Musiikin juhlaa

13.5.2019 16.07

Seinäjoen seurakunta tarjoaa runsaasti musiikkielämyksiä kesällä. Suvimusiikki-konserttisarja soi jo 26. kerran, ja ensimmäinen konsertti kuullaan Lakeuden Ristissä sunnuntaina 19. toukokuuta kello 18.

Tuolloin esiintyvät seinäjokinen sopraano, Terttu Iso-Oja sekä Tampereen tuomiokirkon urkuri Esa Toivola, jotka johdattavat kuulijansa tunnelmasta toiseen, haudoilta paratiisiin. Konsertti on saanut otsikkonsa Oskar Merikannon "Haudoilta"-laulusarjasta sekä Kaj-Erik Gustafssonin hengellisen konserton otsikosta "In Paradisum".

Kaikkiin Suvimusiikki-konsertteihin on vapaa pääsy, ja ohjelma maksaa 10 €. Kesän aikana kuullaan kaikkiaan kahdeksan konserttia.

Myös suositut Lounasmusiikki-konsertit jatkuvat Lakeuden Ristissä keskiviikkona 22. toukokuuta kello 11. Tuolloin Seinäjoen alueseurakunnan kanttorit laulavat a cappella. Konsertteihin on vapaa pääsy ja niiden aikana omien lounaseväiden nauttiminen sallittu.

Kesällä päästään myös laulamaan yhdessä virsilaulutilaisuuksissa, jotka alkavat Virsivartilla uudella torilla torstaina 6. kesäkuuta kello 12.  Myöhemmin kesällä järjestetään mm. kaksi toivevirsien ja -laulujen tilaisuutta, johon jokainen voi toivoa laulettavaksi oman toivevirtensä tai -laulunsa.

Kanttori Maria Väinölä on suunnitellut kesäiset musiikkihetket.

Tarkemmat tiedot mm. Musiikkitilaisuudet-sivuilta ja tapahtumakalenteristamme www.seinajoenseurakunta.fi/tapahtumat.

« Uutislistaukseen