Kuninkaasi tulee kunniassa - Viikon sana

Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salo pohtii Viikon sanassa millaisesta syystä meitä sunnuntain evankeliumin mukaan kehotetaan valvomaan? Onko tämä valvominen murehtivaa valvomista, vai voisiko se olla positiivista ja odottavaa valvomista? Sunnuntaina vietimme toista adventtisunnuntaita ja pyhän aiheena oli Kuninkaasi tulee kunniassa.

Luuk. 12:35-40

Valvominen on meille kaikille tuttua. Me valvomme eri tilanteissa ja eri syistä. Monet työtehtävät vaativat hereillä olemista tai varhaisia työhön lähtöjä. Uni kaikkoaa, kun yön hiljaisina hetkinä murehtii seuraavaa päivää, työtehtäviä, selviytymistä, tai kun joutuu murehtimaan kylvön tai sadonkorjuun onnistumista. Elämän raskaat ajat valvottavat - suru, sairauden kivut, luopuminen nämä vaativat veronsa.

Toisaalta myös odotettavissa olevat iloiset asiat saattavat täyttää mielen niin, että yöuni kaikkoaa. Kun lapsen syntymä lähestyy, kun on odotettavissa ilon juhlia, joita valmistella tai kun edessä on kauan odotettu lomamatka tai pitkän ajan jälkeinen paluu kotiin. Läheisen rakkaan ihmisen kohtaamisen odottaminen saattaa valvottaa. Tuollaiset ilon hetkien odottamiset eivät edes väsytä, vaan lyhyenkin yön jälkeen jaksaa.

Millaisesta syystä tämän sunnuntain evankeliumin mukaan meitä kehotetaan valvomaan. Onko syytä murehtia, vai olla luottavaisin mielin iloinen ja malttamaton, ja siksi hereillä. Millaista ”isäntää”, Herraa saamme odottaa?

Hänen rakkauteensa ja lupaukseen luottaminen on iloista valvomista.

Mitä minun on tehtävä? Kuinka paljon minulta vaaditaan? Nämä kysymykset saattavat helposti vallata mielen, kun kehotetaan valvomaan. Kuinka voisin olla kelvollinen palvelija? Tätä kysymystä me niin usein kysymme asettaen itsellemme ja toisillemme suuria vaatimuksia. Kun ovelle sitten kolkutetaan, olenko kauhuissani, kun tiedän, että en ole täyttänyt sitä mittaa, jonka itse tai muut ovat minulle ja uskolleni asettaneet, vai olenko levollisin mielin odottamassa Herraa, joka itse tulee palvelemaan. Tuo evankeliumin kohta, jossa kerrotaan, kuinka isäntä vyöttäytyy, kutsuu palvelijat pöytään ja jää itse palvelemaan heitä, on vastaus kysymykseemme. Meidän Herramme ei tule koskaan pakolla eikä mahdottomilla vaatimuksilla. Hän tulee lupauksensa mukaan armahtamaan omansa ja ottamaan mukaansa. Hänen rakkauteensa ja lupaukseen luottaminen on iloista valvomista.

Se johdattaa näkemään elämän kokonaisuuden, ihmiset ja luomakunnan rikkautena ja lahjana.

Valvominen on elämistä siitä, että on hyväksytty, rakastettu, armahdettu Jeesuksen oma. Se johdattaa näkemään elämän kokonaisuuden, ihmiset ja luomakunnan rikkautena ja lahjana. Sen tulee johdattaa näkemään elämän mahdollisuudet ja haasteet ja tehtävän lähimmäisenrakkauden todeksi elämiseen.

Valveilla oleva on kutsuttu hoitamaan omaa uskonelämää, mutta myös kantamaan vastuunsa luomakunnasta ja muista ihmisistä. Meidän on syytä rohkeasti katsoa ympärillemme ja kysyä, mitä Kristus opettaa ja meiltä juuri odottaa. Hän itse opettaa meille elämällään ja opetuksillaan nöyryyttä ja palvelemisalttiutta, sekä toisen asemaan asettumista. Hän kehottaa toimimaan ja palvelemaan sivustakatsomisen sijaan. Tämä on myös valmiutta kohdata uusia haasteita, uusia ihmisiä eri tavalla ajattelevia.

Maailma on muuttunut valtavasti ajanlaskumme aikana, siitä ensimmäisestä joulusta lähtien. Valvominen on senkin tarkkailemista, kuinka olen valmis kohtaamaan ajan mukanaan tuomat muutokset maailmassa, yhteiskunnassa, kirkossa. Kuinka löydän paikkani kaiken tämän keskellä ja mihin voin turvata kun niin paljon muuttuu. Mitä jää jäljelle?

Hän koputtaa oveen, tulee sisään, on keskellämme, vaikka me olemme välillä väsyneitä ja elämän uuvuttamia. Hän jaksaa ja palvelee, kun me olemme voimattomia.

Tämä kaikki osoittaa, että valvomista tarvitaan. Tarvitaan yhä edelleen kristinuskon sanomaa ja sanan kylvöä. Tämä sanoma Kristuksesta on se, joka on kantanut sukupolvia toisensa jälkeen muuttuvan maailman keskellä. Kristuksesta, joka on sama eilen tänään ja ikuisesti voi ja tulee yhä pitää kiinni. Hän koputtaa oveen, tulee sisään, on keskellämme, vaikka me olemme välillä väsyneitä ja elämän uuvuttamia. Hän jaksaa ja palvelee, kun me olemme voimattomia.

Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salo.
Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salo.