Peräkamarikuoro

Peräkamarikuoro perustettiin alun perin kesäkuoroksi. Vuonna 1992 kesäkanttorin Päivi Mäki-Reinin peräkamarissa oli piano, jonka ääressä harjoittelu alkoi. Samalla haaveiltiin myös Peräseinäjoen kamarikuoron perustamisesta. Näiden ajatusten pohjalta kuoro sai nimekseen Peräkamarikuoro. Ajan saatossa kuoroon on kutsuttu mukaan uusia laulamisesta kiinnostuneita laulajia.

Peräkamarikuoro laulaa hengellistä musiikkia1–3-äänisesti. Ohjelmistoon kuuluu pääasiassa uudempaa hengellistä musiikkia ja gospelia. Kuoro on pieni hengellinen sekakuoro, johon kuuluu 10–12 jäsentä.

Peräkamarikuoroon on yli 20 vuoden ajan kutsuttu laulamisesta kiinnostuneita ihmisiä. Tällä hetkellä kuoroon kuuluu 3 bassoa, 4 alttoa, 5 sopraanoa. Ryhmä on vakiintunut nykyiseen kokoonpanoonsa ja koostuu 50–80-vuotiaista laulajista. Kuoroa johtaa Päivi Mäki-Reini ja harjoituksia pidetään yleensä joka toinen viikko Peräseinäjoen seurakuntatalolla.

Seinäjoen seurakunnan kuorot ovat maksuttomia. Peräkamarikuoro ei myöskään ota palkkiota esiintymisistään.

Paikka: Peräseinäjoen seurakuntatalo

Järjestäjä: Peräseinäjoen kappeliseurakunta

Ota yhteyttä

Päivi Mäki-Reini
Lastenohjaaja
Peräseinäjoen kappeliseurakunta
Kirkkotie 2
61100 Peräseinäjoki