Uutislistaukseen

Suomalaiset tähtiartistit yhdistivät voimansa – Syntyi uusi joululaulu maailman lasten hyväksi

Uutta suomalaista joululaulua on ollut tekemässä monen klassikkokappaleen säveltäjä Esa Nieminen ja joukko eturivin artisteja.

Diandra_2.jpg

KJL-juhlakonsertti Temppeliaukion kirkossa.

Tänä jouluna radiokanavilla, kaupungilla kulkiessa ja Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa voi kuulla uuden joululaulun. Kauneimmat joululaulut soi -kappale on syntynyt Kauneimpien Joululaulujen juhlavuoden kunniaksi. Tänä vuonna joululauluja kokoonnutaan laulamaan 50. kertaa. 
 
Kauneimmat Joululaulut kerää vuosittain suomalaiset nauttimaan yhdessä laulamisesta tuhansiin tilaisuuksiin. Myös uusi kappale on kerännyt yhteen joukon laulajia. Kappaleen esittävät tähtiartistit Diandra, Jore Marjaranta, lauluyhtye Rajaton, Laura Voutilainen, Inka ja Jukka Kuoppamäki

Klassikontekijöiden yhteistyö
 

Kappaleen ovat säveltäneet muusikot Esa Nieminen ja Niklas Rosström
 
”Istuimme Niklaksen kanssa pianon ääreen ja etsittiin tunnelma kokeilemalla. Tavoitteena oli löytää moderni, nykypopmusiikin rytmeissä keinuva – mutta ei nopeatempoinen – melodia, jossa on selkeät säkeistöosat ja kertosäe”, Nieminen kertoo.
 
Nieminen tunnetaan monien klassikkokappaleiden säveltäjänä, esimerkiksi Kaikista kasvoista, Kun kuuntelen Tomppaa ja Kun katsoit minuun. Monen näistä klassikoista sanoittajana on Sinikka Svärd, jonka Nieminen ja Rosström pyysivät mukaan tekemään uutta joululaulua.
 
”Briiffasimme Sinikkaa siitä, mitä haemme, ja hän kun on taitava, niin ensimmäinen hänen lähettämänsä tekstiversio on melkein sellaisenaan lopullisessa laulussa”, Nieminen kuvailee.

Tuotot maailman lasten hyväksi

Kauneimmat joululaulut soi -kappale kerää rahaa maailman lasten hyväksi. Kappaleen tuotoilla lapset saavat terveyttä, turvaa ja koulutusta.
 
Lähetysseura työskentelee esimerkiksi Boliviassa, jossa on lähes 850 000 lapsityöläistä. Lasten mahdollisuutta päästä kouluun heikentää muun muassa väkivalta, köyhyys ja syrjintä. Kadulla asuvia, kerjäämällä ja prostituutiolla itsensä elättäviä lapsia on Boliviassa tuhansia.
 
Lähetysseuran tukemassa Galilean lastenkeskuksessa vähäosaiset ja oppimisvaikeuksista kärsivät lapset saavat apua koulunkäyntinsä tueksi. Ilman keskuksen apua he jäisivät avun ulkopuolelle.
 
Viime vuonna tuen ansiosta yli 400 lasta sai mahdollisuuden päästä kouluun. Bolivian lisäksi Lähetysseura toimii 26 muussa maassa neljällä mantereella.

Uusi joululaulu huipentaa juhlakonsertin

Uusi joululaulu julkaistaan digitaalisesti tänään, ja se löytyy musiikin suoratoistopalveluista, esimerkiksi Spotifysta.
 
Kappale on mahdollista kuulla Kauneimmat Joululaulut -juhlakonsertissa, joka esitetään Yle TV1:llä ja Yle Areenassa joulupäivänä 25.12. kello 19–20.30 ja uusintana tapaninpäivänä 26.12. kello 15.20–16.50. 
 
Laulu löytyy myös nuottien kera Kauneimmat Joululaulut -lauluvihosta. Laulua pääsee opettelemaan siis yhteislaulutilaisuuksissa ympäri Suomea.
 
Kuuntele kappale: Spotifysta tai Youtubesta
 

Lisätietoja:

Hanna Kalanne, varainhankinnan päällikkö, puh. 040 6871 013, hanna.kalanne@suomenlahetysseura.fi.

Niklas Rosström, kappaleen säveltäjä ja juhlakonsertin tuottaja, puh. 0400 840 625, niklas@mondaygroup.net.
 
Kuva: Heidi Tirri.

 

Seinäjoen seurakunnan Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet osoitteessa seinajoenseurakunta.fi/joulu.

2022-11-28 13:46:00.0