Lapsille leikkipaikka Peräseinäjoen kirkkoon

29.11.2015 15.57

Lasten_paikka_2911_2015 001_L.jpg

Lasten oma leikkipaikka otettiin käyttöön 1. adventtisunnuntain perhemessussa Peräseinäjoen kirkossa. Leikkipaikan siunasivat lapset yhdessä johtavan kappalaisen Markku Ylisen kanssa.

 

Leikkipaikka esitellessään Markku Ylinen rohkaisi vanhempia ja isovanhempia tuomaan lapsia kirkkoon. Heistä kasvaa tulevaisuuden kirkkovieraita.

Hän muistutti myös, että lapselle on luontaista leikkia, liikkua ja puhua, ja siksi lasten äänistä ja liikkeestä kirkossa ei pidä pahastua.

Leikkipaikka on tehty juuri siksi, että lapsilla olisi paikka leikkiä jumalanpalveluksen aikana. Leikkipaikka on rakennettu saarnatuolin puoleiseen kirkon siipeen poistamalla pari penkkiä. Lastenpaikassa on pieni alttari risteineen, Lasten Raamttuineen ja ehtoollisvälineineen, leluja ja piirustusvälineitä ja kirjoja sekä keinulammas. Lampaalle saavat lapset ja aikuisen ehdottaa nimeä.

Adventin vietto Peräseinäjoella jatkui Meidän sunnuntailla seurakuntatalolla, jossa oli tarjolla lihapullalounas sekä erilaista ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille.

« Uutislistaukseen