Viikon sana - Kadonnut ja jälleen löytynyt

Viikon sanassa Anna Merivirta kertoo ajatuksia Uuden testamentin yhdestä tutuimmasta kertomuksesta,Tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11-32). Mikä sinua koskettaa vertauksessa? Mitä Jeesus halusi vertauksella meille opettaa?

Luukkaan evankeliumissa oleva Jeesuksen vertaus isästä ja hänen kahdesta pojastaan on yksi Uuden testamentin tutuimpia ja ainakin minun mielestäni kauniimpia kertomuksia. Vertaukselle on annettu nimeksi Tuhlaajapoikakertomus nuorimman veljen mukaan. On sanottu, että tämä vertaus on kuin evankeliumi evankeliumeissa. Samalla se on kertomus, joka tuntuu hyvin todelta– siitä on helppo tunnistaa elementtejä omasta arkikokemuksesta. Tällaisia kahden veljeksen kaltaisia me ihmiset olemme ja tällainen vertauksen Isän kaltainen on Jumala.

Mikä sinua tässä vertauksessa puhuttelee tänään? Tunnistatko siinä itsesi tai lähimmäisesi? Kuuletko siinä kenties pilkahduksia omasta elämäntarinastasi, kasvustasi tai kodistasi? Tai näetkö vertauksen kuvaavan kristittyjen yhteiselämää sen joskus sisältämineen jännitteineen?

Puhutteleeko sinua vertauksessa nuoremman veljen vaikea matka, alennustila, nöyrtyminen ja sitä seuraava kääntyminen takaisin kotiin sisäisesti ja ulkoisesti rikkilyötynä. Vai ihmetyttääkö sinuakin isonveljen sydämen kovuus, hyytävä asenne Isän osoittamaa hyväksyntää ja rakkautta kohtaan tai kaiken tuhlannutta veljeä kohtaan. Vai sittenkin isonveljen epäoikeudenmukaisuuden kokemus? Liikuttaako sydäntäsi vertauksen isä, joka antaa lapsilleen vapauden, eikä kiellä rakkauttaan kummaltakaan pojaltaan, vaikka toinen palaa kotiin nälissään, kaiken menettäneenä, perintönsä, itsensä ja omanarvontunnon kadottaneena ja kun toisen mieli on myrtynyt?


Mitä Jeesus tällä vertauksellaan tahtoi aikalaisilleen ja meille kertoa ja opettaa?


Luukkaan evankeliumin 15. luvun alussa kerrotaan kuinka Jeesuksen toiminta ja opetukset olivat herättäneet laajaa kiinnostusta. Hänen luokseen tuli myös publikaaneja ja syntisinä pidettyjä ihmisiä, koska he halusivat kuulla häntä. Tämä herätti paheksuntaa ja nurinaa fariseusten ja lainopettajien keskuudessa: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan”. Tähän paheksuntaan Jeesus vastaa kolmella eri vertauksella, joista viimeisin on tänään kuultu vertaus isästä ja kahdesta pojasta. Kaksi aiempaa olivat kadonnut hopearaha ja laumastaan eksynyt lammas. Vertauksilla Jeesus perustelee omaa toimintaansa syntisten ystävänä.


Kaikki kolme vertausta puhuvat kadottamisesta, etsimisestä ja löytämisestä. Ja jokaisessa järjestetään ilojuhlat, kun kadonnut löytyy, eksynyt palaa ja syntinen tekee parannuksen. Näiden vertausten sanoma Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta on osoitettu erityisesti vanhimman veljen kaltaisille ihmisille, jotka nurisevat Jeesukselle hänen ottaessaan vastaan syntisiä ja syödessään heidän kanssaan. Vanhempi veli ei ilahtunut siitä, että elämässään tyrineelle pikkuveljelle järjestettiin juhlat. Hän kysyikin kateellisena isältään, miksei kukaan järjestänyt hänelle ja hänen ystävilleen juhlia, vaikka hän oli elänyt aina kunnollisesti ja isälleen uskollisesti. Silloin isä muistutti häntä: ”Kaikki, mikä on minun, on sinun.” Samaa Jumala kertoo myös meille: ”Kaikki, mikä on minun, on sinun.” Taivasten valtakunnan aarteet ovat käytössäsi, ne eivät lopu jakamalla. Iloitse ja jaa ilosanomaa myös muille.
Vertauksen keskipiste on lopulta Isä. Tämä vertauksen isä on erilainen kuin ne isänmallit mihin Lähi-idän patriarkaalisissa kulttuureissa oli totuttu.

Normaali isä olisi suojellut perheensä kunniaa voimalla ja väkivallalla. Nyt patriarkka asettuukin palvelemaan. Hän tähyää tielle päin, juoksee vastaan, avaa kätensä ja sulkee syliinsä. Hän valmistaa juhla-aterian ja pukee lapsensa uuteen pukuun. Hän suostuttelee ulkopuolelle jäävää katkeroitunutta isoveljeä mukaan, ottaa vastaan hänen kiukkunsa pitkämielisesti. Jeesuksen vertauksen kuvaukset isästä ovat lainausta Vanhan testamentin kuvauksista Jumalan sydämen heltymisestä. Jumalan sydän muuntaa vihan ja kääntää rangaistuksen anteeksi antamiseksi.


Tällainen on meidän Jumalamme. Hän näkee meissä jokaisessa mittaamattoman arvon, vaikka emme itse sitä näkisikään. Hän näkee jokaisessa luomassaan oman lapsensa, ei hylkää ja kiellä rakkauttaan koskaan, eikä missään. Et voi olla niin kadoksissa ja kaukana, et koskaan niin särkynyt ja tyhjä, että hän ei tunnistaisi sinua omakseen. Hän antaa vapauden lähteä ja palata, pukee syntiselle ja kelvottomalle armon vaatteet, lahjoittaa elämän, vanhurskauden ja pelastuksen yksin armosta. Tämä Jumalan rakkaus, armon valtavuus syntistä kohtaan on tullut ilmi Kristuksessa, hänen kärsimyksessään, ristissä ja sovituksessa.


Heijastukoon meistä sitten ilo tai itku, kirkkaus tai pimeys, niin Jumalan rakkaus ei väisty.

 

 

Anna Merivirta katsoo kameraan ja hymyilee.
Anna Merivirta, seurakuntapastori Nurmo.