Uutislistaukseen

Mission Caféssa voi rauhoittua Lakeuden Ristin pihapiirissä

Seinäjoen seurakunnan lähetyskahvila Mission Café on sijainnut reilun parinkymmenen toimintavuotensa aikana eri paikoissa. Lakeuden Ristin aulassa kahvila toimii nyt neljättä vuotta.

Kesäkahvilan kesätyöntekijät.

Saara Mansikka ja Lilli Hämäläinen nauttivat monipuolisesta kesätyöstään aina elokuulle asti. Palvelupäällikkö Katja Peltokoski ja lähetyssihteeri Pia Ketola auttavat taustalla ja tarvittaessa.

Kuva: Matti Hautalahti

- Kirkon ympärillä pidetään kesäpiknikkejä, pelataan pelejä ja tarjolla on paljon muutakin toimintaa. Esimerkiksi Seinäjoen kesäsoittajat vierailevat meillä 4. heinäkuuta, lähetyssihteeri Pia Ketola sanoo.

Kahvittelun lomassa vierailla on mahdollisuus päästä tutustumaan niin kirkkoon kuin Lakeuden Ristin torniin. Hissin - tai 267 rappusen - jälkeen kaupungille ja lakeudelle avautuu maisemat neljään suuntaan.

- Yhä edelleen harva seinäjokelainen on tornin huipulla käynyt, Ketola uskoo.

Myös kirkon kappeli on auki kahvilan aukiolojen mukaisesti.

Palvelupäällikkö Katja Peltokoski kannustaa ihmisiä tulemaan piknikille kirkon nurmelle myös omien vilttien ja eväiden kanssa.

- Kirkon pihaan saa tulla viihtymään ja kirkon vessat ovat vierailijoiden käytettävissä.

Monipuolista ja vaihtelevaa

Tänä kesänä Mission Cafén palveluista pitävät huolta neljä kesätyöntekijää. Vuorossa olevat seinäjokelaiset Saara Mansikka ja Lilli Hämäläinen ovat kahvilatöissä toista kesää.

- Työpäivät ovat vaihtelevia, ja mukavinta on tavata erilaisia ihmisiä, Hämäläinen sanoo.

Mansikka toteaa, että kovin monessa työpaikassa ei tapaa saman päivän aikana newyorkilaista arkkitehtiä ja paikallista rouvaa kahvittelemassa.

Hyvä kielitaito on olennainen osa Mansikan ja Hämäläisen työtä, sillä kirkon opastus kuuluu kesäkahvilavastaavien työhön. Englannin kieltä he joutuvat käyttämään lähes päivittäin.

- Myös hyvät ihmissuhdetaidot on tässä työssä hyvä omata, Hämäläinen lisää.

Molemmat kehuvat kahvilan hyvää työtiimiä. Vaihteleva työ sekä sisä- että ulkotiloissa saa heiltä myös kiitosta.

Kahvilan tuotto menee seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseen.

Kirkkojen kesäopastukset

6.8.2023 saakka

  • Lakeuden Risti klo 11–17. Aulassa Mission Cafe, pääsy torniin. 
  • Törnävän kirkko ke klo 13–15 (9.8. saakka)
  • Nurmon kirkko klo 11–18 (ke klo 19 asti)
  • Ylistaron kirkko klo 11–18
  • Peräseinäjoen kirkko klo 11–17

Thu Jun 29 10:30:00 EEST 2023