Uutislistaukseen

Solinan kappale pääsi finaaliin


Seinäjoen seurakunnan Solina-kuoron Lapsenkokoinen-kappale pääsi Jouluradion Uusien biisien viikon finalistien joukkoon. Sunnuntaina  20.12. kello 15 kuullaan Solinan Kauneimmat joululaulut  Seinäjoen seurakunnan Facebookissa ja Youtubessa.

Solina on ala-asteikäisille tarkoitettu Seinäjoen seurakunnan kuoro, johon kuuluu pitkälle toistasataa jäsentä. Kuoronjohtaja Suvi Lehtimäen apuna on 37 Solina-avustajaa eli Staffia.


– He ovat olleet ensin kuorossa mukana ja jatkaneet meillä staffeina. Kun tulen kuoron harjoituksiin, niin staff-nuoret ovat jo pistäneet äänentoiston pystyyn ja treenien loputtua sali on nopeasti siistinä. En ikinä selviäisi tästä ilman heitä, Lehtimäki kiittelee.
Solina on julkaisemassa pian uuden levyn, johon lauluja ovat tehneet Pekka Simojoki, Hanna Kivisalo, Jari Levy ja Jarkko Jouppi. Kuoron Lapsenkokoinen-kappale on mukana Jouluradion Uusien biisien viikon finalistien joukossa. Kisaan osallistui noin 150 kappaletta, joista finaaliin on valittu seitsemän. Eniten ääniä saanut kappale pääsee Jouluradion voimasoittoon. 
Solinan Kauneimmat joululaulut lähetetään Seinäjoen seurakunnan Facebookissa ja YouTubessa sunnuntaina 20. joulukuuta kello 15.


Yhteisöllisyys arvossaan


Lehtimäki perusti Solinan vuonna 2007, kun hän alkoi laulattamaan omaa esikoistytärtään Aliinaa sekä ystävien lapsia. Kuoron suosio on yllättänyt hänet.


– Ihmettelen joka syksy, että vielä vaan riittää väkeä. Tänä syksynä mukaan ilmoittautui yli sata kuorolaista koronasta huolimatta. Jotain kuorossa siis tehdään oikein, kun väkeä tuntuu riittävän ja moni nuori jatkaa uraansa vielä staffina siirryttyään yläasteelle.

– Yhteisöllisyys on meille erittäin tärkeä asia, johon panostamme paljon. Toivon, että kaikki voisivat kokea itsensä sekä toiset ihmiset yhtä tärkeinä ja arvokkaina, eikä kukaan kiusaisi toista. Meillä on kivaa yhdessä, mutta tärkeää on tuoda myös muille iloa ja toivoa. Voisi sanoa, että laulaminen on meidän sivutuotteemme, Lehtimäki tiivistää.

Isompi merkitys

Solina-kuoro valittiin Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden 2017 musiikkiryhmäksi. Lehtimäki tietää, että kuorossa on ollut vuosien varrella mukana myöskin lapsia, jotka ovat tulleet rankoista taustoista.


– Solina on tarjonnut 13 vuoden aikana monelle lapselle harrastuksen ja yhteisön, jossa lapsi on voinut tuntea kuuluvansa johonkin tasavertaisena. Riippumatta taustasta tai vaikka siitä, onko perhe varakas tai vähävarainen. Kuoro on maksuton harrastus, eikä kuoroon ole laulukoetta. Kaikki halukkaat pääsevät mukaan, Lehtimäki kertoo.
Kerran Solina-kuoro esiintyi Lakeuden Ristissä, kun päihtynyt mies eksyi kadulta kirkon aulaan kuuntelemaan kuoron laulua.


– Hän kertoi rankasta elämästään, ja että oli pilannut elämänsä päihteitä käyttämällä. Kun hän kuuli meidän lasten laulavan, niin se osui suoraan hänen sydämeensä ja hän murtui täysin. Lapsi on vilpitön, ja lapsen ilo on niin aitoa, siksi uskon sen myös koskettavan meidän kuulijoitamme, Lehtimäki kertoo.
 

Katso Solinan kauneimmat joululaulut Seinäjoen seurakunnan Facebookissa ja Youtubessa

16.12.2020 08.00