Kaikille avoin palvelu pureutuu parisuhdeongelmiin
Viime vuonna E-P:n Perheasiain neuvottelukeskuksen kävijöistä 43 prosenttia oli miehiä. Perheneuvonnassa käy vuosittain yhteensä noin 800 ihmistä.

Perheasiain neuvottelukeskuksessa palvelevat Tarja Ahvenniemi, Anne Bexar ja Riikka Uuksulainen sekä Markku Orsila ja Jukka Salomäki. KUVA: Matti Hautalahti
Etelä-Pohjanmaan Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Markku Orsila sanoo kynnyksen heille madaltuneen.
– Me emme kysele kirkon jäsenyyttä, vaan tarjoamme maksutonta apua kaikille, Orsila sanoo.
Suurin osa keskuksen kävijöistä on pariskuntia. Myös yksin saa, ja voi tulla.
– Suurin tulosyy on vuorovaikutusongelmat, joita on noin 30 prosenttia. Seuraavaksi suurin ryhmä on eroamassa olevat tai jo eronneet pariskunnat. Kolmantena ovat erilaiset äkilliset kriisit, kuten uskottomuus tai sivusuhteet, Orsila luettelee.
Hän korostaa, että neuvottelukeskukseen voi tulla puhumaan mistä tahansa parisuhteen ongelmasta.
– Sivutoimipisteitä meillä on Alajärvellä, Alavudella, Kauhavalla ja Kauhajoella. Kalevankadulla Seinäjoella on päätoimipiste.
Nettiparisuhdekurssi avuksi
Ajan neuvottelukeskukseen saa soittamalla ajanvarausnumeroon, tämä ja lisätietoja löytyy nettisivuilta osoitteesta seinajoenseurakunta.fi/perheneuvonta.
– Pyrkimys on, että ajan saisi parin viikon sisällä varauksesta.
Verkossa on kaikkien käyttöön saatavilla myös maksuton Pari Tunnetta -nettiparisuhdekurssi.
– Kurssi sisältää ammattinäyttelijöiden tekemiä tilannekuvauksia, jotka perustuvat tunnekeskeisen pariterapian teoriaan ja menetelmiin. Jaksot voi käydä katsomassa itsenäisesti.
Nettikurssin ympärille ja jatkeeksi on E-P:n Perheasiain neuvottelukeskuksessa suunnitteilla myös kasvokkain käytävä parisuhdekurssi.
Vahvistusta hyvään
Kun neuvottelukeskuksessa tarjotaan ratkaisuja parisuhteen ongelmiin, tarjoaa seurakunta vahvistusta jo olemassa olevaan parisuhteen hyvään.
– Kaikki hyvä, mitä koko perheen parissa tapahtuu, tapahtuu samalla myös parisuhteen parhaaksi, kappalainen Arja Peltoketo sanoo.
Seurakunta järjestää keväisin ja syksyisin leirejä pariskunnille yhteistyössä Perheasiain neuvottelukeskuksen kanssa.
– Leirit ovat kaksi- tai kolmipäiväisiä viikonloppuleirejä seurakunnan leirikeskuksissa.
Tänä syksynä pariskunnilla on myös mahdollisuus osallistua musiikillisille kynttiläillallisille.
– Ylistarossa ilta järjestetään lokakuussa, Soukkajoen seurakuntakodilla marraskuussa.
Rakkaus on arjen tekoja.
– Arkielämän vastuiden ja töiden jakaminen, taito puhumiseen ja kuuntelemiseen. Ne ovat seurakunnan parisuhdetyön tärkeimmät teemat, Peltoketo tiivistää.
INFO
Kynttiläillalliset pariskunnille
- Ylistaron srk-talolla 20.10. klo 19, konsertti kirkossa klo 18, Eve & Ossi Even & Ossin konsertti - Seinäjoen seurakunta (seinajoenseurakunta.fi)
- Soukkajoen toimintakeskuksessa 10.11. klo 18, musiikki: Villakko Musiikillinen iltahetki ja kynttiläillallinen - Seinäjoen seurakunta (seinajoenseurakunta.fi)
- Konsertit avoimia kaikille.





11.10.2023 16.38