Uutislistaukseen

Kismuksen ikkunoihin adventtikalenteri lasimaalauksin

Kaupungin katutaiteilija Ville Hautaluoma maalaa Kismuksen ikkunoihin matkan jouluun.
Katutaiteilija Ville Hautaluoma maalaamassa Seinäjoen seurakunnan Hävikkipiknik-tapahtumassa.

Kuvataitelija Ville Hautaluoma ikuisti Seinäjoen seurakunnan Hävikkipiknik-tapahtuman.

Seinäjokea viime kesän aikana ikuistanut taiteilija Ville Hautaluoma ilahduttaa kaupungin keskustassa joulunalusaikaan kulkevia loihtimalla Seinäjoen seurakunnan Kismuksen näyteikkunoihin adventtikalenterin lasimaalauksista.

‒ Mitä enemmän taidetta rakennetussa ympäristössämme on, sitä viihtyisämpää siellä on olla, pohtii Hautaluoma.

Ajatus adventtikalenterista virisi jo elokuussa, jolloin Hautaluoma päätti kesän taiteilukierroksensa ikuistamalla Lakeuden Ristin pihalla pidetyn seurakunnan hävikkipiknikin.

‒ Otin mielelläni haasteen vastaan ja lähdin perehtymään itselleni entuudestaan melko vieraaseen aihepiiriin, adventtiin.

Lasimaalausprojekti on mittava myös tekniseltä toteutukseltaan.

‒ Koska Kismuksen ikkunapinnat ovat niin isot, halusin tehdä niistä mahdollisimman vaikuttavat.

Hautaluoma toteuttaa adventti adventilta etenevän teoksen Kismuksen aukioloaikoina, jolloin asiakkaat ja ohikulkijat pääsevät mukaan projektiin.

‒ Adventtimaalaukset ovat ajassa elävä performanssi. Toteutan ne maalein, jotka voidaan helposti loppiaisen jälkeen pestä pois.

Ruokapankin joulukeräys jatkuu

Ensimmäinen adventti-ikkuna maalataan Kalevankadun puolelle perjantaina 29. marraskuuta kello 10‒14 välisenä aikana, jolloin Kismuksessa voi pistäytyä nauttimassa seurakunnan tarjoamaa glögiä ja piparkakkuja. Kolmas adventti mennään samalla aikataululla ja ohjelmalla perjantaina 13. joulukuuta.

‒ Toisen adventin maalaus syntyy jo itsenäisyyspäivän aattona, torstaina 5. joulukuuta, jolloin kaikki ovat tervetulleita mukaan seurakunnan tarjoamalle yhteiselle aamiaiselle kello 8 alkaen, kertoo Kismuksella toimivaa vapaaehtoistyön keskus Ystävän Tupaa luotsaava diakoni Johanna Piuhola.

Kismuksen adventtiprojekti huipentuu neljänteen maalaukseen ja Ystävän tuvan joulujuhlaan tiistaina 17. joulukuuta.

‒ Taiteen lisäksi tarjolla on joulupuuroa ja juhlaohjelmaa kello 11 alkaen. Kaikkina maalauspäivinä voi Kismuksella pistäytyessään tuottaa jouluiloa myös muille ja antaa lahjoituksen lippaaseen, jonka tuotto ohjataan lyhentämättömänä seurakunnan Ruokapankin joulukeräykseen vähävaraisten seinäjokelaisten perheiden auttamiseksi.

2019-11-25 21:17:00.0