Uutislistaukseen

Hävikkipiknikistä taideteos

Seinäjoen kaupungin 2019 katutaiteilija Ville Hautaluoma tuli Lakeuden Ristin pihamaalle pe 30.8. ikuistamaan seurakunnan kesäpiknikin. Teos arvottiin osallistujien kesken ja taulun itselleen lunasti Saaga Länsikallio.

Piknik-puistossa-_-WWW_uutinen-500x700_S.jpg

Seinäjoen seurakunta on jo toista vuotta järjestänyt hävikkibrunsseja ja hävikki-iltapaloja Café Kismuksessa. Nyt teema siirrettiin puistoympäristöön, kun hävikkipiknik keräsi perjantaina 30.8. kaupunkilaiset Lakeuden Ristin pihamaalle. Tapahtuma haastoi kaikki mukaan ekotekoon ja piknikille, jonne voi kotoa kerätä eväät teemalla ”mitä kaapista löytyy”.

‒ Kaupoista on lahjoitettu tapahtumaan parasta ennen päivää lähestyvää grillattavaa ja jokainen voi tuoda jotain nyyttärimeiningillä. Lakeuden Ristin pihamaalla on useampi kaasugrilli, joilla voi yhdessä tehdä ruokaa, kertoo tapahtuman ideoinut Seinäjoen alueseurakunnan seurakuntapastori Ville Järvinen.

Piknikin päälle kirkkoon yöksi

Piknikin lomassa pihalla esiintyi trubaduuri Sakari Wuorijärvi ja Suupohjan kehitysvammaisten Kultahiput-kuoro. Illalla aikana kuultiin myös livemusiikkia Maria ja Jaakko Laaksolta sekä Antti Honkaselta. Illan lopuksi Lakeuden Ristissä kajahti Juuso Kivimäen urkukonsertti, josta alkoi Yö kirkossa -yöpyminen. Ennen yöpuulle asettumista osallistujilla oli mahdollisuus käydä ihailemassa Lakeuden Ristin tornista avaruuden pääkaupunkia.

Ville Hautaluoman tapahtumasta maalaama taulu arvottiin kaikkien kirkossa yöpyneiden kesken. Taulun itselleen arvonnossa voitti Saaga Länsikallio. Teos viimeistellään kuluvan viikon aikana ja voittajaan ollaan yhteydessä, kun taulu on noudettavissa.

Kismuksen hävikkitapahtumat syyskaudella 2019

Brunssit sunnuntaisin kello 11‒14: 22.9. 27.10. 24.11. 22.12.
Iltapalat maanantaisin kello 17‒20: 9.9., 7.10.,4.11.,9.12.

2019-09-02 12:00:00.0