Uutislistaukseen

Perheneuvonnan apu kysyttyä

- Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksessa kävi vuonna 2015 yhteensä 800 asiakasta, mikä oli reilut 30 henkilöä edellisvuotta enemmän. Kävijöistä miehiä on lähes puolet, kertoo neuvottelukeskuksen johtaja Eija Harmanen.

  Useimmin perheasiain neuvottelukeskukseen hakeuduttiin erokysymysten takia (27 %), paljon pohdittiin myös vuorovaikutuksen haasteita tai elämänvaihekriisejä.

  Palautettakin annettiin: Useimmat kokivat, että parisuhteen laatu koheni tai sitten rakennettiin erorauhaa sovitteluistunnoissa. Omakin hyvinvointi vahvistui.

- Lapsiperheitä asiakkaista oli kolme neljännestä, mutta myös lapsettomia pareja tai yksin tulevia on voitu ottaa vastaan. Ajanvarauksesta menee useimmiten viikko tai pari ensimmäiseen tapaamiskertaan, selvittää Eija Harmanen.

  Neuvottelukeskus järjestää erilaista vertaisryhmätoimintaa ja tekee vierailuja ja antaa työnohjauksia erityisesti seurakuntiin. Toiminta on seurakuntien rahoittamaa ja asiakkaille maksutonta ja luottamuksellista. Sivuvastaanotot toimivat edelleen Alavudella, Alajärvellä, Kauhavalla ja Kauhajoella.

  - Keskuksessa työskentelee neljä perheneuvojaa ja vastaanottosihteeri. Parisuhteeseen sitoutuminen koetaan yhtä aikaa haastavaksi ja merkittäväksi. Neuvottelukeskus pyrkii siihen, että ihmiset tulisivat autetuiksi ja arkielämä sujuisi. Myös perheen ja puolisoiden yhteinen aika koettiin tärkeäksi, kertoo Eija Harmanen.

2016-02-22 08:14:05.0