Uutislistaukseen

Nuoret mukaan päättämään

Nuorten vaikuttajaryhmään voi hakea 15–29-vuotias konfirmoitu nuori.

Kuvassa Anu Mäki-Latvala ja Miia Nortunen.

Seinäjoen seurakunnan nuorisomuusikko Anu Mäki-Latvala (vas.) on yksi vaikuttajaryhmän kokoonkutsujista. Miia Nortunen haluaa olla päättämässä erityisesti nuoria koskevista asioista. Kuva: Matti Hautalahti

Teksti: Harri Puhakainen

Seurakuntavaaleissa äänestysoikeus on ollut 16-vuotiailla jo vuodesta 2010 lähtien. Seinäjoen seurakunnan kirkkoneuvosto päätti nuorten vaikuttajaryhmän perustamisesta kahden vuoden kokeiluna.

Kirkolliskokous hyväksyi esityksen seurakuntien vaikuttajaryhmien perustamisesta marraskuussa 2019. Päätöksen voimaantulo sidottiin uuden kirkkolain voimaantuloon. Koska kirkkolakiuudistus on vielä kesken, ei kirkkojärjestyksen pykälä toistaiseksi ole seurakuntia velvoittava.

Seinäjoen seurakunnan nuorisomuusikko Anu Mäki-Latvala on yksi vaikuttajaryhmän kokoonkutsujista.

– Seurakunnissa on pitkään tehty lapsi- ja nuorisotyötä, ja tavoitamme muun muassa rippikoulun kautta merkittävän määrän nuorista. Nyt haluamme antaa nuorten mahdollisimman paljon myös päättää paitsi itseään koskevista asioista, myös muista seurakuntiin liittyvistä teemoista.

Kaksikymmentä vuotta seurakuntatyössä mukana ollut Mäki-Latvala muistuttaa, että seurakunnat ovat yhtä kuin kaikki seurakuntalaiset.

– On tärkeää, että kuulemme kentältä, mitä seurakuntalaisemme haluavat. Ettei ole niin, että me seurakunnissa töitä tekevät päätämme, mitä seurakuntalaisille tarjoamme.

Vaikutusvaltaa nuorille

Nuorten vaikuttajaryhmän toiminnan sisältö on hyvin avoin sisällöltään.

– Totta kai nuorisotyöhön liittyvät asiat kuuluvat sille, mutta siellä voi aivan hyvin olla mukana myös vaikka lähetystyöhön tai seurakunnan kiinteistöihin liittyvät asiat, Mäki-Latvala sanoo.

Lukion toista luokkaa käyvä Miia Nortunen odottaa ryhmän toiminnan alkamista. 

– Olen innoissani tulevasta nuorten vaikuttajaryhmästä. Odotan sen tuovan enemmän mahdollisuuksia tietää ja vaikuttaa seurakunnan asioihin. Erityisesti haluan olla päättämässä nuoria koskevista asioista.  

Nortunen on pitkään ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja seurakunnasta. 

– Kun kuulin, että seurakuntaan on tulossa nuorten vaikuttajaryhmä, tiesin heti haluavani mukaan.

Näkemyksiä ja periaatteita

Mäki-Latvala näkee, että nuoret ovat tänä päivänä hyvin tietoisia eri elämään liittyvistä asioita.

– Nuoret ovat paljon valveutuneempia kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Heillä on tietoa, näkemyksiä ja periaatteita, jotka hyvinkin mahdollistavat päätöksentekoon osallistumisen ihan vakavissaan.

Mäki-Latvala on kokenut, että nuoret pohtivat syvällisestikin nykymaailman elämänmenoa ja sen eri ilmenemismuotoja.

– Seurakuntatyössä me korostamme sitä, että ihminen ja yksilö kelpaa sellaisena kuin on. Se on tärkeä viesti erityisesti nuorten keskuudessa, jotka voivat helposti kokea paineita ja stressiä siitä, minkälaisia heidän pitäisi olla itsenään tai some-kulttuurissa.

Nuorten vaikuttajaryhmään voi hakea 15–29-vuotias konfirmoitu nuori.

– Meillä oli jo yksi jäsen ennen kuin ryhmä päätettiin perustaa ja nyt toivomme mahdollisimman monenlaisista taustoista olevia nuoria mukaan tähän ryhmään eri puolilta Seinäjokea, Mäki-Latvala päättää. 

 

Nuorten vaikuttajaryhmä

  • Seurakunnilta tullaan tulevaisuudessa edellyttämään nuorten vaikuttajaryhmän perustamista. Seinäjoen seurakunnan kirkkoneuvosto on päättänyt, että ryhmä perustetaan ja se on aluksi kahden vuoden kokeilu, joka alkaa alkusyksyllä. 
  • Kirkkoneuvosto asettaa raameja ryhmän toimintaan, mutta nuoret saavat myös vaikuttaa asiaan ja päättää tulevaisuuden suhteen ryhmän koostumisesta. 
  • Noin 10 hengestä koostuva, kerran kuukaudessa kokoontuva ryhmä on vaikuttava elin – se vaikuttaa hallinnollisiin päätöksiin ja osallistuu myös toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tässä seurakunnan vaikuttajaryhmä eroaa keskeisesti kunnan nuorisovaltuustosta.

Haluatko mukaan Nuorten vaikuttajaryhmään?

Nuorten vaikuttajaryhmä kokoontuu ensimmäisen leirin muodossa 20.–21.8.

Ota sitä ennen yhteyttä ja tule mukaan!
Kirsi Martikkala p. 050 345 9346
Anu Mäki-Latvala p. 044 705 8736
Vilma Saarinen p. 050 441 0719

Sähköpostit muodossa: etunimi.sukunimi@evl.fi

Tue Jul 13 09:49:10 EEST 2021