Maksetut Viulut -levynjulkaisukonsertti verkossa

la 13.3. kello 18.00
 YouTube

Maksetut Viulut -yhtyeen levynjulkaisukonsertti verkossa Seinäjoen seurakunnan YouTube-kanavalla.

Seinäjoen seurakunta tarjoaa Maksettujen Viulujen levynjulkaisukonsertin verkossa suoraan Lakeuden Rististä. YouTubessa lähetettävän konsertin seuraaminen on maksutonta ja se on katsottavissa jälkikäteen viikon verran.

Maksetut Viulut on yksi Suomen rakastetuimmista hengellisistä yhtyeistä. Yhtye sai alkunsa ystävysten halusta jamitella keskenään. Ilo tarttui kuulijoihin, jotka alkoivat vaatia levyjä ja konsertteja. Viisihenkinen folk pop -yhtye tunnetaan omaleimaisesta soinnistaan ja pitelemättömästä lavaenergiastaan. Yhtyeen jäsenet ovat ennakkoluulottomia hengellisten klassikoiden tulkitsijoita ja taitavia laulunkirjoittajia. Maksettujen Viulujen uusin albumi "Pyhä" julkaistiin loppuvuodesta 2020.

Yhtyeen keikat ovat poikkeuksellisen mukaansatempaavia ja niistä nauttivat kaikenikäiset kuulijat. Yhtye on esiintynyt niin kirkoissa, konserttisaleissa kuin televisiossakin ja heidän musiikkinsa on tuttua myös radioaalloilta. Tällä kertaa konserttiin pääsee osallistumaan maksutta verkossa Seinäjoen seurakunnan YouTube-kanavan kautta.

Linkki Youtube-konserttiin:

Maksetut Viulut -verkkokonsertti


Järjestäjä

Seinäjoen alueseurakunta