Uutislistaukseen

Seinäjoen seurakunnan palvelutoimistojen aukioloaikoihin muutoksia

Seinäjoen seurakunnan virastotalo Kirkonkrannissa on vuoden vaihteessa aloittanut toimintansa Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisteri. Aluekeskusrekisteri hoitaa seurakunnan kumppanina nimensä mukaisesti kirkollisten toimitusten rekisteröinnit sekä ylläpitää kirkon jäsenrekisteriä.

‒ Seurakuntalaisille työmme näkyy melko harvoin, mutta tärkeissä elämän taitekohdissa. Hoidamme muun muassa avioliiton esteiden tutkinnat ja lähetämme vauvaperheille kastelomakkeet, kertoo toimistonhoitaja Mari Heijari.

Kun jäsenrekisterin kaikki tehtävät saadaan siirrettyä Seinäjoen seurakunnalta aluekeskusrekisterille, siirtyvät myös virkatodistukset ja sukuselvitykset sen hoidettaviksi.

‒ Virkatodistuksen voi sitten hakea verkkopalvelumme kautta, samoin esteidentutkinta.fi ja liitykirkkoon.fi ovat käytössä, mutta asioinnin voi arkipäivisin kello 9‒15 tulla hoitamaan myös paikan päälle.

 

Krannissa pidennetty aukiolo keskiviikkoisin

Seinäjoen seurakunnan palvelutoimistoissa hoidetaan myös jatkossa kaste-, vihki- ja hautaustoimituksiin liittyvät ajan- ja tilavaraukset. Palvelutoimistot ovat avoinna kello 9‒15 Nurmossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, Peräseinäjoella maanantaisin ja keskiviikkoisin sekä Ylistarossa tiistaisin ja torstaisin.

‒ Seurakunnan palvelutoimisto Kirkonkrannissa on avoinna arkipäivisin samoina kellonaikoina, lisäksi keskiviikkoisin palvellaan pidennetysti kello 17 saakka. Seurakuntalainen voi asioida joustavasti kaikissa palvelutoimistoissa riippumatta siitä, missä päin kaupunkia hän asuu, sanoo kirkkoherra Jukka Salo.

 

Aluekeskusrekisterin jäsenmaksu 150 000 euroa vuodessa

Kirkkohallituksen täysistunto linjasi joulukuussa 2018, että vuoden 2022 alusta lukien kirkonkirjojenpidon tehtävien ja väestökirjanpitoon liittyvien toimintojen tulee olla keskitettyinä aluekeskusrekistereiden tehtäviksi. 

‒ Missään yksittäisessä seurakunnassa ei enää vuoden 2021 jälkeen hoideta kirkollisiin toimituksiin ja väestökirjanpitoon liittyviä viranomaistehtäviä, toteaa hallintojohtaja Paula Perälampi.

Aluekeskusrekisteriin kuuluvat seurakunnat maksavat sille jäsenmaksua kolme euroa per seurakuntalainen. Seinäjoen seurakunnan vuosittainen jäsenmaksu on siten noin 150 000 euroa.

‒ Vastaavasti Seinäjoen seurakunta saa Kirkonkrannin tiloihin sijoittuvalta aluekeskusrekisteriltä vuokratuloja, joilla muun muassa sitä varten tehdyn remontin kustannuksia katetaan.

Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterillä on toimipisteet Jyväskylässä, Seinäjoella ja Vaasassa.

 

Palvelutoimistojen aukioloajat 2.3. alkaen

Seinäjoen alueseurakunta

Avoinna: ma‒ti klo 9‒15, ke klo 9‒17, to‒pe klo 9‒15.
Osoite: Kirkonkrannin virastotalo, Ala-Kuljunkatu 1 A, 60100 Seinäjoki.
Puhelin: 06 418 4901

Nurmon kappeliseurakunta

Avoinna: ma, ke ja pe klo 9‒15.
Osoite. Nurmontie 3, 60550 Nurmo
Puhelin: 06 418 4371

Peräseinäjoen kappeliseurakunta

Avoinna: ma ja ke klo 9‒15.
Osoite: Kirkkotie 2, 61100 Peräseinäjoki
Puhelin: 06 418 4411

Ylistaron kappeliseurakunta

Avoinna: ti ja to klo 9‒15.
Osoite: Markinsalontie 2 b, 61400 Ylistaro.
Pihelin: 06 418 4200

Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisteri

Seinäjoen aluetoimisto avoinna: ma‒pe klo 9‒15.
Osoite: Ala-Kuljun katu 1A, Seinäjoki.
Yhteystiedot: jyvaskylanseurakunta.fi/yhteystiedot/aluekeskusrekisteri

 

Tue Feb 25 09:00:00 EET 2020