 

 

 

 

 


Lähetysterveiset Japanista 1/2015

Joulu Tokiossa

Tokio 12.1.2015

Viime kirjeen hyvän joulun toivotuksien jälkeen oli adventinaika vasta edessäpäin ja monta viikkoa syyslukukautta jäljellä koulussa. Lukukauden loppukoe oli 18.12. Lukukauden loppukoe on samalla tasokoe, jossa siis määritellään se, mille luokkatasolle kielitaito riittää ja kokeessa on tässä vaiheessa paljon myös vasta seuraavilla lukukausilla opeteltavia asioita mukana. Kokeessa saa kuitenkin rauhallisin mielin jättää vastaamatta kysymyksiin, joita ei vielä ensimmäisellä kurssilla ole opiskeltu. Riittää että läpäisee pisterajan seuraavalle kurssille pääsemiseksi. Tasokokeiden läpäisemiseen tarvitaan paljon työtä, mutta 10 viikon opintojen jälkeen koe meni oikein hyvin ja sai hyvillä mielin jäädä koulusta kolmen viikon tauolle.

Lukukauden loppuminen on siinä mielessä haikeaa, että luokka vaihtuu taas seuraavalle lukukaudelle ja meillä oli syksyllä oikein mukava luokka. Jotkut kuitenkin jatkavat ensi kurssille ja monet käyvät koululla opiskellen osa-aikaisesti, joten monia näkee edelleen ainakin silloin tällöin. Lähetystyöhön lähtiessä väkisinkin päätyy tilanteeseen, jossa ihmiset ympärillä vaihtuvat jatkuvasti. Samalla on etuoikeus tutustua moniin uusiin hienoihin ihmisiin.

Lukukauden lähentyessä loppuaan on opiskelu intensiivistä tasokokeeseen valmistautumista ja jouluun valmistautuminen tahtoi jäädä valitettavan vähäiseksi. Jouluun valmistautuminen on täällä Tokiossa myös vaikeampaa, koska suurin osa omaan joulunviettoon liittyvistä elementeistä puuttuu. Oleellisimpana tietysti perhe ja ystävät. Toisaalta koulun loputtua omaa joulua tuli tehtyä paljon aktiivisemmin kuin Suomessa, koska täällä joulu todellakin on ihan tavallista arkea, ellei siitä tee itselleen joulua. Kaikenlaisia joulukoristeita on kuitenkin tarjolla mielin määrin. Myös monia hyvin kotoisanoloisiakin koristeita voi löytää. Kotoisanoloisten jouluruokien eteen vaaditaan jo enemmän vaivannäköä ja se jäikin hyvin vähälle. Suomesta saadun glögimausteen turvin sai silti ihanasti joulun tuoksua kotiin. Tärkein joulua tuova asia kotona oli ostamani muovikuusi. Koristelin sen vasta aatonaattona, jolloin tuli tehtyä myös joulusiivoja ja kuunneltua paljon joulumusiikkia. Kummasti alkoikin jo tuntua joululta. Kiinnyin joulukuuseeni niin, että päätin sen pysyvän aina Nuutinpäivään saakka. Joulukuusessani oli monia Suomestakin tulleita koristeita ja joulukortit olivat esillä. En myöskään jäänyt vaille Fazerin suklaata tänäkään jouluna (enkä vielä pitkään aikaan joulun jälkeenkään :). Sydämellinen kiitos ihan jokaisesta joulutervehdyksestä, joita tuli paljon! Ne lämmittivät kovasti!

Täällä on erityisen mukavaa päästä jouluna kirkkoon, kun muuten joulunpyhät ovat Japanissa tavallisia arkipäiviä. Jouluaattoiltana oli Ichigayan kirkolla jouluaattohartaus, joulukonsertti ja vielä lisäksi jouluyön jumalanpalvelus. Joulua vietettiin siis aattoillan osalta pitkän kaavan kautta. Skypen välityksellä käväisin illan aikana myös Peräseinäjoen kirkossa. Aattoillan hartauden jälkeen kävimme yhdessä myös pienellä joululaulukierroksella kirkon ympäristössä. Satuin juuri ennen kirkolle tuloa huomaamaan erään juna-aseman lähistöllä nuorten porukan, joka oli laulamassa joululauluja ja soittamassa kadunkulmassa. Ihmiset kulkivat arkikiireissään, mutta moni pysähtyi myös kuuntelemaan. Tuntui tosi hyvältä päästä sitten myöhemmin illalla myös itse mukaan viemään joululaulujen kautta joulun sanomaa kirkon seinien ulkopuolelle.

Jouluyön jumalanpalvelus oli erityisen tunnelmallinen, kun kirkko oli kauniisti kynttilävalaistuksessa. Kuva on otettu kirkkosalissa jouluyönä jumalanpalveluksen jälkeen. Kirkolla oli myös mahdollista yöpyä, koska junat eivät enää jumalanpalveluksen jälkeen niin myöhään kulkeneet. Käytin tämän mahdollisuuden hyväksi niin pääsin siten osallistumaan näihin kaikkiin aattoillan ja -yön tapahtumiin. Joulupäivän aamuna moikkailin kirkon pihassa muutamaa seurakuntalaista, jotka olivat lähdössä töihin. Arki jatkuu. Omalla kohdallani oli toki hyvin tilaa joulunvietolle, kun koulu oli kuitenkin tauolla normaalisti joulun ja uuden vuoden yli. Kaukana kotoa joulua viettäessä korostuu ihan erityisellä tavalla se asia, että vaikka joulun tunnelmaa voi itselleen luoda eri tavoin, niin ennen kaikkea joulunviettoon tarvitaan joulun kunniavieras, itse syntymäpäiväsankari Jeesus. Jeesus tulee vieraaksi aivan kaikenlaisiin koteihin, kun hänet vain otetaan sinne vastaan.

Joulun sijaan täällä Japanissa uusi vuosi on tärkeä perhejuhla ja yksi niistä harvoista päivistä, kun monet kaupatkin ovat kiinni. Kirkolla oli silloin uudenvuoden jumalanpalvelus. Sielläkin huomasi, että moni oli jäänyt kotiin uutta vuotta viettämään, mutta ihan mukava joukko meitä oli kuitenkin koolla. Tekstin alussa oleva kuva on otettu uudenvuoden jumalanpalveluksen jälkeen. Uuden vuoden kunniaksi jotkut olivat pukeutuneet kauniisiin kimonoihin. Pienenä vinkkinä, jos haluat tietää lisää japanilaisesta uudenvuodenvietosta, niin tammikuun Vinkki-lehdestä löytyy Yoshimuran Päivin kirjoittama kiva kirjoitus aiheesta! ;)

Meidät lähetystyöntekijät, yhtä lailla kuin jokainen kristitty, on kutsuttu olemaan suolana ja valona maailmassa. Täällä ihan samoin kuin Suomessakin on moneen kertaan joutunut myöntämään oman vajavaisuutensa tässä todistajan tehtävässä. Syksyn mittaan on tullut myös jälleen kerran taisteltua ajankäytön kanssa ja sen kanssa, että rukoukseen, Raamatun lukemiseen ja hiljentymiseen tulee käytettyä liian vähän aikaa. Että voisimme olla valona, meidän on palattava mahdollisimman usein valon lähteelle Jeesuksen luokse. Kaiken vajavaisuuteni kanssa sain kuitenkin taas lukukauden loppupuolella huomata, kuinka Jumalan armo on suuri.

Monesti aamurukoukseni on jäänyt lyhyiksi huokauksiksi koulumatkalla junassa, mutta yksi hyvin useasti viime syksyn aikana huokailtu rukous on ollut, että voisin kaikesta huolimatta olla valona siellä missä liikun. Keskustelin viimeisenä koulupäivänä toisen luokallani olleen lähetystyöntekijän kanssa ja vasta jälkeenpäin tajusin, että Jumala vastasi hänen kauttaan tuohon usein toistuneeseen rukoukseeni. Rukousvastauksenani oli se, että luokkatoverini itse asiassa käytti juurikin englanniksi sanaa ’light’ eli valo, keskustellessamme kuluneesta lukukaudesta ja hänen ohimennen kuvaillessaan osaani luokassamme. On suurta Jumalan armoa, että hän haluaa toteuttaa meidän jokaisen kohdalla sen joulun ihmeen, että pimeyden keskelle syttyy valo. Se valo ei ole meistä lähtöisin, vaan se todellakin syttyy sinne, missä itsessään on pelkkää pimeyttä. Meidät kaikki on kutsuttu valon todistajiksi. Jos yritämme tuottaa valoa itsestämme, kohtaamme kuitenkin hyvin pian vakavan energiapulan. Valo syttyy sinne, missä Jeesus sen sytyttää. Valoisaa alkanutta vuotta Sinulle! :)

”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” (Joh.1:4-12)

Mirjam


Lähetysterveiset Japanista 1/2014

12.10.2014

Uusi koti Tokiossa


Järjestyksessä kuvassa: minä, Hanna Penttinen, Päivi ja Hiroaki Yoshimura. Lisäksi Päivillä ja Hiroakilla on kaksi lasta, Johanna ja Essai.

Kuukauden verran Tokion elämänmenoa ihmeteltyä on tullut aika kirjoittaa elämäni ensimmäinen lähettikirje. Ihmettelemistä täällä toki on riittänytkin, mutta jotenkin katsellessani sivun yläosassa omaa nimeäni yhdistettynä uuteen kotiosoitteeseen, se tuntuu todella omalta. Tokiossa on nyt koti.

Palaan kuitenkin vielä lähtötunnelmiin, vaikka omassa mielessäni lähtö Suomesta tuntuu olevan jo monen kuukauden päässä. Niin paljon uutta niin lyhyessä ajassa on varmasti syynä tähän. Monenlaisia tunteita ehdin käymään läpi sinä aikana kun lähetystyöhön lähteminen muuttui asian selvittelemisestä todelliseksi ja astuin lopulta lentokoneeseen suuntana Tokio. Monet itkutkin piti itkeä lähtöjuhlien ja pakkaamisien lomassa. Lentokentällä matkaan lähtiessä oli silti rauhallinen mieli. Kaikki oli valmista lähtöä varten ja rakkaat ystävät mukana saattamassa matkaan. Vasta n. viikkoa ennen lähtöä minulle paljastui, että matkaisin lentokentälle asuntoautossa kokonaisen tiimin voimin. Tilaisuutta varten valmistetut ”Team Mirkku” -paidat paljastettiin lähtöpäivänä. Valitettavasti Team Mirkku oli jätettävä lentokentälle ja lähdettävä lopulta yksin matkaan eikä siitäkään toki itkuitta selvitty. Matkan aikana oli kuitenkin hyvä ja rauhallinen mieli. Paljon uutta ja ihmeellistä oli odottamassa edessäpäin. Tiistai-illalla 9.9. saavuin vihdoin tänne Suomi-kirkolle ja matkalaukussa oli vielä kirjeitä perheeltä ja ystäviltä täällä Japanissa avattavaksi. Niiden äärellä jälleen kerran ihmettelin sitä ansaitsematonta armoa, että olen saanut niin paljon rakkautta osakseni. Se asia tapaa kirkastua selkeämmin, kun on lähdössä kauas. En osaa tarpeeksi kiittää siitä kaikesta tuesta ja kannustuksesta, jota olen tänne lähtiessä saanut perheeltä, ystäviltä, työtovereilta ja kaikilta lähettäjiltä. Ihanat lähtöjuhlat ja tilaisuudet Peräseinäjoella, Seinäjoella Hyvän Paimenen Kappelilla, Kihniössä ja Jalasjärvellä ym. kohtaamiset kesän aikana olivat kaikki suuri siunaus kaiken lähtöhässäkän, pakkaamisen ja kaikenlaisten käytännön asioiden hoitamisen keskellä. Kiitos sinulle, kun olet!

Kuten sanottu, Suomesta lähdöstä ja tänne Tokioon saapumisesta tuntuu olevan jo pitkä aika, koska paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Silti samaan aikaan kuukausi on kulunut nopeasti. Olen saanut asettua asumaan Tokion Suomi-kirkon yläkertaan lähetin asuntoon. Kielikoulu on alkamaisillaan parin päivän päästä. Olen saanut käyttää tämän ensimmäisen kuukauden uuteen kotikaupunkiin tutustumiseen ja asettumiseen, arjen käytäntöjen opettelemiseen, kodin laittamiseen ja kodin hankintojen tekemiseen, erilaisten muuttamiseen liittyvien käytännön asioiden hoitamiseen ja lisäksi on ollut pieniä kirjoitushommia sekä kuluneella viikolla pidetty lähettienkokous. Puuhaa on siis riittänyt eikä ole tullut aika pitkäksi, vaikka koulua ei olekaan vielä ollut. Kotiläksyjäkin kyllä sain jo ennen koulun alkua, joten olen sitä kautta saanut aloittaa kielen opiskelua hiraganamerkkejä piirrellen. Tässä alkuvaiheessa aikaa kuluu paljon jo vaikkapa kaupassa käymiseenkin, kun yrittää esim. etsiskellä muutamaa englannin kielen sanaa purkkien kyljistä, että voisi päätellä mitä on ostamassa. Yllä näkyvään ihmisvilinään ja väistelemiseen on kaupungilla kulkiessa tottunut, mutta tavallista väsyttävämpää se toki on. Kuva on yhdeltä puolelta Shinjukun asemaa, joka on parin aseman päässä lähimmältä asemaltani Higashi-Nakanosta. Wikipedia osaa kertoa, että Shinjukun asemaa käyttää keskimäärin 3,64 miljoonaa ihmistä päivässä ja siksi se on maailman vilkkain asema. Olen oppinut muutamia aseman yli 200 uloskäynnistä. Nämä tiedot Shinjukun asemasta kuvaavat hyvin sitä kovin erilaista maailmaa, johon Peräseinäjoelta muuttaessa saapuu. Olen silti voinut löytää Tokiosta kotini. Koen kaikesta huolimatta palanneeni johonkin jo ennestään tuttuun. Toki siksikin, että sain viettää viime vuodenvaihteen joululoman täällä, mutta erityisesti aikaisemmat kokemukset ulkomailla asumisesta ovat monin tavoin valmistaneet elämään täällä.

Kaikenlaisissa käytännön asioissa olen tarvinnut myös paljon apua. Tässä maassa on vaikea saada asioita hoidettua ilman japanin kielen taitoa. Kotonakin joutuu monia asioita kummastelemaan ja mm. kaikenlaisten kodinkoneiden äärellä kyselemään, mitä mistäkin nappulasta tapahtuu. Hyvin suurelta osin on käytännön asioiden hoitamisessa tavalla tai toisella toisten varassa. Siksi olen kovin kiitollinen siitä, että täällä Japanissa minulla on ihanat työtoverit. He kaikki ovat olleet valtavan suuri apu ja tuki erilaisissa asioissa. Hanna jatkaa toista vuottaan samassa kielikoulussa, jossa nyt aloitan ja Päivi ja Hiroaki työskentelevät tässä Suomi-kirkon japaninkielisessä seurakunnassa. Monet kerrat olen hipsinyt Suomi-kirkon alakertaan Päivin ja Hiroakin luo mitä erilaisimpien kysymyksien kanssa ja olemme yhdessä käyneet monissa toimistoissa ja kaupoissa asioita hoitamassa ja kodintarpeita hankkimassa. Minusta on siis pidetty täällä erittäin hyvää huolta. Toivon toki, että pikku hiljaa alkaisi oppia kieltä ja pystyisi yhä enemmän hoitamaan asioita itse. Kielen oppimiseen menee tässä maassa kuitenkin paljon aikaa ja apua tarvitaan monen asian kanssa vielä pitkään.

Kielikouluajalle minulle nimetään yhteistyökirkkomme Japanin evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista orientaatioseurakunta, jossa käyn aina sunnuntaisin jumalanpalveluksissa. Orientaatioseurakuntani on ensimmäisen kouluvuoden aikana Ichigayan seurakunta, jossa olin (viime joulua lukuun ottamatta) ensimmäisen kerran jumalanpalveluksessa tänään sunnuntaina. Tätä ennen olen kuukauden ajan käynyt sunnuntaisin tässä Suomi-kirkon seurakunnan jumalanpalveluksessa. Yllä olevan kuvan on Päivi ottanut Suomi-kirkolla jumalanpalveluksen jälkeen kokoontuneen raamattupiirin yhteydessä. Olen saanut myös osallistua jumalanpalvelukseen esittäen muutamia lauluja suomen ja englannin kielillä. Siten olen ymmärtänyt ainakin yhden osan jumalanpalveluksesta! Toki myös monet virsien sävelet ja liturgian osat olen hyvin voinut tunnistaa. Olen myös päässyt tutustumaan Suomi-kirkon englanninkieliseen raamattupiiriin ja ruokapiiriin sekä kirkolla kokoontuvan Suomi-yhdistyksen kokoontumiseen. Näin on monin tavoin nyt jo päässyt tutustumaan japanilaiseen seurakuntaelämään. Ennen kaikkea on ollut hienoa päästä tapaamaan uusia ihmisiä seurakunnan kautta ja tavalla tai toisella kommunikoimaankin monen heistä kanssa. Vaikka ei osaisi sanoa mitään, niin aina voi vähintäänkin kumarrella. Pyydän, että voisitte muistaa rukouksissanne Suomi-kirkon seurakuntaa, seurakuntalaisia sekä Päiviä ja Hiroakia. Seurakuntatyössä on paljon erilaisia haasteita ja rukouksin saamme kantaa heitäkin ja pyytää voimia ja siunausta Suomi-kirkon työhön!

Jätän teillekin lopuksi tänään täällä Japanin ev.lut. kirkoissa luetun Vanhan Testamentin tekstin Jesajan kirjasta: ”Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas. -- Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöittyy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” (Jes.55:6–11) Minun ajatukseni eivät olisi löytäneet tietään tänne Japaniin, tuttu ja turvallinen olisi riittänyt. Kuitenkin Jumala on nähnyt parhaaksi johdattaa minut tänne vieraan kansan keskelle ja Hän on antanut minullekin tehtävän. Jumalan oma Sana on se, joka täyttää tehtävän. Jeesus Kristus, Sana joka tuli lihaksi, täytti tehtävänsä ristillä vapauttaen meidät kaikki synnin ja kuoleman vallasta. Häntä meidän tulee huutaa avuksi, kun hän on lähellä ja kutsua toisiakin huutamaan avuksi elävää Jumalaa, joka yksin voi meitä auttaa. Varsinaisen tehtävän täyttäjä en siis ole minä, vaan Jumalan Sana itse. Minun tehtäväni on huutaa apua oikeasta osoitteesta ja ohjata toisiakin saman avun luokse.

Ensimmäisen kuukauden aikana täällä Japanissa asuessani on jo ollut Tokiossakin sen verran iso maanjäristys, että tuntui. Lisäksi uutisista on voinut seurata muutaman sadan kilometrin päässä Tokiosta tapahtuneen tulivuorenpurkauksen jälkeen useita viikkoja jatkuneita pelastustoimia. Syksyn ensimmäinen Tokion alueelle osunut taifuuni oli viikko sitten ja toinen saapuu alkuviikosta. Tämä saarivaltio on jatkuvasti voimakkaiden luonnonvoimien armoilla. Kaikkiin edellä mainittuihin on hyvät varotoimet ja olenkin saanut opetella kaikki tarpeelliset varautumistoimet eri tilanteiden varalta. Ne ovat täällä osa arkea ja sitä arkeaan voi kaiken kaikkiaan elää turvallisin mielin Jumalaan luottaen. Kuitenkin on selvää, että aivan eri tavalla kuin Suomessa, täällä konkretisoituu luonnonvoimien kautta ihan päivittäisessä elämässä, että tarpeellisista varautumistoimenpiteistäkään huolimatta mikään ei lopulta ole minun omassa hallinnassani. Ei täällä eikä kyllä sen kummemmin Suomessakaan. Uudessa elämäntilanteessani joudun kysymään itseltäni, riittääkö minulle se, että turvani on Jeesuksessa ja vain Jeesuksessa? ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Ap.t.4:12) Meidän ajatuksemme eivät tavoita Jumalan ajatuksia ja suunnitelmia, mutta meille on annettu Jumalan Sana, joka vakuuttaa meille, että Jeesuksen ristin turvissa olemme suojassa ja turvassa mitä ikinä elämä eteemme tuokaan. Tähän parhaimpaan turvaan saamme jättää toinen toisemme. Hyvää syksyä sinulle, Taivaan Isän kämmenellä!

Mirjam


Lähetysrengaskirje/Peräseinäjoen kappeliseurakunta

6.6.2014

Kesäiset terveiset!

Vuonna 2011 näihin aikoihin olin hakemassa lähetyskurssille ja hakuprosessiin kuuluvat haastattelut ym. olivat vielä edessäpäin. Nyt kolme vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa viisumipaperit odottavat pöydällä täyttämistä ja lentolippua ollaan hankkimassa ensi syyskuulle Japaniin. Lähetystyöhön siunaaminenkin on jo pian, Evankeliumijuhlilla Lahdessa su 29.6. Elokuun alusta lähtien olen sitten Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palveluksessa lähetystyöntekijänä. Se tarkoittaa sitä, että kirjoitan teille nyt viimeistä kertaa lähetyssihteerin ominaisuudessa. Työsuhteeni täällä Peräseinäjoella päättyy heinäkuun loppuun ja nyt jo parin viikon päästä olen jäämässä kesälomille. Jos haluaisit vielä jatkossa saada minulta kirjeitä, se onnistuu henkilökohtaiseen lähettirenkaaseeni liittymällä. Jos koet, että sillä tavoin haluaisit olla tukemassa tulevaa työtäni, se onnistuu ottamalla minuun yhteyttä. Kappeliseurakunnassamme on lähtenyt liikkeelle myös prosessi tulevaa työtäni tukevan nimikkosopimuksen solmimiseksi. Toivon, että voimme tästäkin eteenpäin jatkaa rukousta toistemme puolesta. Ne rukoukset kantavat varsinkin tässä elämäntilanteessa lähtövalmistelujen keskellä ja sitten syksyllä saan alkaa opetella elämää Tokion kaupunkivilinässä ja aloittaa samalla myös japanin opinnot kielikoulussa. Uskon ja tiedän, että Jumalan johdatus ja hyvä huolenpito jatkuvat myös kappeliseurakuntamme kohdalla. Lähetyssihteerikuviot täällä selviävät kesän aikana.

Vielä toivotan sinut tervetulleeksi su 17.8. klo 10 jumalanpalvelukseen Peräseinäjoen kirkkoon, jossa on minun matkaan siunaamiseni ja sen jälkeen lähtöjuhla seurakuntatalolla. Yhteys jatkuu. Saamme yhdessä olla viemässä sanomaa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa kaikkeen maailmaan. Taivaallisen Isän hyvässä turvassa saamme jatkaa eteenpäin!

"Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!" – Ps. 138:8

Lähetysterveisin,
Mirjam Harju