Uutislistaukseen

Seinäjoen seurakunnan tuloveroprosentti 2019 säilyy ennallaan

Seinäjoen seurakunnan kirkkovaltuusto on 24.10. kokouksessaan vahvistanut Seinäjoen seurakunnan tuloveroprosentin 1,65 säilyvän ennallaan myös vuonna 2019.

Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan seurakunnissa tuloveroprosentti on pääsääntöisesti 1,75 (Kuortaneella 1,85). Koko kirkon ja Seinäjoen vertailuryhmän seurakuntien keskimääräinen tuloveroprosentti oli 1,37 ja Lapuan hiippakunnan 1,58 vuonna 2016.

Seinäjoen seurakunnan kirkollisverotilitykset heinäkuun 2018 loppuun mennessä ovat 4,4 % suuremmat kuin vuotta aiemmin ja samansuuruiset kuin vuoden 2016 heinäkuussa. Jäsenmäärä on vuotta 2014 lukuun ottamatta kasvanut vuosittain. Verotulot ovat vuotta 2016 lukuun ottamatta kasvaneet hieman joka vuosi.

Seinäjoen seurakunnan talous on kohtuullisen hyvällä tasolla. Viime vuoden tilikauden tulos oli vajaa 0,5 milj. euroa ylijäämäinen. Lähes 40 prosentilla seurakuntatalouksista tulos oli alijäämäinen ja vaihtelu seurakuntatalouksien välillä oli merkittävä. Suurimman tuloksen tehneen seurakuntayhtymän ylijäämä oli yli 15 miljoonaa euroa ja suurin alijäämä oli lähes -2,5 miljoonaa euroa. (Lähde: kirkontilastot.fi)

— Tilanne Seinäjoen seurakunnan osalta on iloitsemisen arvoinen. Tästä huolimatta emme voi tuudittautua siihen, että tilanne pysyisi tällaisena jatkuvasti. Toimintaympäristössä tapahtuvat seurakunnasta riippumattomatkin muutokset edellyttävät huolellista varautumista tuleviin vuosiin ja vuosikymmeniin, toteaa hallintojohtaja Paula Perälampi.

 

Lisätietoja:

Seinäjoen seurakunta, kirkkoherra Jukka Salo, jukka.salo@evl.fi, p. 050 548 9458

Seinäjoen seurakunta, hallintojohtaja Paula Perälampi, paula.peralampi@evl.fi, p. 044 746 2014

2018-10-25 10:38:00.0