| Kynttilänpäivänä, 7.2.2010 käynnistyvällä Yhteisvastuukeräyksellä on juhlavuosi. Vuodesta 1950 lähtien on kerätty rahaa apua tarvitseville ihmisille. Hyvällä syyllä voidaan todeta, että yhteisvastuun juuret ovat syvällä Suomen historiassa. Syksyllä 1949 sodan ja pahojen hallavuosien jälkeen lapsiperheiden tilanne oli monella tapaa vaikea Pohjois- ja Itä-Suomessa. Lapset kärsivät aliravitsemuksesta ja sairauksista. Työttömyys lisäksi vaikeutti monien perheiden toimeentuloa. Tässä tilanteessa tarvittiin pikaista apua, auttavaa järjestelmää ei ollut, kunnes kirkko tuli hätiin. Sittemmin vuosikymmenten saatossa keräys on laajentunut koskemaan myös ulkomaita. Jokaisena keräysvuonna on yksi tiedotuksellinen ulkomainen kohde. Tänä vuonna se on Haiti, joka on ollut viime viikot otsikoissa 12.1.2010 tapahtuneen maanjäristyksen johdosta. Kirkon ulkomaanavun kautta kertyneitä varoja on ohjattu jo ennakkoon Haitiin ja vielä keräyksen aikanakin ohjataan. Kirkon pelastavaa kättä tuon tuostakin tarvitaan muutoinkin kuin yhteisvastuun merkeissä. Itse diakoniatyöstä käsin saan ja joudun useastikin käymään keskusteluja siitä, mikä on kirkon rooli auttamisen ketjussa. Aika ajoin kuulen kommentteja siitä, että onko kirkon ja diakonian tehtävä auttaa taloudellisesti. Eikö vastuu kuulu valtiolle ja kaupungille. Kyllä, mutta vastuu kuuluu myös yhteisrintamassa kirkolle ja meille jokaiselle. Yhteisvastuukeräyksessä on lopulta ja syvimmiltään kyse lähimmäisenrakkaudesta! Tämä yksinkertainen totuus, tehtävä, haaste, miten itse kukin sen haluamme käsittää, laittaa meidätkin tavalliset suomalaiset toimimaan yhteisen auttamisen merkeissä. Näin asiaa lähestyessä ei tarvitse lopulta miettiä, kenen tehtävä on auttaa vaikeuksissa olevaa ihmistä, silloin kun tarve on suuri. Toisaalta, joskus on paikallaan myös lähestyä asiaa niin, että kuka tahansa meistä voi joskus olla avun tarpeessa. Haluammeko silloin olla arpomisen kohteena! Mietin usein työssäni sitä, kuinka "olemme onnistuneet" luoman sellaisen yhteiskunnan, jossa lapsiperheiden hätä on toistuvasti vaikea. Maan hallitukset ja eduskunnan kokoonpanot vaihtuvat, poliittiset ideologiat hämärtyvät ja sen seurauksena poliittiset puolueet menettävät merkityksensä. Tämän seurauksena osaltaan suurimpina kärsijöinä ovat ne lapsiperheet, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet pienille toimeentuloille. Sosiaaliturvan heikennykset ja sosiaaliturvan matala taso, tuloerojen kasvu sekä työmarkkinoiden muutokset, kuten pätkätyöt ja huono toimeentulo ovat vauhdittaneet pienillä toimeentuloilla elävien lapsiperheiden tuloja ja pärjäämistä arjessa. Tätä kaikkea edellä mainittua me kutsumme politiikaksi, yhteisten asioiden hoitamiseksi! Mitä pitäisi sitten tehdä, nostaako kädet ylös vai nousta kapinaan niiden rinnalla, joilta perusturva on viety. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon huomaan tarrautuvani kerta toisensa jälkeen, vaikka aina se ei helppoa olekaan. Kirkon Yhteisvastuukeräyksen kautta mielestäni tätä vaihtoehtoa voi myös elää todeksi. Kirkon Yhteisvastuukeräys tulee ihollemme, jos annamme sille tilaa. Kirkon Yhteisvastuukeräys muistuttaa julisteiden ja median kautta meitä siitä että "Kaikkia lapsia ei tänäänkään huudeta syömään." Tämä on vahva kannanotto ja ilmaisu. Tuo kommentti on kuitenkin totta niin Haitissa kuin täällä kotimaassammekin. Liian moni alle 18-vuotias lapsi tai nuori jää ilman riittävää ruokaa tänäkin päivänä. Ja sen mukana myös ilman sitä sosiaalis- hengellistä kohtaamisen ympäristöä, jota lapsi ja nuori tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen. Tämän johdosta rohkenen esittää toivomuksen; Tule mukaan auttamaan köyhiä perheitä Suomessa ja Haitissa! Oman alueseurakuntaamme jäävän 10% :n keräysosuuden kohdennamme ruokapankin toiminnan tukemiseen ja köyhien lapsiperheiden arjen ja taloushallinnan tukemiseen. |
