Viikon sana 42

 

Pyhän aiheena Jeesus antaa elämän. Kuopion surullinen uutinen kouluampumisesta toi Seinäjoen seurakunnan johtavan kappalaisen Markku Orsilan mieleen 11 vuoden takaisen kouluampumisen Kauhajoella. Hän toimi tuolloin läheisten ja muiden kärsineiden tukena. Jumalanpalveluksessa Markku pohti elämää, kuolemaa ja empatiaa.

Luuk. 7: 11-16

Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”

Kuopion surulliset uutiset

Kuopiosta kuului viime viikolla surullisia uutisia. Koulussa tapahtui jälleen erittäin murheellinen isku. Tapahtuneella on erityinen kaiku täällä Etelä-Pohjanmaalla, kun Kauhajoen kouluampumisista on kulunut 11 vuotta. Tapahtumat nousevat omaan mieleeni tätä taustaa vasten. Kirkko perusti silloin oman jälkihoitohankkeen omaisten ja muiden tapahtumasta kärsineiden tukemiseksi. Olin Kirkon Kauhajoki hankkeen vastaava työntekijä kaksi ja puoli vuotta.

Tapahtumat yhdistyvät mielessäni siksi tämän sunnuntain aiheeseen. Jeesus antaa elämän. Silloin ja matkan varrella, puhuin joidenkin ihmisten kanssa tästäkin. Miksi nämä nuoret ja yksi opettaja kuolivat, voiko heidät saada jotenkin takaisin elämään?

Jos Jumalalla on etukäteen päätös vauvojenkin ja nuorten äkillisistä tai väkivaltaisista kuolemista, minkälainen Jumala on?

Paljon olen miettinyt muiden ihmisten kanssa kuoleman lopullisuutta, sitä että auttaako rukous, miten kuolleeseen läheiseen voi saada yhteyden. Tai miten hänen kanssaan voisi tuntea jotakin yhteyttä, jos ei tunne. Onko Jumalalla oikeasti jokin iso kirja, johon elämän päivät, mitat ja määrät on etukäteen kirjoitettu.

Jos Jumalalla on etukäteen päätös vauvojenkin ja nuorten äkillisistä tai väkivaltaisista kuolemista, minkälainen Jumala on? Mitä mieltä on elämässä ja kuolemassa? Onko ainoa toivo uskoa jälleen näkemiseen kerran taivaassa? Onko sekään toivo totta? Miksi Raamatussa kerrotaan, että kuolleita voi herättää henkiin? Tiedelehtikin väittää, että jos joku herää kuolleista, kyse on huolimattomasti tehdystä kuoleman toteamisesta. Onko rajan takaa ikinä kukaan palannut luotettavasti kertomaan? Mitä siellä on?

Onko kuolema Jumalan rangaistus?

Kaikkeen en osannut vasta 11 vuotta sitten, enkä osaa vieläkään. Siitä silloin puhuin, että tähän uskoon kuuluu se, että ihmeetkin on mahdollisia. Samaan hengenvetoon totesin, että en ole kyllä itse koskaan nähnyt, että kukaan kuollut heräisi eloon. Jos sellaista tapahtuu, sen täytyy olla äärimmäisen harvinaista ja täysin selittämätöntä ja hyvin poikkeuksellista. Enkä itse rukoilisi kuolleen heräämistä henkiin. Sen sijaan uskon kyllä Jumalan lupauksen mukaan, että kuolema ei ole loppu, se on voitettu ja ihme se on, että kuoleman jälkeen on luvattu uusi elämä.

Ainakaan läheisen kuolema ja siitä seuraava kärsimys ei ole Jumalan tapa rangaista tai kouluttaa ihmisiä. Niin yhä uskon.

Mieluummin tartun tähän toivoon kuoleman lopullisuuden edessä. Ainakaan läheisen kuolema ja siitä seuraava kärsimys ei ole Jumalan tapa rangaista tai kouluttaa ihmisiä. Niin yhä uskon. Sellaiseen Jumalaan, joka lapsen kuolemalla rankaiseen syntisiä vanhempia tai haluaa saada ihmisen nöyräksi, ei jaksa uskoa.

Onneksi Raamatussakin kerrotaan usein myös siitä, että kärsimys ja kuolema ei ole rangaistus Jumalalta, mutta on siellä nekin kohdat, jossa Jumala näyttää rankaisevan kuolemalla. Kuolema on joskus väkivaltaista, käsittämätöntä, julmaa ja ennen aikaista. Se pysyy salaisuutena elämän loppuun asti.

Onko kunnollisuus ja samanmielisyys empatian ehtomme?

Tämän päivän evankeliumissa on todella surullinen leski, jonka ainoa lapsi, ehkä ainoa tulevaisuuden turva oli nyt kuollut. Näin on arveltu, että tuohon aikaan vanhenevilla ihmisillä ei ollut muuta huoltoa ja eläketurvaa, jos oma lapsi ei pitänyt huolta sen jälkeen, kun omat voimat hiipuivat. Nyt ainoa poika on kuollut. Jeesuksen julkinen toiminta oli tässä pian kiivaimmillaan. Hänellä oli jo nyt paljon seuraajia ja hänen perässään kulkeva kansa mietti kuumeisesti, kuka on tämä opettaja. Nyt Jeesus tekee ehkä ihmeistä suurimman.

Kertomus on kuolleista herättämisen kertomusten joukossa aivan poikkeuksellinen.

Usein, kerrotaan Jeesuksen tehneen ihmeen, kun hän näki ihmisten uskon. Tulee olo, että vain uskovia autetaan.

Luukkaan 20:ssä luvussa, kun Jeesuksen luokse kannetaan halvaantunut mies, kerrotaan miten Jeesus näkee tämän apua pyytävän joukon uskon ja siksi hän auttaa. Tai kun Kapernaumin sadanpäällikkö tarvitsee apua, Jeesukselta, taas Jeesus sanoo, että ”tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa”.

Nyt tämän lesken uskosta ei tiedetä tai puhuta mitään. Vaikuttaa, että Jeesus tulee paikalle ja päättää auttaa, vaikka äidin uskoa ei kiitetä tai ylistetä. Siksi tätä ihme kertomusta on luettu myös niin, että uskon määrä tai mitta ei ole Jeesukselle sittenkään avun ehto. Myös ilman uskoa olevaa voi ja pitää auttaa.

Se mitä tässä kertomuksessa Jeesuksen motiivista tiedetään on, että Jeesuksen tuli sääli.

Olisiko niin, että olemme kadottaneet terveen kyvyn asettua surevan ja kärsivän ihmisen asemaan ja kyvyn sääliä toista?

Viime vuosina urheilunkilpailujen kautta levisi sanonta, että ”sääli on sairautta”. Ihmiset eivät kai usein haluakaan, ainakaan täällä Suomessa, että heitä säälitään. Olemme saaneet useimmat sellaisen kasvatuksen, että pitää kestää ja olla kovana, vaikka miten elämä koettelisi. Ei tartte auttaa, ei tarvitse sääliä. Pärjään kyllä omin avuin. Onko toisen ihmisen surun näkeminen käynyt samalla liian vaikeaksi. Olisiko niin, että olemme kadottaneet terveen kyvyn asettua surevan ja kärsivän ihmisen asemaan ja kyvyn sääliä toista?

Entäs jos tätä lukisi näin. Toisen ihmisen kunnollisuus, samanmielisyys tai edes usko ei saa olla avun antamisen ehto. Tässä se näyttää siltä, että Jeesus oli tällä kertaa yksinkertaisesti hyvin empaattinen. Hän ehkä todella asettui lohduttoman leskiäidin asemaan ja sääli heräsi. Sääli sai toimimaan.

Huomaan, että oma mieli tekee kyllä joskus juuri näin. Tekee mieli auttaa, edes vähän tai jotenkin, kun huomaan, että toinen ihminen kärsii.

Mutta sitten on sitä kärsimystä, jonka äärellä sääli ei herää. On niitä joiden kohdalla ajattelen, että itsepä on ryypännyt, itsepä on koheltanut, itsepä on eronnut, itsepä on rahansa pelannut, itsepä on lapsensa hylännyt, itsepä jonkun muun tuskan aiheuttanut. Mitä se minulle kuuluu, jos laiva on täynnä pakolaisia Välimerellä, itsepä lähtivät uhkarohkeaan matkaan. Miten minä muka voin auttaa, jos lapsia yhä kuolee nälkään, itsepä ovat jättäneet siellä kehitysmaissa kouluttautumatta ja ovat siellä ahneita ja itsekkäitä.

Kuule hätä - näe toivo, ilo, kiitollisuus 

Jeesus tietysti näkee, että tämä leski ei ole itse kärsimystään aiheuttanut, mutta ymmärtämättömimmät sanoivat koulusurmienkin jälkeen, että itse varmaan aiheuttivat kohtalonsa ja miksi eivät toimineet toisin?

Samalla tavalla on pulaa empatiasta, kyvystä asettua toisen hädänalaiseen asemaan, nyt vähän joka puolella. Mitä se minulle kuuluu, jos jossain kaukana on hätää, kun lähelläkin on? Auttakoon siellä itseään, voivat kyllä jos haluavat.

Entä jos iso osa maailman kärsimyksestä ja kuolemasta johtuu siitä, että emme vain jaksa ja halua kuulla itkua ja hätää. Enää kukaan ei sääli toista. Jospa lähimmäisen rakkaus pitää ottaa tosissaan, vaikka toinen ihminen ei edes usko.

Entä jos iso osa maailman kärsimyksestä ja kuolemasta johtuu siitä, että emme vain jaksa ja halua kuulla itkua ja hätää.

Kun Jeesus auttaa, se herätti pelkoa ja ylistystä - sekin on mielenkiintoinen juttu. Liittyvätkö nämä yhteen. Minä ainakin aika harvoin huomaan ylistää Jumalaa. Missä on ylistykseni ja kiitokseni? Entäs pelko. On aika vaikea asettua 2000 vuoden taakse Jeesuksen seuraajien asemaan. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. En ole nähnyt, että tässä ajassa kukaan voittaisi kuolemaa. Pelko jos sitä on, ei ole näin väkivahvan Jumalan pelkoa? Jos kohtaisin tällaisen Jumalan, tällä tavalla, saattaisi usko muuttua. Tulisi pelko ja puhkeaisinko ylistykseen.

Jeesus antaa elämän - Saattaisi olla, että usko Vapahtajaan olisi jo ohi, kuollut ja kuopattu. Mutta niin ei ole käynyt. Ei vaikka Jeesus ei kulje nyt ihmisen hahmossa herättämässä henkiin epätoivoisten vanhempien lapsia. Kyse on uskosta, joka ei alistu. Se ei suostu kuolemaan, eikä kuolemalle. Yhä toivo ja lohtu virtaa näiden sanojen läpi tähän päivään. Jeesus tuntee surevia kohtaan sääliä ja on luvannut elämän. Tähän lupaukseen saa tarttua. Usko ja luota, tähän Vapahtajaan.

Tämä usko taitaa sittenkin kantaa pyhäaamuun rauhaan, jossa edes kuolema ei ole kuolemaa, vaan kaikki kuollut voi muuttua toivoksi, iloksi, kiitollisuudeksi ja elämäksi.

Seinäjoen seurakunnan johtava kappalainen Markku Orsila.
Seinäjoen seurakunnan johtava kappalainen Markku Orsila.