Uutislistaukseen

Nuorten näköistä vaikuttamista

Kuva vaikuttajaryhmän kokouksesta.

Nuorten vaikuttajaryhmän kummi Annukka Latvala, kokouksen puheenjohtaja Julius Siltanen, kokouksen sihteeri Gamu Niskanen, etäyhteyden kautta mukana olevat Miia Nortunen, Maarit Ahola ja Marinka Hietamäki sekä Riikka Niemi, kummi Milla Hautala ja Kasper Meinander kokoustivat Nurmon pappilassa. Kuvaaja: Hannele Norja

Evankelis-luterilaisen kirkon heinäkuussa voimaan tuleva nuorten vaikuttajaryhmän perustamisvelvoite päästään Seinäjoella täyttämään kokemusten pohjalta. Täällä takana on jo kahden vuoden mittainen kokeilukausi, jota seurakuntapastori Vilma Niemi pitää onnistuneena.

- Kauden aikana nuoret ovat saaneet päättää muun muassa ryhmän järjestäytymismallin, uusien nuorten valintamallin ja miten he haluavat olla vuorovaikutuksessa seurakunnan päättäjien kanssa, Niemi listaa.

Kokeilukaudella ryhmässä on ollut kahdeksan jäsentä seurakunnan eri alueilta. Seurakuntakokemusta heillä on ollut ilahduttavan monipuolisesti.

- Jotkut ovat olleet isosina, jotkut kerhonohjaajina. Joku on tullut mukaan rippileiriltä, Niemi sanoo.

Uusien jäsenten haku Seinäjoen seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmään on avoinna heinäkuun loppuun saakka. Hakemuksessa pyydetään kertomaan asuinpaikka ja miksi haluaisi mukaan toimintaan.

- Muuten hakemus on vapaamuotoinen ja sen voi lähettää vaikka WhatsApp-viestinä, Niemi täsmentää.

Hakemukset nuorten vaikuttajaryhmä käsittelee anonyymeinä. Valinnat tehdään elokuussa. Seurakunnan työntekijöistä Vilma Niemi on ollut mukana kokeilun alusta asti. Tämän vuoden alussa mukaan tulivat nuorisotyönohjaajat Riikka Niemi ja Janna Renko.

Konkreettisia asioita

Nuorten vaikuttaminen seurakunnassa on saanut aikaan konkretiaa: nuortenleirien ja nuorten joulujuhlan ohjelmien suunnittelua, pelilaitehankintoja sekä rippikouluraamattujen kansikuvan valinnan. Nuoret ovat kommentoineet muun muassa seurakunnan kiinteistöstrategiaa ja kasvatustyön toimintasuunnitelmia. Toiveesta seurakunnassa on aloitettu nuorten Walk in Talk -keskusteluapu.

- Olisi hienoa, että saisimme nuorten äänen myös vaikuttajaryhmää laajemmin kuuluviin, Miia Nortunen sanoo.

Vaikuttajaryhmä onkin esimerkiksi kysellyt nuorten näkemyksiä nuortenleirillä ja lähettänyt valtakunnalliseen Nuorten tulevaisuusseminaariin edustajia ryhmän ulkopuolelta.

Vuorovaikutus- ja suunnittelutaitoja, esiintymisvarmuutta ja uusia ystäviä – niitä kaikkia Seinäjoen seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmän jäsenet kokevat saaneensa toiminnasta.

- Olen lisäksi saanut tästä opiskeluihini osaamispisteitä. Ne vievät tutkintoa eteenpäin, Kasper Meinander sanoo.

Nuoret ovat osallistuneet paitsi ryhmän kokouksiin, myös kirkkovaltuuston kokouksiin.

- Tätä kautta olen päässyt seuraamaan, miten päätökset seurakunnassa tehdään, Maarit Ahola kertoo.

Nuoret kokevat tulleensa kuulluiksi seurakunnan päättäjien parissa.

- Eivät meidän ajatuksemme ole nurkan taakse jääneet, Gamu Niskanen vakuuttaa.

Vaikuttamistyölle on kuitenkin tarvetta tulevaisuudessakin.

- Haluamme vaikuttaa siihen, että nuorille olisi seurakunnassa enemmän toimintaa, Julius Siltanen lisää. 

 

KYSY LISÄÄ, HAE MUKAAN! 

2023-07-26 08:27:13.0