Uutislistaukseen

Seinäjoen seurakunta siirtyy poikkeusaukioloaikoihin

Seinäjoen seurakunta pyrkii ennaltaehkäisemään koronaviruksen leviämistä perumalla kaikki tapahtumat ja kokoontumiset jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia lukuun ottamatta toukokuun loppuun saakka.

Valtakunnan johto antoi torstaina 12.3. suosituksensa varautumistoimenpiteistä koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi. Niiden pohjalta kirkkohallitus ja Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli ovat laatineet uudet ohjeet, joiden mukaan Seinäjoen seurakunnassa toimintaan.  

 

Seinäjoen seurakunta järjestää jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset. Rippikoulut pidetään, mahdollisesti poikkeusjärjestelyin, joista tiedotetaan tarkemmin rippikoululaisille ja heidän perheilleen.  Kaikki jumalanpalvelukset pidetään sanajumalanpalveluksina, messuja ei järjestetä. Kaikki muut yhteiset kokoontumiset perutaan toukokuun loppuun saakka. Seurakuntien palvelutoimistot ja diakonia jatkavat asiakaspalvelua normaalisti. 

 

“Toiminnan peruuttaminen määräajaksi on perusteltua erityisesti siksi, että seurakunnan toimintaan osallistuu paljon ikäihmisiä, jotka on luokiteltu riskiryhmään. Seurakunnan toiminnan ja tehtävien on oltava kaikille turvallisia“, sanoo Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salo.

 

Seinäjoen seurakunta suunnittelee viikon 12 aikana korvaavaa toimintaa ja tiedottaa siitä myöhemmin erikseen.

 

”Pyrimme muun muassa avaamaan kirkot pistäytymistä ja hiljentymistä varten siten että, seurakunnan työntekijät ovat tänä aukioloaikana kirkoilla tavattavissa”, suunnittelee Salo.

 

Älä jää yksin, jos tilanne askarruttaa. Kirkon keskusteluapua on tarjolla päivittäin kello 18‒24 numerossa 0400 22 11 80. Myös seurakuntamme työntekijät ovat sinua varten. Viikonvaihteen 14.‒15.3. aikana tavoitat puhelimitse johtavat kappalaiset, joiden yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme: seinajoenseurakunta.fi/yhteystiedot

Fri Mar 13 11:49:00 EET 2020