• Kirkkovaltuusto hyväksyi kiitoksella tasekirjan

    7.6.2017 19.49

      Seinäjoen seurakunnan tasekirja, tilinpäätös ja toimintakertomus hyväksyttiin kirkkovaltuuston kokouksessa kiitoksella. Vajaa 470 000 euroa ylijäämäinen tilinpäätös todettiin hyväksi, vaikka huolta kannettiinkin verotulojen vähenemisestä ja korostettiin tarkkaa taloudenpitoa edelleenkin.
  • Palveluaika lyhenee

    29.5.2017 11.27

    Seinäjoen seurakunnan seurakuntatoimistot ja kirkkoherranvirasto palvelevat kesäkuun alusta alkaen maanantaista torstaihin kello 9–15, ja perjantaisin ne ovat suljettuina.

  • Kirkkovaltuusto myi kiinteistöjä

    19.4.2017 19.31

    Seinäjoen kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan keskiviikkona kahden vapaa-ajan asunnon myynnistä. Kumpikin kauppa toteutui tarjousten perusteella, ja kaupat menevät vielä kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

  • Henkilöstömuutoksia Ylistaron kappeliseurakunnassa

    27.3.2017 15.07

    Ylistaron kappeliseurakunnassa tapahtuu huhtikuussa useita henkilöstömuutoksia diakoniatyöntekijä Johanna Piuholan ja johtavan kappalaisen Minna Lainimon jäädessä virkavapaalle. 

  • Ikisuosikki Maria suosituin

    3.2.2017 14.48

    Maria oli taas suosituin tytön nimi Seinäjoen kastetuissa vuonna 2016 kaikkien tytöille annettujen nimien joukossa. Pojilla suosituin kaikissa nimissä oli Mikael.

  • Lapsikuoro Solina Seinäjoelta on Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2017

    20.1.2017 14.54

    Seinäjoen seurakunnan lapsikuoro Solina on kasvanut kymmenessä vuodessa ilmiöksi, joka kokoaa joka viikko lähes kaksisataa lasta laulamaan. "Tunnustus merkitsee meille kaikille todella paljon. Tuntuu niin hyvältä koko kuoron ja tiimin puolesta”, sanoo kuoronjohtaja Suvi Lehtimäki. 

  • Henkilöstösuunnitelma viritti keskustelun kirkkovaltuustossa

    18.1.2017 19.31

      Henkilöstösuunnitelma vuosille 2017 – 2021 viritti pitkän keskustelun Seinäjoen seurakunnan kirkkovaltuustossa keskiviikkona. Suunnitelmaa kiiteltiin, mutta todettiin, kuten henkilöstöpäällikkö Heli Kivimäki asiaa esitellessään kertoi, että suunnitelma pitää päivittää usein.

  • Tutustu kauniisiin kirkkoihimme Google Maps:issa

    17.1.2017 15.47

    Seinäjoen kirkkojen sisätiloista on otettu panoraamakuvat Google Maps -sovellukseen, ja nyt kirkkoja pääsee ihailemaan myös sisäpuolelta hyvin kattavasti netissä.

  • Jouko Yliselle Pro ecclesia -mitali

    22.11.2016 13.06

    Kirkkohallitus on myöntänyt tänään Pro ecclesia -mitaleita kuudelle kirkon työssä erityisen ansioituneille henkilöille. Yksi heistä on seurakuntaneuvos, kirkkovaltuutettu Jouko Ylinen Nurmosta.
  • Jouko Ikolan ”Hyvyyttä on” voitti Vuoden kristillinen kirja -kilpailun yleisöäänestyksen

    31.10.2016 11.39

    Vuoden kristillinen kirja -kilpailun yleisöäänestyksen on voittanut Jouko Ikolan teos ”Hyvyyttä on”. Jouko Ikola toimi ennen eläkkeelle jäämistään pitkään Nurmon kirkkoherrana ja Nurmon kappeliseurakunnan johtavana kappalaisena.