Hopeatiistait
Srk-keskuksessa, Ala-Kuljunkatu, klo 10-13
Hopeatiistai on Seinäjoen seurakunnan toimintaa ikäihmisille joka tiistai alkaen syyskuun 1. tiistaina ja päättyen toukokuun puoleen väliin. Toimintakauteen sisältyy normaalien kokoontumisten lisäksi 1-2 retkipäivää, joulu- ja kevätjuhla sekä hiljaisella viikolla ehtoollisen vietto.
Hopeatiistaihin sisältyy hartaus, pieni jumppatuokio, ruokailu, vapaata seurustelua sekä n. 45 min. kestävä ohjelmaosuus, jossa on mm. eri alojen luennoitsijoita, esiintyjiä tai kerholaisten omaa ohjelmaa. Ruokailun hinta on 7€.
Hopeatiistaihin on helppo tulla. Viikottain siellä käy n. 80-100 ikäihmistä. Sieltä saa virkistävää vaihtelua elämään, tapaa tuttuja, pääsee vaihtamaan kuulumisia, saa uusia ystäviä, voi nauttia valmiin ja runsaan ruokapöydän antimista, saa tietoa erilaisista arjen asioista asiantuntijoilta ja ennen kaikkea; voi nauttia hengellisestä ilmapiiristä ja kuulla Jumalan Sanaa.
Kanssanne hopeatiistaissa ovat Annikki Peltonen, Maija-Liisa Peltoniemi ja Anne Ristikangas. Hartauden pitäjinä ovat alueseurakunnan papit ja diakoniatyöntekijät.
Muut ryhmät diakoniatyössä
Ikäihmisistä muodostuvia muita ryhmiä on lukuisia seurakunnassamme. Mm. näkövammaisten kerho ja kuurojen lähetyspiiri. Samoin kaupungissa on useita diakonia-ja lähetyspiirejä, joihin kaivataan lisää uusia ihmisiä eikä suinkaan pelkästään ikäihmisiä. Nuoremmatkin ovat tervetulleita!
Kotikäynnit
Diakoniatyöntekijät tekevät kotikäyntejä pyydettäessä!
Vata (varttuneet yksin asuvat)
Jo kuudes vuosi alkaa Vata-ryhmän kokoontumisissa Seinäjoen Ystävän tuvalla. Vata tarkoittaa varttuneiden yksin asuvien ryhmää.
- Nämä kokoontumiset syntyivät tarpeeseen, ja on tarkoitettu myös vertaistukiryhmäksi, sanoo alusta saakka ryhmän vetäjänä toiminut Liisa Hamm.
Kaarina Hakomäki sanoo, että viime talvena illoissa oli mukana keskimäärin noin 20 henkilöä vähän vaihdellen. Hän kertoo lähteneensä iltoihin mukaan, jäätyään eläkkeelle ja hakiessaan jotakin uutta. Nyt hän on yksi vetovastuussa olevista.
- Ajatus tuli siitä, että joka paikassa on pariskuntia, mutta yksin asuville, jo työelämän jättäneille ei ole tarjolla lauantaisin seurakunnan toimintaa. Sinkkutoiminta on tarkoitettu nuoremmille, sanoo Liisa Hamm.
Marja-Terttu Tantarimäki lähti mukaan vata-iltoihin ensin kokeeksi, ja kun vastaanotto oli mukava ja illoissa muutenkin mukavaa, jatkoi osallistumista. Aira Saarimaa sanoo ryhmään kuulumisen olevan hyvän asian. Hän on saanut illoista paljon uusia ajatuksia.
Uusia kävijöitä vata-illoissa on jatkuvasti, ja heistä jotkut jäävät ”vakioporukkaan”, osa käy vain kerran, pari. Ohjelma on vaihteleva, on kulttuuria, erilaisia vieraita, vierailuja ja retkiä eri kohteisiin.
- Ohjelma on vakiomuotoinen: Kello 17 aloitetaan, ohjelmaosuus on yleensä alussa, puolessa välissä kahvi, ja tärkeälle juttelulle jätetään loppuaika. Kokoontumisen aloittaa tai päättää hartaus, kertoo Kaarina Hakomäki.
- Vata on seurakunnan toimintaa ja lähtee hengelliseltä pohjalta, ja kattaa ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, sanoo Liisa Hamm.
Marja-Terttu Tantarimäki ja Aira Saarimaa kutsuvat: - Lähde katomaan ihan vaikka uteliaisuudesta, mitä vatassa tapahtuu!