Jumalan rakkauden uhritie - Viikon sana
 

Laskiaissunnuntaina pyhän aiheena oli Jumalan rakkauden uhritie. Viikon sanassa seurakuntapastori Anna Merivirta palaa laskiaissunnuntain evankeliumiin, josta alkaa vaellus kohti pääsiäisen tapahtumia.  

Joh. 12: 25-33 

Tämän pyhän evankeliumia lukiessani mieleeni nousi ajatus kahdesta kysymyksestä. Ajattelen, että läpi Raamatun Jumala kysyy meiltä ihmisiltä kahta perustavanlaatuista kysymystä. Näitä kahta keskeistä kysymystä kysytään usein ja ne näyttäytyvät sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.  Ensimmäinen niistä on: ”Missä sinä olet?”. Tuo kysymys esiintyy ensimmäisen kerran jo aivan Raamatun ensilehdillä, kun Paratiisissa Adam ja Eeva ovat langenneet syntiin ja ovat häpeissään menneet piiloon Jumalaa. Tätä samaa kysymystä, ”Missä sinä olet?”, Jumala kysyy myös meiltä. Tuon ensimmäisen, hyvin kohti käyvän kysymyksen lisäksi Jumala esittää meille ihmiselle toisen perustavanlaatuisen kysymyksen: “Missä on lähimmäisesi?”

Minusta on inhimillistä ja lohdullista, että Jeesuskin pelkäsi. 

Näiden kahden kysymyksen tematiikka löytyy laskiaissunnuntain evankeliumista. Se kertoo tilanteesta, jossa Jeesuksen elämä ja julkinen toiminta olivat tullut käännekohtaansa. Laskiaissunnuntaista alkaa vaellus kohti pääsiäisen tapahtumia. Jeesus tiesi, että hänen täytyi kärsiä ja kuolla ja evankeliumissa kuvataan, että hän oli järkyttynyt siitä mitä oli edessä. Minusta on inhimillistä ja lohdullista, että Jeesuskin pelkäsi. Hän oli ihminen, tiesi mitä on kipu ja tuska ovat. Tuleva kärsimystie järkytti häntä. Jeesus tunsi samalla tavoin kuin mekin tunnemme: nälkää, vilua, pelkoa, ahdistusta. Vaikka Jeesus tiesi, että kärsimystien päässä on kirkkaus, häntäkin ahdisti ja pelotti kulkea tuo tie.  
 
Evankeliumissa ristin varjo lankeaa siis jo Jeesuksen päälle. Hetken aikaa Jeesus jo toivoo, ettei hänen tarvitsisi kulkea ristin tietä. Jeesus huudahti: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä!” Mutta kuin samaan hengenvetoon hän jatkaa ”Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” Jeesus suostui kohtaloonsa sen takia, että hän rakastaa meitä ihmisiä. 

Jeesuksen rakkaus ei kysy vastalahjaa.

Jeesuksen rakkaus on jotain täysin uutta. Hän rakasti meitä niin paljon, että tuli tänne maailmaan. Silloin ikuinen tuli ajalliseksi, ääretön äärelliseksi, synnitön, ihmisten syntien kantajaksi ja Jumalan Poika ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla Jumalan lapseksi. Jeesuksen rakkaus on aivan kokonaan toisenlaista kuin ihmisen rakkaus. Usein ihmisten rakkaus kohdistuu kaikkeen hyvään ja kauniiseen, sellaiseen mitä on helppo rakastaa. Jeesuksen rakkaus on toisenlaista. Se kohdistuu myös huonoon, epäonnistuneeseen, ja siihen mikä ei ole mitään. Jeesuksen rakkaus tuli esille hänen elämänsä eri vaiheissa. Jeesus antoi koko elämänsä muiden palvelemiseen. Hän asettui heidän rinnalleen, joita muut karttoivat, ruokki nälkäisiä, paransi sairaita ja herätti kuolleita.  Jeesuksen rakkaus ei kysy vastalahjaa. Se on armoa. Jumala rakastaa syntisiä, jotta voisi tehdä heistä vanhurskaita. Siksi Jeesus oli valmis kuolemaan meidän puolestamme, jotta saisimme ikuisen elämän. 

Ajattelen, että Jeesuksen osoittama armo ja rakkaus antaa meille tilaa keskittyä siihen toiseen oleelliseen kysymykseen: ”Missä lähimmäisesi on?” 

Jumalan kysymys siitä, missä ihminen on, löytää vastauksensa Jeesuksen sanoista: ”Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani”, ja vielä aivan tekstin lopussa hän jatkaa: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni. Ristillä Jeesus siis täyttää ensimmäisen kysymyksen, ”Missä sinä olet?”. Vastaus kysymykseen on Jeesuksen lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” 
 
Ajattelen, että Jeesuksen osoittama armo ja rakkaus antaa meille tilaa keskittyä siihen toiseen oleelliseen kysymykseen: ”Missä lähimmäisesi on?” Evankeliumissa Jeesus kehottaa meitä panemaan elämämme alttiiksi ja seuraamaan häntä. Mielestäni Jeesuksen seuraamisen tulisi näkyä meidän elämässämme tavalla, jolla kohtaamme lähimmäisemme. Lähimmäisten rakastaminen ja heistä huolehtiminen on meidän tunnusmerkkimme Jeesuksen seuraajina olosta. Jeesuksen rakkaudesta osallisina meillä on mahdollisuus rakastaa myös toisia. Sen olemme saaneet tehtäväksemme.
 

Jumalan valtakunnan todellisuus on oikeudenmukaisuutta ja rauhaa, ja kristittyinä meidät on kutsuttu sitä etsimään.

Ajattelen, että vastauksen pohtiminen kysymykseen: “Missä lähimmäisesi on”, voisi olla pian alkavan paaston yksi mietiskelyn ja kilvoittelun kohde. 
”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua.” Jeesuksen kutsu kulkea hänen kanssaan on kutsu kulkea lähimmäisen kohtaloissa kulkemisen tietä. Sillä tiellä kanssakulkijan elämän vaikeudet eivät jätä meitä kylmiksi. Näissä kohtaamisissa Kristus on meidän kanssamme. Jumalan valtakunnan todellisuus on oikeudenmukaisuutta ja rauhaa, ja kristittyinä meidät on kutsuttu sitä etsimään. Vastuuta lähimmäisistä ja luodusta maailmasta ei voi ulkoistaa. Arkiset, toivoa luovat, radikaalit ja vastakulttuuriset teot ovat kirkon tuntomerkki

Kutsu lähimmäisenrakkauteen on radikaalia tässä maailmassa. Aina se ei ole helppoa ja tuntuu, että siihen ei ole voimia. Silloin saamme muistaa, että pelastuksemme ei kuitenkaan riipu siitä, mitä saan aikaan tai mihin oma rakkauteni riittää. Varsinainen ilosanoma on Jumalan rakkaudessa, jota hän on osittanut meitä kohtaan. Se antakoon meille voimaa rakastaa toisiamme ja Jumalaa. 

Anna kaiken meissä tahtoa oikeutta, hyvyyttä ja totuutta
ja kiittäen luottaa äärettömään, ihmeelliseen armoosi. 

Marjaana Kanervan rukouksen sanoin saamme vielä rukoilla:
Herra, anna meille mieli, joka etsii tahtoasi, 
sydän, joka kaipaa hyvyyttäsi,
sielu, joka ikävöi täyteyttäsi.

Anna silmät näkemään kirkkauteesi,
korvat kuulemaan sanomaasi,
suu puhumaan rauhan sanoja
ja kädet tekemään rakkauden tekoja.

Anna kaiken meissä tahtoa oikeutta, hyvyyttä ja totuutta
ja kiittäen luottaa äärettömään, ihmeelliseen armoosi. 
Aamen.

Kasvokuva Anna Merivirrasta, joka hymyilee kameraan.
Anna Merivirta, seurakuntapastori Nurmo.