Viikon sana

Uudestisyntynyt leipäkanttori

Mieleeni muistuu eräs kohtaaminen Lakeudenpuistossa jo useampi vuosi sitten. Tuntematon vastaantulija lähestyi: ”Hei, oletko sinä uudestisyntynyt?”. Huokaisin mielessäni pitkään – tätä kysymystä en juuri nyt odottanut. ”No, ehkä vähän vierastan tuota sanaa omalla kohdallani, kun olen tämmöinen lapsena uskoon kasvanut. Mutta kasteessa kyllä.” Sanojeni vakuudeksi viittoilin Lakeuden Ristin suuntaan. ”Mä olen itse asiassa tuossa seurakunnalla töissä, asia on kovasti tuttu”, kerroin ja toivoin ohikulkijan tämän tiedon valossa jättävän minut rauhaan ja ehkäpä keskittävän tärkeän evankeliointityönsä johonkin muuhun puistossa kulkijaan. Katse terävöityi: ”Äh, siellä nyt on pelkkiä leipiintyneitä työntekijöitä, ei siellä Henki toimi ollenkaan, sieltä puuttuu elävä usko täysin.”

Tämä tapaaminen pyörii mielessä miettiessäni uskon perustaa, sen syntymistä ja mahdollista näkymistä niin meissä työntekijöissä kuin seurakuntalaisissakin. On ihmisiä, joista suorastaan loistaa ulospäin sisäinen valo, syvä usko ja luja luottamus Kristukseen. Toisille usko on arkipäiväinen asia, joka kuuluu elämään luonnollisena osana, eikä siitä tarvitse tehdä sen kummempaa numeroa. Ja sitten on horjuvien ja huojuvien osasto – ne, jotka jaksavat epäillä ihan kaikkea ihan kaiken aikaa.

Uskoon voidaan kasvaa tai tulla, tai sitä voidaan elää hyvin monella eri tavalla eri elämänvaiheissakin. Ja kaikki tavat ovat mielestäni yhtä tärkeitä.

Uskon, että Jumala on luonut meidät erilaisiksi aivan tarkoituksella ja haluaa kohdata jokaisen sellaisella tavalla, joka kunnioittaa myös juuri sen luomuksen ainutlaatuisuutta. En muista puistokeskustelun kaikkia yksityiskohtia, mutta jotain tuollaista varmaan halusin keskustelukumppanillenikin sanoa. Uskoon voidaan kasvaa tai tulla, tai sitä voidaan elää hyvin monella eri tavalla eri elämänvaiheissakin. Ja kaikki tavat ovat mielestäni yhtä tärkeitä.

Keskusteluun tuli myös yllätyskäänne, kun äkkiä juttukaverini muisti olleensa monta vuotta sitten järjestämässäni tuomasmessussa, jossa oli sitä ”oikeaa Henkeä ja meininkiä”. Taisin sitten lopuksi päästä jollekin samalle riville, vaikka leipäkanttorin uudestisyntymisestä ihan täyttä varmuutta ei tuossa hetkessä tullutkaan.  

”Herra, tässä olen. Ole Vapahtajani, vahvista uskoani.”

Sanna Ågren, kanttori, Peräseinäjoen kappeliseurakunta.
Sanna Ågren, kanttori, Peräseinäjoen kappeliseurakunta