Uutislistaukseen

Hyltsin ympäriajoissa tutustutaan alueeseen ja sen asukkaisiin

Hyltsin eli Hyllykallion ympäriajot on uusi tapahtuma, jonka toivotaan yhdistävän maakunnan suurimman yli 8000 asukkaan asuinalueen yhteen kokoavana tekijänä. Tapahtuma järjestetään lauantaina 29.5. klo 10–14.

Kuvassa Antti Maunumaa ja Anssi Orrenmaa polkupyörien kanssa.

Antti Maunumaa (vas.) ja Anssi Orrenmaa ovat järjestämässä Hyltsin ympäriajoista alueen asukkaat yhdistävää tapahtumaa. Kuva: Jari Hakala.

Tapahtumaidean isä on Nurmon kappeliseurakunnan kappalainen Antti Maunumaa, joka toivottaa asukkaat reitille tutustumaan omaan asuinalueeseensa kävellen tai pyöräillen.

– Autollakin voi tulla, jos tilanne sitä vaatii. Meillä on vuosien varrella rakentunut seurakuntakoteja alueelle muuttavan väen keskelle, joista viimeisin Karhuvuoreen. Nyt, kun Karhuvuori-Kertunlaakso välikin tulee rakentumaan ja Maunulantie avattiin, niin siitä muodostui sopiva yhdeksän kilometrin pituinen reitti seurakuntakodilta toiselle, Maunumaa tarkentaa.

Maunumaa näkee Hyltsin ympäriajot erityisesti tutustumisen ja kotiutumisen näkökulmasta. Alueeseen ja toisiinsa tutustuminen on tapahtuman isoin merkitys. Mukana ovat seurakunnan lisäksi Hyllykallio-seura, Nurmon Jymy, Tanelinrannan nuorisotila Tambe, Tanelinrannan koulu ja Nurmon MLL.

– Jokaisella toimijalla on oma piste ja ympäriajojen reitti muodostuu näiden ympärille. Jokaiselta pisteeltä saa leiman ja täyden leimakortin palauttaneiden kesken järjestetään arvonta, Maunumaa jatkaa.

Yhteistyökumppanit lähtivät innolla mukaan ja ajankohtana kevään nähtiin palvelevan hyvin. Syksyisin on jo vastaavan tyylinen tapahtuma Moomma Nurmoos.

– Toivotaan, että ihmiset kesän koittaessa innostuvat lähtemään perheittäin mukaan. Järjestämme seurakuntakodeilla toimintaa ja tarjoilua koronarajoitusten rajoissa. Mielestäni tämä on myös hyvä väylä asukkaille kertoa siitä, minkälaisia palveluja alueelle toivotaan. Ja jos väki innostuu, niin pyritään tekemään tapahtumasta vuosittainen kohtaamispaikka, Maunumaa suunnittelee.

Alkuvuodesta 50 vuotta täyttäneen Hyllykallio-seuran juuri valittu puheenjohtaja Anssi Orrenmaa otti tapahtuman mielihyvin vastaan. Hyllykallio-seura on herätelty uudelleen toimintaan reilun viiden vuoden hiljaiselon jälkeen.

– Meille tällainen koko alueen haltuun ottava tapahtuma sopii tosi hyvin, Orrenmaa toteaa.

Hän näkee, että yli 8000 ihmisen asuinalue ansaitsee toimivan Hyllykallio-seuran.

– Tämä tapahtuma on meillekin lähtölaukaus uuteen. Uusi seuran logo tulee tapahtumassa näkyviin. Se on päivitetty vanhan logon pohjalle, Orrenmaa kertoo.

Orrenmaa toteaa Tanelinrannan alueen olevan loistava kehittämisen kohde.

– Hyltsin ympäriajojen jälkeen meillä on suunnitelmissa Tanelinrannalle tapahtuma elokuussa. Haluamme seurana olla myös kehittämässä asuinaluetta, Orrenmaa toteaa.

Teksti: Jari Hakala

 

Hyltsin ympäriajot lauantaina 29.5.2021 kello 10–14

Tule tutustumaan Hyltsin eli Hyllykallion alueeseen ja sen asukkaisiin. Kierrä pisteeltä pisteelle kävellen, pyörällä tai muulla kulkuvälineellä. Kerää joka pisteeltä leima ja osallistu ilmaiseen arvontaan!

Hyllykallion seurakuntakoti, Opintie 1

  • Keittolounas klo 11 alkaen (niin kauan kuin ruokaa riittää), hinta 5/2 €
  • Kahvikärryt, vapaaehtoisen kahvirahan tuotto Yhteisvastuukeräykselle
  • Ulkoliikuntapisteitä, tietovisailua, avoimet ovet kerhotiloihin

Hyllykallion koulun piha, Opintie 8

Kertunlaakson seurakuntakoti, Kertunkatu 6

  • Toimintaa lapsiperheille, luontoliikuntatehtävärata ulkona, avoimet ovet

Tanelinrannan koulu, Lehmustie 4

Tamben nuopparin piha, Lampitie 10

Karhuvuoren seurakuntakoti, Otsonpolku 1

  • Toimintaa lapsiperheille, kepparirata, kirkkopyörän pyöritystä, avoimet ovet
  • Mehutarjoilu

Wed May 19 14:00:00 EEST 2021