Viikon sana 46 - Isänpäivä

 

Pyhän aiheena oli uskon perustus.  Nurmon kappeliseurakunnan pappi Tapio Hirvilammi muistelee Martti Lutheria, joka taisteli uskomme puolesta. Lisäksi Tapio antaa kiitosta isyydestä, jota tarvitaan seurakunnassa. On tärkeää, että emme unohda isyyden voimaa, turvaa ja koelteltua vakautta.

Kiitos isyydestä


Isänpäivä on upea juttu, varsinkin tänään ensimmäistä kertaa virallisena liputuspäivänä. Oli jo aikakin saada tämä päivä viralliseksi liputuspäiväksi. Onnea meille isille ja paapoille. Olemme ansainneet päivämme –oikeastaan armoahan tämä kaikki on. Eläköön! Hurraa! Halleluja! Kiitos Jumalalle isistä. Kiitos Jumalalle isyydestä, joka on tärkeää kaikkialla – ei unohdeta sen voimaa.  Tarvitsemme myös seurakunnassa isyyttä, sekä turvaa ja koeteltua vakautta.

Isänpäivän viestistä kuuluu sanoma, joka kertoo, että vielä on toivoa.

Elämme aikaa, jota uutisista tulvivat sanomat kuvaavat imaisulla kansanryhmien kiihottuminen. Siitä kerrotaan sellaisella tavalla, että kuvittelemme ymmärtävämme, mitä se on. Joku sanoo jotakin, jonka seurauksena ryhmä kansasta ajautuu kiihottuneeseen tilaan.  Tällöin kansaa kokoavat voimat loistavat poissaolollaan. Mieleeni on noussut arka pelko siitä onko evankelis-luterilaisesta kirkostammekaan enää kokoavaksi voimaksi. Näyttää siltä, että kirkon ilmaistua kantansa elämään liittyvissä kysymyksissä, aina joku kansanryhmä kiihottuu. Aikamme on kuin sekametelisoppaa. Johtajuuden ohjenuorana on minimoida meteliä ja mellakkaa.

Isänpäivän viestistä kuuluu sanoma, joka kertoo, että vielä on toivoa. Vaikka kylvinkone nimeltään Kirkko reistailee, kylvettävä siemen yhä itää keskellämme. Me emme voi elää ilman tietoisuutta siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman. Armon tarve ei lopu koskaan, ei milloinkaan. Kastettuina Jumalan lapsina kestämme ja meillä on toivoa. Kristillisen uskon esillä pitäminen on ennen meitäkin saattanut kansanryhmiä kiihottuneeseen olotilaan ja jopa hysteriaan koettaessaan vastustaa Jumalan sanan totuutta ja voimaa.

Historia toistaa itseään

Luterilainen kirkko syntyi kansanryhmien kiihottuneeseen maailmaan. Martti Luther, joka on antanut kirkollemme nimen, joutui kokemaan 500 vuotta sitten, millaista on taistella yksin kaikkia vastaan. Luther naulasi 502 vuotta ja muutama päivä sitten 95 teesiä Wittenbergin kirkon oveen, koska kristillinen usko oli liattu Raamattuun kuulumattomilla lisukkeilla. Kun uskoa puhdistettiin, osa kansasta rupesi kiihottumaan ja Marttia vaadittiin perumaan väitteensä. Uskonpuhdistaja Luther vastasi jyrkästi ei. Hän totesi, että hän seisoo juuri siinä, eikä muuta voi. Käytyään taistelunsa ja kohdattuaan rakastavan Jumalan Martti Luther uskalsi kysyä, miksi kirkossa ei voida julistaa ilmaiseksi syntejä anteeksi. Miksi siitä piti maksaa ja vielä varmuuden vuoksi vähän enemmän kuin synnin hintalapuksi oli keksitty määrätä? Näin ovat kansanryhmät ennenkin kiihottuneet ja Luther oli ajoittain hengenvaarassa. Kallein aarre kuitenkin löytyi.

Tänään on pelastuksen päivä

Me pelastumme, kun uskomme Jeesukseen. Valon Jeesus, ei mikään, eikä kukaan muu. Vain hänen armonsa meitä syntisiä kohtaan lahjoittaa pelastuksen ja taivaaseen pääsyn. Ei mikään mahti tai meteli saa tätä aarretta turhentaa. Kun kysytään mitä meidän pitää tehdä, että pelastumme, voimme vastata, ettei meidän tarvitse tehdä mitään. Kuitenkin jos vastaamme, ettei meidän tarvitse tehdä mitään, emme saa unohtaa kuinka paljon pelastuminen Jumalalle maksoi – ilmainen armo on kallis armo.

Tänään on hieno päivä, pelastuksen päivä. Evankeliumi kutsuu meitä joukkoon, joka ansaitsee tänään saada kansanryhmän kauniin nimen. Tämä kutsu on kaikille.  Tämä kansanryhmä on lastensa puolesta rukoilevien isien joukko. Tähän joukkoon jokaisella on ovet avoinna. Tämä joukko ei ylpeillen mellakoi, vaan Jumalan armoon turvautuen murtuu. Kiihottumisella ja murtumisella on suuri ero. Kuninkaan korkea-arvoinen virkamies taivaltaa 30-40 kilometriä päästäkseen Jeesuksen luo. Kuinka vahva onkaan tämän kansanryhmän tuntomerkki tässä. Isän lapsi on sairas. Lapsella on korkea kuume. Tiedän, että mieliimme nousee tästä kokemus ja ajatus siitä, että tähän joukkoon minäkin kuulun.

Kun Jeesus tekee ihmeen, hänen tarkoituksenaan on synnyttää usko, jonka kautta me pelastumme.

Evankeliumin tapahtuma oli vain ylihuomisin siitä, kun Jeesus janoisena istahti Sykarin kaivolle ja auttoi samarialaista naista aivan toisella tavalla. Kun Jeesus tekee ihmeen, hänen tarkoituksenaan on synnyttää usko, jonka kautta me pelastumme. Tämänkertaiseen ihmetekoon liittyvä Jeesuksen sana ansaitsee maininnan: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”  Mene isä kotiin. Mene isä kotiin. Mene isä kotiin. Jeesuksen tekemä ihme ja ohje tulevat samassa lauseessa. Mies uskoo ja palaa kotiin. Vastaan tulee väkeä ja isä on pian kotona. Käy ilmi, että ihme oli tapahtunut juuri sillä hetkellä, kun Jeesus oli sanonut, mene kotiisi. Mitähän juuri tällä hetkellä tapahtuu, kun olemme täällä kirkossa? Mitähän kotiin kuuluu, kun palaamme sinne?

Yhdessä tapahtumassa evankeliumi kertoo, mitä tapahtui virkamiehen kotona ja täällä Nurmon kirkossa. Isä uskoi Jeesukseen, niin kuin koko talonväki uskoi Jeesukseen. Tänään Taivaan Isä saa parhaimman isänpäivälahjan ikinä. Hän saa uusia lapsia ja saa kerran kaikki lapset kotiinsa. Ilo taivaassa on tänään suuri, mutta tuona päivänä suunnaton.

Hyvää isänpäivää, Taivaan Isä. Eläköön, hurraa, halleluja.  

Nurmon kappeliseurakunnan pappi Tapio Hirvilammi.
Nurmon kappeliseurakunnan pappi Tapio Hirvilammi.