Jumalan sanan kylvö - Viikon sana 

 

Viikon sanassa Jarmo Happonen kertoo Samarilaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta kaivolla. Tuon kohtaamisen jälkeen, naisen vahva usko johdatti  myös muita Jeesuksen luo. Tänäkin päivänä pienistä uskon siemenistä kasvaa usein suuri sato - silloinkin kun meistä tuntuu, ettei se vielä näy ympärillämme. 

Joh. 4: 31–38: 


Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille:  ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte; Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen. Minä sanon; Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta; Toinen kylvää, toinen korjaa. Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

 

Samarialaisen naisen sydämeen oli kylvetty Jumalan sanan siemen, ja nyt vilja oli tullut kypsäksi korjattavaksi.


 
Päivän evankeliumi on välinäytös keskellä pidempää kertomusta Jeesuksesta ja samarialaisesta naisesta Sykarin kaivolla. Evankeliumitekstissä olemme tilanteessa, jossa nainen on jättänyt vesiruukkunsa ja lähtenyt kaupunkiin, ja Jeesus keskustelee opetuslasten kanssa. Opetuslapset tulivat paikalle, kun Jeesuksen ja naisen keskustelu oli päättynyt. He olivat ehkä ihmetelleet sitä, miksi Jeesus puhui samarialaisen naisen kanssa. 
 
Kun nainen Sykarin kaivolla oli tarjonnut Jeesukselle vettä, oli Jeesus alkanut puhua elävästä vedestä. Sellaisesta vedestä, jota vain Jeesus voi ihmiselle antaa, jota juotuaan ei enää koskaan ole janoissaan. Samasta oli kyse siinä ruoassa, siinä elämän leivässä, josta Jeesus nyt alkoi opetuslapsille puhua. Ehkä oli jo ruoka-aika, ja opetuslapset huolehtivat Jeesuksen jaksamisesta. Mutta tietäähän sen jokainen, että kun oikein innostuu ja paneutuu johonkin asiaan, niin syöminenkin voi unohtua. Jeesukselle oli nyt tärkeintä puhua siitä, kuinka hänen elämänsä tärkein tehtävä on täyttää lähettäjän, Isän tahto. Jeesus tuli maailmaan etsimään syntisiä ja tuomaan heidät Jumalan luokse. Ruokailun aika oli myöhemmin, nyt oli puhuttava elämän leivästä. Samarialaisen naisen sydämeen oli kylvetty Jumalan sanan siemen, ja nyt vilja oli tullut kypsäksi korjattavaksi. 
 

Elonkorjuun aika voi tulla hetkenä, jolloin sitä vähiten odotamme.


Päivän evankeliumissa on merkittävä ajatus - Toinen kylvää, toinen korjaa. Ehkä oli niin, että samarialainen nainen oli saanut Jumalan sanan siemenen sydämeensä itämään jo pienestä pitäen. Hänkin tunsi kirjoitukset, joissa Messias oli tulossa. Sen oli varmasti joku hänelle kertonut - Ehkä hänen vanhempansa. Naisen elämä ei varmastikaan ollut mennyt toivotulla tavalla. Miehiä oli tullut ja mennyt. Hän ei ehkä ollut Sykarin kaupungissa suosittu henkilö. Siitä voi kertoa se, että naisen ja Jeesuksen kohtaaminen kaivolla tapahtui keskipäivän aikaan, jolloin juuri kukaan ei käynyt kaivolla. Nainen saattoi karttaa muiden kaupungin asukkaiden tapaamista, jotka saattoivat puhua hänestä pahaa. Mutta tuossa syntisessä, rikkinäisessä naisessa tapahtui tuona keskipäivän hetkenä jotain ihmeellistä. Jeesus oli osoittanut naiselle hänen syntisyytensä, mutta ei ollut tehnyt sitä halveksien, vaan rakastaen. Nainen uskoi Jeesuksen sanoihin. Hän oli kuin kuiva maaperä, joka janoisesti otti vastaan sen siunauksen sateen, joka tuona päivänä hänen ylleen satoi. Niin kuin profeetta Hoosea sanoi: "Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen." (Hoos. 10:12) Tuona päivänä nainen sai aloittaa uuden elämän. Hänen muutoksestaan kertoo myös se, että hän riensi kaupunkiin ihmisten keskelle kertomaan Jeesuksesta. Ihmiset, jotka naisen tunsivat, saivat itse nähdä ensin hänessä tapahtuneen muutoksen, jonka jälkeen nainen oli johdattamassa heitäkin Jeesuksen luokse. Sinä päivänä oli Jumalan aika. Siemen oli istutettu, ja oli sadonkorjuun aika. Tämä on suurena rohkaisuna meille. Se muistuttaa meitä väsymättä kylvämään Jumalan Sanaa - silloinkin kun mitään muutosta ympärillämme ei näytä tapahtuvan. Elonkorjuun aika voi tulla hetkenä, jolloin sitä vähiten odotamme. 
 

Meidät on kutsuttu kärsivällisesti tekemään työtä Jumalan pellolla.


Jumalan sanan julistaja voi kokea suurta turhautumista. Olipa hän sitten pappi, joka julistaa seurakunnan keskellä Jumalan Sanaa,. Vanhempi, joka yrittää johdattaa jälkikasvuaan Herran tuntemiseen, tai isovanhempi, joka rukoilee lastensa ja lastenlastensa pelastumisen puolesta. Monesti voi tuntua, ettei julistuksella ole mitään vaikutusta. Vanhemmat ovat vieneet lasta seurakunnan toimintaan. He ovat rakastaneet ja ohjanneet rakkaudella Jumalan luokse, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Tuntuu, että tehdystä työstä ei ole palkkaa näkyvissä. Mutta ehkäpä onkin niin, että sinun tai minun ei ole tarkoituskaan nähdä sitä. Ehkä me olemme tehneet sitä kylvötyötä, joka puhkeaa täyteen kukkaan vasta myöhemmin. Ehkä - jos Jumala suo - me saamme sen nähdä ja iloita siitä. Tai ehkä emme, mutta sillä ei ole iankaikkisuuden näkökulmasta väliä. Me olemme Jumalan työrukkasia, ja hän on se, joka antaa lupauksen kasvusta ja kevään tulosta. Hän antaa siunauksen sateen langeta sitten kun on hänen aikansa. Meidät on kutsuttu kärsivällisesti tekemään työtä Jumalan pellolla. 
 
Sanan kylväjä ja korjaaja saavat yhdessä iloita työn tuloksista viimeistään taivaassa. Toivottavasti me saamme kokea siellä monta iloista yllätystä - ehkä siellä on monia sellaisia, joille olemme vaikka huomaamattakin olleet todistuksena Kristuksen rakkaudesta. Monia sellaisia, joita me pidimme toivottomina tapauksina, kun yritimme heille kertoa Jeesuksesta. Jumalalle on kaikki mahdollista.

Kasvokuva Jarmo Happosesta, joka hymyilee kameraan. Taustalla syksyisiä punaisia ja keltaisia lehtiä.
Jarmo Happonen, kappalainen Ylistaro.