Viikon sana

Saarnassa Irja Hietala puhuu ilosta ja siitä kuinka  se on monesti pienien asioiden huomaamista ja niistä nauttimista. Lue viikon sana.

Saarna 4.4.2021, 

“Se on sittenkin totta”. Tällaiset sanat tultiin eräälle naiselle kertomaan pääsiäisenä. “Mikä on totta?” oli ensimmäinen ajatus hänen mielessään. Kunnes hän tajusi, että Jeesuksen ylösnousemus on totta. Olemmekohan kuulleet pääsiäisen sanoman liian monta kertaa, kun emme sitä muista ja huomaa, että sehän koskee minuakin?

                                                                                         
Toisen maailmansodan aikana Saksassa pidettiin jumalanpalveluksia pakolaisleirillä. Niissä säännöllisesti avustanut diakonissa on kertonut niistä. Pieni vaja toimi pakolaisleirin kirkkona. Sen esineet oli haalittu kokoon, mistä niitä oli satuttu saamaan. Kynttilänjalat olivat pienet, mutta niiden alaosassa oli latinaksi “Hän elää”. Vaatimattomassa kastemaljassa luki “Riemuitkaa!”


Nämä sanat tuntuivat vääriltä ja aivan liian valoisilta pakolaisleirin olosuhteisiin, mutta ne olivat siellä oikeilla paikoillaan. Kaikkialla hallitsi pimeys ja kärsimys, mutta nuo esineet julistivat: “Jeesus on noussut ylös ja elää.”  

Ilo on monesti pienien asioiden huomaamista ja niistä nauttimista. 

                                                                           
 Olen viime aikoina pohtinut, mitä on ilo. Vuosien takaa muistan erään isosen, joka päätti pitää iltahartauden ilosta. Niinpä hän otti paperia ja kynän ja lähti haastattelemaan hartautensa pohjaksi meitä vetäjiä ja toisia isosia. Vastaukset eivät olleet hänen mielestään riittävän hyviä.  
Ilo on monesti pienien asioiden huomaamista ja niistä nauttimista. Mutta alun perin todellinen ilo ja kyky nähdä pienetkin asiat suurina on lähtenyt liikkeelle juuri siitä, mitä pääsiäisenä tapahtui. 


Nyt jos koskaan tarvitsemme iloa. Iloa, joka kantaa pandemian keskellä ja lohduttaa vaikeinakin aikoina. Tarvitsemme iloa, joka arkisina harmaina hetkinä palauttaa mittasuhteet elämäämme ja avaa silmämme huomaamaan, että monet asiat ovat hyvin.


Pääsiäisen evankeliumissa ovat enkelin sanat: ”Hän ei ole enää täällä”. Tyhjä hauta onkin juuri ilon alku ja juuri. Nyt Jeesus on kaikkialla, missä mekin olemme. Myös kivi on poissa Jeesuksen haudalta. Se on poissa sieltä, missä me pelkäämme kuolemaa, sairautta ja monia vaikeita asioita. Kiveä ei ole enää siellä, missä me murehdimme elämäämme, jaksamistamme tai syntejämme. Kaikki on jo sovitettu.

Eleet, ilmeet, olemuksemme, tapamme toimia ja kohdella toisiamme ovat myös tärkeässä asemassa.

                                              
Evankeliumin naiset riensivät kertomaan suurta ilouutista Jeesuksen opetuslapsille. Lukuisat ihmiset ovat tehneet samoin jo parin vuosituhannen ajan. Nyt me saamme rientää kertomaan samaa sanomaa. Eikä vain kertomaan, vaan elämään siitä sanomasta ja ilosta. Mutta sanat ovat vain pieni osa viestiämme. Eleet, ilmeet, olemuksemme, tapamme toimia ja kohdella toisiamme ovat myös tärkeässä asemassa.


Pandemian takia olemme jo käyttäneet maskeja monta kuukautta ja siksi ilmeemme häviävät maskien taakse.
“Miten viestitän huonokuntoiselle vanhukselle välittämistä ja huolenpitoa, kun en voi nyt silitellä enkä ilmeillä sitä kertoa?” mietti eräs hoitaja vanhusten hoitokodissa. “Viestitä silmilläsi!” neuvoi työkaveri.


Jopa silmämme voivat tänään kertoa: “Jeesus elää ja on edelleen keskellämme.” Ja siellä, missä Jeesus on, siellä ovat rauha, rakkaus, toivo ja ilo!

-
Irja Hietala, kappalainen Peräseinäjoki.