Messu

su 30.7. klo 10.00 – su 30.7.

Lakeuden Risti

Kirkastussunnuntai, Kirkastettu Kristus

Liturgi: Peltoketo Arja
Avustava pappi: Turja Helena
Kanttorit Anna-Kaisa Lahtinen

Kirkastettu Kristus

Kirkastussunnuntaita on vietetty Ruotsissa ja Suomessa jo 1500-luvulta lähtien 7. kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina (nykyisin 8. sunnuntai helluntaista). Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Jumalan kirkkaus tulee ilmi kaikkensa uhraavassa rakkaudessa.

Vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat. Kristillinen kirkko näki alusta lähtien Kristuksen elämänvaiheet, kuoleman ja ylösnousemuksen Vanhan testamentin lupausten täyttymisenä.

 

Evankeliumi

Mark. 9: 2-8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
    Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
    Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Seinäjoen alueseurakunta

Ota yhteyttä

Kappalainen
Seinäjoen alueseurakunta
Papit
Ala-Kuljunkatu 1 A
60100 Seinäjoki

Jumalanpalveluselämän pappi.