Uutislistaukseen

Uusi seurakuntakoti avasi ovensa

Uudenkarhea Eskoon seurakuntakoti on avattu juuri valmistuneen Seinäjoen kaupungin Päiväkoti Tähden yhteyteen Kärjen asuntoalueelle. 

Lastenohjaajat Pia Lång ja Marjo Koskela kuvattavana uuden Eskoon seurakuntakodin pihassa.

Lastenohjaajat Pia Lång (vas.) ja Marjo Koskela toivottavat kaikki tervetulleeksi Eskoon uuteen seurakuntakotiin. Kuva: Matti Hautalahti.

– Uusista tiloista on tehty persoonalliset, kertoo lastenohjaaja Pia Lång.

– Olemme itse tilanneet tänne kalusteet ja lelut, että olemme voineet laittaa tilat meidän näköisiksemme, kertoo lastenohjaaja Marjo Koskela.

Perhe- ja päiväkerhot alkavat uudessa seurakuntakodissa viikolla 37. Lång ja Koskela toivovat, että uusiin tiloihin löytäisi mahdollisimman paljon perheitä.

­– Meillä on täällä hyvät puitteet, ja ihan kaikki ovat tervetulleita, vauvasta vaariin. Perhekerhoon voivat lapsen kanssa tulla myös isovanhemmat, Lång sanoo.

Päiväkerhoa pidetään uusissa tiloissa maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 9–12. Perhekerho puolestaan järjestetään torstaisin kello 9–15. Päiväkerhoon ilmoittaudutaan Seinäjoen seurakunnan verkkosivuilla, mutta perhekerhoon voi tulla koska tahansa.

– Kunhan muistaa ilmoittautua etukäteen noin tuntia ennen kerhon alkua. Koronan vuoksi ryhmän enimmäiskoko on tällä hetkellä 20 henkilöä, Lång kertoo.

Kaksi rytmisryhmää toimii tiistai-iltapäivisin. Ensimmäinen ryhmä kokoontuu kello 14.30–15, ja toinen kello 15.15–15.45.

– Myös rytmiksiin pitää koronan vuoksi ilmoittautua etukäteen, Koskela muistuttaa.

Rakennuksesta iloitaan

Seinäjoen kirkkoherra Jukka Salo kertoo, että seurakunta on osallistunut suunnittelutyöhön rakennushankkeen alusta saakka. Se näkyy myös lopputuloksessa.

– On hienoa, että seurakunta on saanut olla mukana suunnittelemassa omaa tilaansa. Tällainen uusi lapsia varten suunniteltu rakennus on nyt valmiina ja iloitsemme siitä.

­Eskoon seurakuntakodin on tarkoitus palvella erityisesti Kärjen ja tulevan Eskoon asuntoalueen asukkaita.

– Säännöllinen viikkotoiminta painottuu varhaiskasvatuksen ja varhaisnuorisotyön toimintoihin. Tila palvelee tulevaisuudessa myös pienten perhejuhlien omatoimitilana, Salo toteaa.

Teksti: Juho Kuorikoski

 

Toiminta Eskoon seurakuntakodilla

  • Varhaiskasvatuksen toiminta on alkanut uudessa seurakuntakodissa viikolla 37.
  • Päiväkerho 3–5-vuotiaille maanantaisin ja keskiviikkoisin aamupäivällä kello 9–12.
  • Avoin perhekerho torstaisin kello 9–15. Ilmoittautuminen etukäteen tekstiviestillä numeroon 0400 541 182.
  • Kaksi rytmisryhmää tiistaisin: kello 14.30–15 ja 15.15–15.45. Ilmoittautuminen etukäteen tekstiviestillä numeroon 050 452 5509.

2021-09-30 15:21:00.0