Messut nuorille ja nuorille aikuisille

Nuorten messuihin ovat tervetulleita niin nuoret, nuoret aikuiset kuin muunkin ikäiset. Messuja järjestetään eri puolilla seurakuntaa, yleensä kussakin noin kerran kuukaudessa. Messut ovat pääasiassa nuorten itsensä ja nuoristyötä tekevien toteuttamia.

Tervetuloa rentoihin messuihin!

Nuorten messu, risti ja kynttilä

Perjantaimessu

Perjantaimessu on kaikenikäisille tarkoitettu nuorekkaasti toteutettu iltamessu Ylistaron kirkossa. Olet tervetullut paitsi osallistumaan, myös suunnittelemaan ja toteuttamaan messua. Jokainen saa tuoda oman panoksensa ja osaamisensa messuun mukaan. Messussa istumme yleensä porukalla etupenkeissä ja rauhantervehdyksessä ennen ehtoolliselle menoa saa tervehtiä vaikka jokaista kirkossa olijaa. Säestyksestä vastaa bändi ja lauletut laulut ovat virsiä ja nuoren seurakunnan veisuja. Messun jälkeen on kirkkokahvit pappilassa. Perjantaimessu järjestetään kerran kuussa perjantaina klo 20 Ylistaron kirkossa.

Jos koet, että haluaisit tulla mukaan toteuttamaan messua, ota rohkeasti yhteyttä Auliin (044 761 5547) tai Samiin (040 595 7072).

Seuraavat messut:
22.9.
27.10.
10.11.
9.12. (joulushow)

Paikka: Ylistaron kirkko
Järjestäjä: Ylistaron kappeliseurakunta


Nurmon iltamessu

Kerran kuukaudessa, keskiviikkoiltaisin Nurmon kirkossa järjestetään nuorten messu klo 18. Messut ovat nuorten itsensä suunnittelemia ja toteuttamia. Tule mukaan tekemään messuja tai vain nautiskelemaan penkin puolelle. Messuissa säestää nuorten bändi.

Jos koet, että haluaisit tulla mukaan toteuttamaan messua, ota rohkeasti yhteyttä Janiin (050 511 7500).

Seuraavat messut:
23.8.
27.9.
25.10.
8.11.
7.12. (joulushow)

Paikka: Nurmon kirkko
Järjestäjä: Nurmon kappeliseurakunta

Kismus-messu

Tervetuloa rentoon ehtoollismessuun Café Kismukseen (Kalevankatu 12 B). Kismus-messu järjesteään kerran kuussa perjantaisin klo 19.

Seuraavat messut:
29.9.
13.10.
3.11.
15.12. (joulushow)

Messun jälkeen nautitaan yhdessä kirkkokahvit.

Jos olet kiinnostunut messujen toteutuksesta, ota yhteys Milla Purosalo-Vandenbrouckeen (044 716 0201) tai Erja Kinnuseen (044 733 5590). Palvelutehtäviä on monia: säestäminen, esilaulu, rukousten valmistelu, tekstinluku, ylipäätään koko messun rakentaminen. Lämpimästi tervetuloa mukaan toteuttamaan elämän makuista ja nuorten näköistä messua!

Paikka: Café Kismus
Järjestäjä: Seinäjoen alueseurakunta


Peräseinäjoen keskiviikkomessu

Kerran kuukaudessa, keskiviikkoiltaisin Peräseinäjoen kirkossa järjestetään nuorten messu klo 18. Messut ovat nuorten itsensä suunnittelemia ja toteuttamia. Tule mukaan tekemään messuja tai vain nautiskelemaan penkin puolelle. Messuissa säestää nuorten bändi.

Jos koet, että haluaisit tulla mukaan toteuttamaan messua, ota rohkeasti yhteyttä Riikkaan (0400 875 929)

Seuraavat messut:
30.8.
20.9.
11.10.
13.12. (joulushow)

Paikka: Peräseinäjoen kirkko
Järjestäjä: Peräseinäjoen kappeliseurakunta