Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunta on koti, jonne jokainen on tervetullut. Siellä jokaiselle on oma paikkansa, ja jokainen voi palvella omilla lahjoillaan. Se on myös turvasatama, jonne voi ihan vain tulla olemaan, hengähtämään ja virvoittumaan.
Jotakuinkin näistä ajatuksista lähti kesällä 2021 liikkeelle Seinäjoen seurakunnan uusi Ilta Lakeudelle -messu. Se syntyi perinteisen messun rinnalle, ikään kuin sen pikkusisarukseksi, tarjoamaan toisenkin paikan kokea seurakunta- ja ehtoollisyhteyttä.
Ilta Lakeudella -messuissa yhteislauluja johtaa houseband, erilaisissa palvelutehtävissä on seurakuntalaisia, ja rukoukselle ja opetukselle on jätetty tilaa. Messun lopuksi vietetään ehtoollista.
Ilta Lakeudelle -messuun ovat tervetulleita kaikenikäiset ja kaikissa elämäntilanteissa olevat. Perheen pienimmille on jokaisessa messussa pyhäkoulu. Messun päätteeksi voi vielä jäädä kirkkokahveille ja -tripeille juttelemaan vanhojen tuttujen kanssa tai tutustumaan uusiin. Messussa on monenlaisia palvelutehtäviä esimerkiksi musiikin, äänentoiston, esirukouksen, tilan koristelun ja tervetulotiimin parissa.
Mikäli haluaisit lisätietoa Ilta Lakeudelle -messuista, jota yhteyttä pastori Mikael Tammilehtoon.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä