Ympäristö

Ympäristödiplomi ohjaa toimintaamme

Kirkkohallitus päätti Kirkon ympäristödiplomin perustamisesta vuonna 2001. Sen jälkeen diplomin on hankkinut tai sitä parhaillaan tavoittelee yli 100 seurakuntaa. Seinäjoen seurakunnalle kirkon ympäristödiplomi myönnettiin ensimmäisen kerran 16.12.2008 ja uudelleen 11.12.2002. Ympäristödiplomi on voimassa vuosina 2013–2017, jonka jälkeen sitä haetaan uudelleen.

Ympäristödiplomin väliauditoinnin suoritti vuonna 2016 Laura Sahlbom.
Avaa raportti tästä >>

Seurakunnan ympäristötyöryhmä huolehtii yhdessä asetettujen tavoitteiden toteutumisen seurannan ohella myös ympäristöohjelman päivittämisestä, ympäristölainsäädännön muutosten seurannasta, ympäristökoulutuksesta, -aloitteista ja tiedottamisesta, yhteistyöstä sidosryhmien kanssa ympäristöasioissa sekä aikanaan diplomin uusintahaun käynnistämisestä.

Seinäjoen seurakunnan ympäristöohjelma 2013-2017 >>

Reilun kaupan seurakunta

Seinäjoen seurakunnalle on myönnetty myös Reilun kaupan arvonimi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seurakunta on sitoutunut käyttämään Reilun kaupan tuotteita, kuten esimerkiksi kahvia, teetä, sokeria ja hunajaa, omissa tilaisuuksissaan. Reilun kaupan suosiminen merkitsee tekoja yhteisvastuun puolesta, mutta arvonimellä halutaan viestiä myös kirkollisverorahojen vastuullisesta käytöstä sekä pitkäjänteisestä hankintasuunnittelusta. Lisäksi seurakunta haluaa toimia positiivisena esimerkkinä lähialueen muille toimijoille ja asukkaille.

Ympäristövastaavat seurakunnassamme:

Juha Tupeli, Esko Karttunen, Janne Tenhunen, Jaana Kujala, Päivi Linna, Laura Isoluoma, Peräseinäjoen kappeliseurakunnasta Jouni Sillanpää, Ylistaron kappeliseurakunnasta Minna Lainimo ja Anitta Punkari, ja Nurmon kappeliseurakunnasta Marjo Niskanen. Puheenjohtajana toimii Jari Jaskari.

"Ympäristön turmeleminen ja luonnon tasapainon järkyttäminen on varastamista tulevilta sukupolvilta." "Ihmisen tulee toteuttaa tehtäväänsä maailmassa osana muuta luomakuntaa, muiden luotujen rinnalla ja joukossa." –1. Moos. 1: 1–2: 4a ja 1. Moos. 2:4b–25

 

Kirkko palkittiin Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinnolla
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on saanut Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeimmän ympäristöpalkinnon ansioituneesta työstään ympäristön ja luonnon hyväksi.

Lue koko uutinen tästä >>