Nurmon hautausmaa
Kirkonmäki
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Avoinna klo 6–23, juhlapyhinä ympäri vuorokauden.
Nurmon kaunis hautausmaa kirkon ympärillä on monien muistojen paikka. Siellä on mm. sankarihauta-alue, jossa sotien menetyksistä muistuttavat 164 sankarivainajan muistoristit, 1918-sodan sankaripatsas, Karjalaan jääneiden muistokivi Laatokka, 1918 vakaumuksensa puolesta henkensä antaneiden muistokivi, rintamamieshauta sekä Kalervo Kallion veistämä enkelipatsas vuodelta 1951. Kirkon läheisyydessä on myös 1860-luvun suurten nälkävuosien muistokivi.
Marraskuussa 2005 Nurmon hautausmaalla siunattiin käyttöön uurnalehto. Uurnalehdon muistomerkin Taivaan Portti on suunnitellut ja toteuttanut kuvanveistäjä Timo Suvanto. Muiden paikkakuntien kirkkomaihin rakkaansa kätkeneillä on mahdollisuus sytyttää kynttilänsä Muistojen kivelle.
Hautausmaalla voi kesäkeskiviikkoiltaisin osallistua noin puoli tuntia kestävään kirkkopihahartauteen.
Alla kuva hautausmaan kartasta.
Nurmon kirkko ja hautausmaa sijaitsevat noin 1,5 km Nurmon keskustasta reittiä Nurmontie – Länsitie – Nurmonjoentie. Pysäköintialueet ovat Nurmonjoentien kummallakin puolella. Kirkon huoltorakennuksesta Nurmonjoentien toiselta puolelta löytyy WC ja inva-WC.
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Hautausmaakierrokset 2025 | Nurmon hautausmaa
Lähtö Nurmon kirkolta (Nurmonjoentie 17), kesto 1-1,5 h, maksuton.Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Hautausmaan kärrykahvit
Kärrykahvit hautausmaalla- tervetuloa!
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Hautausmaan kärrykahvit
Kärrykahvit hautausmaalla- tervetuloa!
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Hautausmaan kärrykahvit
Kärrykahvit hautausmaalla- tervetuloa!
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Hautausmaan kärrykahvit
Kärrykahvit hautausmaalla- tervetuloa!
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Hautausmaan kärrykahvit
Kärrykahvit hautausmaalla- tervetuloa!
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo
Hautausmaan kärrykahvit
Kärrykahvit hautausmaalla- tervetuloa!
Nurmonjoentie 17, 60550 Nurmo