Viikon sana 40 - Enkelien päivä

 

Pyhän aiheena Mikkelinpäivä - enkelien päivä. Mikkelinpäivänä kirkoissamme vietetään perhemessuja. Seinäjoen alueseurakunnan pastori Anna Saaristo pohtii enkeleiden merkitystä lapsille suunnatussa jumalanpalveluksessa.

Enkelit ovat suuria ja vahvoja

Työhuoneeni ikkunalaudalla on viisi erilaista koriste-enkeliä. Kaksi niistä on tehty savesta - niillä on lapsenkasvot ja pienet siivet. Nämä enkelit ovat huolettoman näköisiä. Kolmas enkeli on tehty lasista ja neljäs kuvioitu kynttilään. Viides enkeli on tehty huovasta. Hiukset ovat pumpulista ja pää on tehty puisesta helmestä.

Oikeat Jumalan enkelit eivät ole pieniä, eivätkä ne ole huovasta tai lasista. Vaikka me ihmiset emme tiedä paljoakaan enkelien ulkonäöstä, sen verran tiedämme, että enkelit ovat suuria ja vahvoja.

Enkelien työ on suojella meitä ihmisiä

Enkelien on oltava suuria ja vahvoja, koska niiden työ vaatii sitä. Jumala on käskenyt enkelien suojella meitä, koska me ihmiset olemme Jumalalle rakkaita. Jumala on antanut meille jokaiselle oman suojelusenkelin, joka kulkee meidän mukanamme kaikkialla, vaikka emme enkeliämme näekään.

Oikeat enkelit ovat näkymättömiä - niin kuin Jumala on näkymätön. Vaikka me emme näe Jumalaa ja enkeleitä, voimme toisinaan tuntea niiden läsnäolon.

Enkelit ovat viestinviejiä

Enkelien toinen tärkeä työ ja tehtävä, on toimia viestinviejinä Jumalan ja ihmisen välillä. Raamatussa kerrotaan enkelien tuoneen viestiä Jumalalta erityisen tärkeissä tilanteissa. Esimerkiksi silloin, kun Jeesus syntyi, enkelit ilmoittivat siitä paimenille. Myös silloin, kun Jeesus nousi kuolleista ja meni taivaaseen Jumalan luo, enkeli toi siitä tiedon ihmisille.

Mikä on ihmisten tehtävä?

Me ihmiset emme ole enkeleitä. Meillä ei ole supervoimia ja tarvitsemme usein toistemme apua. Siitä huolimatta Jumala on antanut meille samanlaisia tehtäviä, kuin enkeleille - suojella ja viedä viestiä.

Aikuisten erityisenä tehtävänä on suojella lapsia. Tästä tehtävästä Mikkelinpäivän evankeliumissa Jeesus meitä tiukasti ohjeistaa. Jeesus kertoo siinä myös, että hän, joka auttaa ja suojelee lasta, saa kohdata Jeesuksen itsenä.

Jumala on antanut meille tehtäväksi myös toisten puolesta rukoilemisen, Jumalalle viestin viemisen. Toisten puolesta rukoileminen on mahdollinen tehtävä jokaiselle meistä, niin lapselle kuin aikuiselle. Siihen ei tarvita voimaa tai rohkeutta.

Vaikka koriste-enkelit eivät olekaan oikeita enkeleitä, on niilläkin tärkeä tehtävänsä. Aina, kun näet koriste-enkelin, saat muistaa, että sinun oma, Jumalan antama enkeli on olemassa ja kulkee kanssasi.

Rukous

”Jumala, sinä olet luonut enkelit tuomaan

maailmaan oikeudenmukaisuutta ja rakkautta.

Sinä olet heikoimpien puolella.

Me ihmiset, emme tee aina sitä, mikä on

oikein. Sinä joudut antamaan meille paljon

anteeksi. Auta, että armosi ja rakkautesi

opettaisi meitä.

Me pyydämme tätä Jeesuksen kanssa.

Aamen.”

Kirjoittaja

Anna Saaristo, pastori, Seinäjoen alueseurakunta

 

 

Seinäjoen alueseurakunnan pastori Anna Saaristo.
Seinäjoen alueseurakunnan pastori Anna Saaristo