Uutislistaukseen

Tavallisten ihmisten kiehtovat tarinat

Hautausmaakierroksilla tutustutaan hautausmaihin Seinäjoella sekä kuullaan tarinoita paikallisista ihmisistä.

_10_06_2026_törnävä_hautausmaa_kuvaaja_matti-hautalahti_ilkka.jpg

Seinäjoen Oppaiden Virpi Jonsson ja Päivi Peltola kertovat tarinoita paikallisista ihmisistä Seinäjoen alueen hautausmaakierroksilla.

Kuva: Matti Hautalahti

Maksuttomia hautausmaakierroksia on tarjolla tänäkin kesänä Nurmon, Ylistaron, Törnävän ja Peräseinäjoen hautausmailla. Hautausmaakierrokset kertovat alueen paikallishistoriasta ja merkkihenkilöistä. 

─ Nurmossa on haudattu esimerkiksi olympiavoittajia ja Törnävän vanhalle hautausmaalle kaupunginjohtajia sekä kirkonherroja. Itseäni kuitenkin viehättää kaikista eniten kertoa tarinoita tavallisista ihmisistä, kertoo Seinäjoen Oppaat ry:n opas Päivi Peltola

Hautausmaakierros kestää noin puolitoista tuntia ja opastettava reitti on esteetön.  

─ Kierroksilla käy kaikenikäisiä ihmisiä ja meille myös esitetään paljon kysymyksiä sekä kerrotaan uusia tarinoita. Olemme saaneet kierrokselle osallistujilta myös arvokasta lisätietoa haudatuista henkilöistä, Peltola kertoo. 

Hautausmaakierrosten lisäksi oppaat esittelevät muun muassa historiallista Piirin sairaala-aluetta, Törnävän kartanoa ja upeaa Seinäjoen Aalto-keskusta. 

Kesä kirkoissa ja hautausmailla 

Myös Seinäjoen seurakunnan työntekijöitä voi kesän aikana kohdata Törnävän ja Nurmon hautausmailla. Hautausmaapappi on tavattavissa Törnävän hautausmaalla 17.6.–29.7. aina parittomien viikkojen keskiviikkona kello 12–13.30. Nurmon hautausmaalla voi puolestaan keskiviikkoisin nauttia diakoniatyöntekijän kanssa Hautausmaan kärrykaffeet 10.6. –29.7 kello 12–15. 

Seinäjoen seurakunnan kirkoista Lakeuden Risti sekä Nurmon, Peräseinäjoen ja Ylistaron kirkot ovat 1.6.–7.8. välisenä aikana avoinna päivittäin juhannusaattoa ja -päivää lukuun ottamatta. Aukioloaikoina kirkoissa on paikalla oppaat, Lakeuden Ristin ja Peräseinäjoen kirkoissa voi lisäksi nauttia kahvit. 

Törnävän kirkkoon pääsee tutustumaan kesä-heinäkuussa keskiviikkoisin kello 13–15 sekä tilaisuuksien yhteydessä.

 

Historiaa lähelläsi 

Seinäjoen seurakunta tarjoaa kesällä maksuttomia, Seinäjoen oppaiden järjestämiä kiertokävelyitä kaikilla hautausmaillaan. Kierrosten kesto on noin 1–1,5 h. 

  • Törnävän kirkko ja vanha hautausmaa torstai 11.6. kello 16.30, torstai 23.7. kello 16. Lähtö Törnävän kirkon portailta (Ruukintie 157). 
  • Törnävän siunauskappeli ja uusi hautausmaa sunnuntai 12.7. kello 16.30. Lähtö siunauskappelin edestä (Ruukintie 159). 
  • Nurmon hautausmaa sunnuntai 19.7. kello 11. Lähtö Nurmon kirkolta (Nurmonjoentie 17). 
  • Ylistaron hautausmaa keskiviikko 17.6. kello 17. Lähtö Ylistaron kirkolta (Lapuantie 138). 
  • Ylistaron sankarihautausmaa keskiviikko 1.7. kello 17. Lähtö Kirmaushallilta (Kirkkokuja 20). 
  • Peräseinäjoen hautausmaa sunnuntai 9.8. kello 14. Lähtö Peräseinäjoen hautausmaan portilta (Kirkkotie 32). 

Tue Jun 09 13:15:50 EEST 2026