Uutislistaukseen

Syksyn Felm Volunteer -paikat ovat haussa

Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Suomen Lähetysseuran Felm Volunteer -paikat syksyksi 2020 ovat haettavissa 29.2.mennessä. Uutta on se, että nyt tarjolla on myös paikkoja Luterilaisen maailmanliiton palvelukseen.

Viime vuonna Lähetysseuran Felm Volunteer -ohjelman kautta ulkomaille lähti 31 vapaaehtoista. Vapaaehtoisjaksot kestävät 2-12 kuukautta ja edellyttävät Lähde liikkeelle -koulutuksen käymistä. Lähetysseura hakee yhteistyökirkkojensa ja -järjestöjensä palvelukseen eri alojen opiskelijoita ja ammattilaisia. Osa paikoista on enemmän ammattitaitoa vaativia, toiset ovat erilaisia tukitehtäviä. Tehtävät vaihtelevat vuosittain myös työalueiden tilanteiden mukaan. Alaikäraja on 20 vuotta.

Nyt on käynnissä täydennyshaku syksyn 2020 vapaaehtoispaikkoihin. Hakuaika on 1.–29.2. Vuoden 2021 paikat tulevat hakuun 1.6. ja silloin paikkoja on tarjolla yli neljäkymmentä.

Yhteistyösopimus Luterilaisen maailmanliiton kanssa

 

Tämän vuoden alussa Lähetysseura ja Luterilaisen maailmanliiton (LML) maailmanpalvelun osasto sopivat yhteistyöstä vapaaehtoisten lähettämisessä.

– LML:llä on tarvetta vapaaehtoisille omissa hankkeissaan, mutta ei mahdollisuutta kouluttaa heitä. Meillä taas on hyviä hakijoita enemmän kuin vapaaehtoispaikkoja. Tämä tarjoaa hienoja mahdollisuuksia maailmanlaajan kirkon elämään, kertoo Felm Volunteer -koordinaattori Elina Siukonen.

– Me koulutamme ja haastattelemme hakijat, joille LML antaa lisäksi oman muutaman päivän perehdytyksen Genevessä. Prosessi etenee ihan samalla lailla kuin Lähetysseuran tehtäviin lähtevillä, mutta työalueella LML vastaa omista vapaaehtoisistaan.

LML:n nyt tarjolla olevat paikat ovat paljolti hallintotehtävissä tai viestinnässä avustamista. Kohdemaat ovat Tšad, Jordania, Djibouti, Etiopia ja Israel. Lähetysseuran avoimet paikat ovat Etiopiassa, Israelissa, Senegalissa, Thaimaassa ja Omanissa.

Seuraava Lähde liikkeelle -koulutus järjestetään keväällä Seurakuntaopistolla Järvenpäässä ja siihen voi hakea vielä 10.2. asti. Vapaaehtoiseksi voi hakeutua noin viiden vuoden ajan koulutuksen suorittamisesta.

Lisätietoa:

Felm Volunteer -koordinaattori Elina Siukonen, felm-volunteer@felm.org, puh. 040 7606 979

 

Mon Feb 10 10:54:00 EET 2020