Ylistaron kappeliseurakunta

Historiaa

Ylistaro on nuorin vanhan Pohjankyrön emäseurakunnan kappeleista. Ylistarolaiset osoittivat merkittävää oma-aloitteellisuutta ja määrätietoisuutta oman kirkon saamisessa, kun 1658 ryhdyttiin rakentamaan omaa kappelikirkkoa ilman, että siihen oli saatu emäseurakunnalta lupaa. Vaikka asiasta jouduttiin käymään käräjillä, ylistarolaisten sinnikkyys kirkkoasiassa lopulta palkittiin. Oman kappeliseurakunnan voidaan katsoa muodostuneen 1667, kun isokyröläinen Klemetti Röök määrättiin tänne ensimmäiseksi apupapiksi. Oman papin saamiseksi ylistarolaisten piti vannoa omasta, lastensa ja jälkeläistensä puolesta, etteivät he vetäytyisi koskaan emäkirkosta (Isokyrö) vaan ottaisivat osaa sen kustannuksiin.

Kun ensimmäisen kirkon kunto alkoi rapistua ja siitä kuultiin seurakuntalaisilta jatkuvasti valituksia, päätettiin uuden kirkon rakentamisesta. Ylistaron toinen kirkko valmistui 1748. Tästä toisesta, kuten myöskään ensimmäisestä kirkosta, ei ole säilynyt piirustuksia, mutta ne ovat oletettavasti olleet sen ajan rakennustyylin mukaisesti suorakaiteen muotoisia ja korkeita jyrkkäkattoisia puukirkkoja. Molempien kellotapulit sijaitsivat erillään kirkkojen vieressä. Ylistaron toisen kirkon rakentamisen kustannuksiin kannettiin virallinen valtakunnallinen kirkkokolehti.

Keisarin pitäjän komia kirkko

Ylistaron väkiluku ja hyvinvointi alkoivat kasvaa 1800-luvun alusta lukien. Herätysliikkeet olivat tulleet jäädäkseen. Ihmisillä oli palava halu tulla sanan kuuloon ja kasvattaa lapsiaankin käymään kirkossa, mutta kirkko alkoi käydä ahtaaksi. Uuden kirkon rakentaminen otettiin esille kirkonkokouksessa 1838. Asia saatiin päätökseen kun Venäjän keisari antoi yleisten rakennusten intendentille E. Lohrmanille tehtäväksi laatia Ylistaron kirkon piirustukset. Senaatti hyväksyi piirustukset 1846 ja seuraavan vuoden keväällä aloitettiin rakentaminen kallion porauksella. Näin voidaan myös jälkipuheet kirkon piirustusten vaihtumisesta, tai siitä ettei sitä olisi alun perin tarkoitettu Ylistaroon rakennettavaksi, haudata yksiselitteisesti vailla perää olevana. Kirkon rakentamispäätöstä edelsi ja helpotti Heikkolan, Riarehdon (Isokylä) ja Torkkolan seurakunnallinen liittäminen Isostakyröstä Ylistaroon 1840. Ylistaro oli tuolloin väestöltään jo Isokyröä suurempi. Kirkon rakennustyöt etenivät Jaakko Kuorikosken johdolla niin, että arkkipiispa Edvard Bergenheim saattoi vihkiä kirkon käyttöön helatorstaina 20.5.1852. Kirkko on maamme kolmanneksi suurin 2500 istumapaikallaan.

Ylistaron kappeli itsenäistyi omaksi kirkkoherrakunnaksi keisarin kiertokirjeellä 7.2.1859. Keisari määräsi kiertokirjeessään, että itsenäistyminen tapahtuisi emäseurakunnan seuraavan kirkkoherranvaalin yhteydessä. Ensimmäinen kirkkoherranvaali Ylistarossa pidettiin 1879, jolloin ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin Salomon Hirvinen. Hän aloitti virassa 1881. Samana vuonna Ylistaron kirkko sai Adolf von Beckerin maalaaman alttaritaulun.

Vuonna 2009 tapahtuneen kuntaliitoksen seurauksena Ylistaron seurakunnasta tuli Seinäjoen seurakunnan kappeli. Ylistaro on tänä päivänä runsaan 5000 seurakuntalaisen muodostama toiminnaltaan itsenäinen ja vireä kappeliseurakunta. Kappeliseurakunnassa työskentelee 16 työntekijää ja monisatapäinen vapaaehtoisten joukko. Kirkon vieressä sijaitsee hautausmaa, 1974 rakennettu ja myöhemmin laajennettu seurakuntatalo sekä 1986 valmistunut virastotalo.

Ylistaron kirkontornissa olevista kolmesta kirkonkellosta vanhin on peräisin ensimmäisestä kirkosta ja siinä oleva teksti kutsuu yhä seurakuntalaisia Jumalan sanan kuuloon Psalmin 50:5 sanoin: ”Cootcat minulle minun pyhäni.”

Teksti: Esa Perttu

Ylistaron kirkon urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas kirkon satavuotisjuhlaan vuonna 1952. Uruissa on 55 äänikertaa.