Lasten sururyhmä

Lasten sururyhmä on tarkoitettu läheisensä kuoleman kautta menettäneille noin 5–10-vuotiaille lapsille. Ryhmässä lapset saavat käsitellä turvallisesti kohtaamaansa surua erilaisten toiminnallisten menetelmien, kuten satujen ja leikin avulla. Läheisen menetyksestä tulisi olla kulunut useampi kuukausi, jotta surusta on muodostunut konkreettinen asia lapsen arkeen.

Tarpeelliset tunteet

Miltä tuntuu minusta, miltä tuntuu sinusta, miltä tuntuu nallesta?, kysellään Kielinupun laulussa: Kielinuppu - Miltä tuntuu nallesta?

Välillä onkin aiheellista miettiä miltä itsestä tuntuu. Tunteita on lukematon kirjo. Osa tunteista on helposti lähestyttäviä ja osaa voi olla vaikeampaa sanoittaa. Sanoittaminen ei ole aina aikuisellekaan helppoa, siksi erityisesti lapsia täytyy tukea tunteiden tunnistamisessa sekä niiden käsittelyssä.

Tunteista puhutaan jokaisessa seurakuntamme varhaiskasvatuksen kerhossa ja toiminnassa. Tunteita voidaan käsitellä muun muassa leikkien, laulaen tai vaikka satujen kautta. Jokainen tunne on yhtä tärkeä ja niitä tarvitaan.

Seurakunnassamme järjestettävässä lasten sururyhmässä keskitytään niin ikään tunteisiin. Sururyhmässä mietitään muun muassa sitä, miltä ja missä suru tuntuu. Tärkeä osa sururyhmän työskentelyä on katseiden kääntäminen tulevaisuuteen ja itseä ilahduttavien asioiden pohtiminen.

Sururyhmään voivat tulla mukaan ilmoittautumisen kautta kaikki noin 5–10-vuotiaat lapset, joiden läheinen on kuollut. Vaikka ryhmän nimi on sururyhmä, ei lapsen elämään tai oloon tarvitse liittyä isoa huolta tai murhetta. Surua ja tunteita ylipäätään, on hyvä jakaa ja työstää monella tapaa.

Lisätietoja ryhmästä antavat Anne Siukola, anne.siukola@evl.fi, p. 050 366 0519 sekä Anne Saranpää, anne.saranpaa@evl.fi ja Taija Ketonen, taija.ketonen@evl.fi.

Nalle ja teksti Lasten sururyhmä.