Uutislistaukseen

Toiveissa kirkkojen lastentilojen kehittäminen ja aistipuutarha 

Seinäjoen seurakunnan osallistuvan budjetoinnin kyselyyn saatiin lähes sata vastausta, joista toteutukseen valittiin kaksi.

vko_25_Raamatun-kasvit_jennakoivisto_Ilkka-(2)-2.jpg

Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen odottaa aistipuutarhan ja -polun rakentamista innostuneena. Viime kesänä Törnävän kirkkopihan kävijöitä ihastutti lastenohjaaja Anne Karttusen kokoama Raamatun kasvit -näyttely.

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kaupunkilaiset voivat vaikuttaa määrärahan kohteen valintaan. Seinäjoen seurakunnan talousarvioon ensimmäistä kertaa varattu 10 000 euron osallistuvan budjetoinnin määräraha käytetään tänä vuonna puoliksi Törnävän hautausmaan alueelle toteutettavaan aistipolkuun ja -puutarhaan, sekä kirkkojen lastentilojen kehittämiseen ja parantamiseen. 

‒ Painotimme valinnassa erityisesti uuden ideointia, tarpeellisuusnäkökohtaa sekä toteuttamiskelpoisuutta, kertoo Seinäjoen seurakunnan hallintojohtaja Paula Perälampi

Valinta ei ollut helppo, sillä vastauksia saatiin lähes sata ja monet sisälsivät useita ehdotuksia. 

‒ Olemme innostuneita saaduista ideoista ja saimme niiden myötä uusia näkökulmia työhömme ja seurakunnan toimintaan, hehkuttaa Perälampi. 

Lapsille ja aisteille 

Puolet osallistuvan budjetoinnin määrärahasta käytetään Seinäjoen seurakunnan kirkkojen lastentilojen kehittämiseen.  

‒ Kehittämistoimien suunnittelu alkaa elokuussa, kertoo Perälampi. 

Lakeuden Rististä, sekä Nurmon, Peräseinäjoen ja Ylistaron kirkoista löytyy jo nyt tilat lapsille. Viimeisimpänä parannuksena on muutama vuosi sitten laajennettu lastentila Peräseinäjoen kirkossa. 

Määrärahan toinen puolisko suunnataan Törnävän vanhan hautausmaan yhteydessä olevalle metsäalueelle toteutettavaan aistipolkuun. 

‒ Osoitetulla määrärahalla tehdään esteetöntä polkuverkostoa alueelle ja valmistellaan kasvialustoja, Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen kertoo. 

Varsinaisen aistipuutarhan ja -polun rakentaminen kasvillisuus ja toiminnot mukaan luettuna toteutetaan useamman vuoden hankkeena vaiheittain. 

Yhdessä tekemistä 

Uusi kirkkolainsäädäntö velvoittaa seurakuntia ottamaan seurakuntalaiset entistä enemmän mukaan päätöksentekoon.  

‒ Osallistuva budjetointi, joka on myös seurakunnan strategiaan kirjattu, on yksi hyvä tapa mahdollistaa seurakuntalaisten aikaisempaa laajempaa osallisuutta seurakunnan toiminnassa, kertoo Paula Perälampi. 

Toiveena on päästä myös valittujen hankkeiden kautta lisäämään seurakuntalaisten osallistumista.  

‒ Yhdessä tekeminen on meille luonnollinen osa seurakunnan ydinolemusta ja yhteistyö nojaa yhdessä onnistumisen tahtoon. 

Kuvateksti: Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen odottaa aistipuutarhan ja -polun rakentamista innostuneena. Viime kesänä Törnävän kirkkopihan kävijöitä ihastutti lastenohjaaja Anne Karttusen kokoama Raamatun kasvit -näyttely. 

Kuvaaja: Jenna Koivisto 

Lisätiedot

Paula Perälampi
Paula Perälampi
Hallintojohtaja
Ala-Kuljun katu 1A
60100 Seinäjoki

17.7.2024 09.24